Sininen talo - ja perunamaa?

Vai pitäisikö tämä otsikoida "Sinisen talon nalle" - ilman sitä nallea... Joka tapauksessa vaihdoimme Irmelin kanssa ristipistomalleja, ja kun hän oli laittanut minulle niin kivat lisukkeetkin mukaan, pistelin minä puolestani hänelle vielä pienen "jatkon", eli LHN:n sinisen talon:

Käytin osittain DMC:n, osittain Atalien lankoja. Talon pistelin Atalien silkillä, koska sen sininen on mieleiseni intensiivinen talvitunnelmaväri.
Ja kun niitä yhden pistelee, passaahan niitä sitten pistellä saman tien kaksikin, että jää itsellekin:

- Ei vaan, varsinainen syy "tuplapistelyyn" on, että olin tehnyt ensimmäistä kappaletta jo aika pitkälle, kun yhtäkkiä huomasin, että olin kääntänyt jossain vaiheessa työtä 90 astetta, jonka seurauksena kehyksen pistot olivat erisuuntaisia kuin keskuskuvan pistot. (Kun katsot lähikuvaa tarkasti, huomaat, mitä tarkoitan :D.) Ei semmoista kehdannut lähettää, joten piti jättää susi itselle ja tehdä Irmelille uusi :D.

Taas täytyy todeta, että pääosin on tullut pisteltyä salaisia pistoja, joita ette siis vielä näe, mutta sitten joulumpana... Yksi isompi juttu on itsellekin tuloillaan, mutta en vielä sitäkään näytä. Kokeilen siihen vähän noita käsinvärjättyjä ja näytän sitten, kun alkaa tulla enemmän pintaa...
Tänään poikkesin mieheni kanssa Tampereen Lamminpään siunauskappelissa. Sain siunata hautaan entisen naapurimme, edellisen kodin ajoilta. Tuntui hyvältä saatella viimeiselle matkalle hieno ihminen ja hyvä naapuri, joka oli saanut elää pitkän, vaiheikkaan elämän. Samalla reissulla tapasin entisen esimiehenikin, joka on jo eläköitynyt hänkin, ja samoilla asioilla oli kuin minäkin. Ja mukavaan nokialaiseenkin pastoriin "törmäsimme"; oli siis hyvä reissu.
Voi että, odotan jo kovasti Kädentaitomessuja; enää viikko, ja sitten pääsemme humputtelemaan :D.

Hämäläinen hiihtolomapäivitys

Heh, kun hanget hohtaa pakkasauringossa, minä tyttö olen nyhjännyt sisällä, kiikkustuolissa pistelemässä. Foxglove Ball on kasvanut ihan kivasti:

Mutta täytynee palauttaa itsensä kuitenkin maanpinnalle; vielä on ihan kivasti tekemistäkin...:

Ovathan nämä täyteen pisteltävät aika työläitä. Vähitellen valmistuvassa kuvassa on kuitenkin oma jännityksensä. Olen malttamattomana odotellut, koska pääsen ihailemaan pisteltävän miehenpuolen naamavärkkiä, ja nyt ollaan jo aika kivassa vaiheessa sen suhteen.

Samaan aikaan pienemmät pisteltävät ihanuusmallit, joita olen saanut mm. vaihdoista, laulelevat seireenilauluaan tuolla hyllyssä, ja vaihtopistelyä pitäisi aloittaa... Toistaiseksi tällä työllä on kuitenkin imua, ja niin kauan tehdään, kun vetoa löytyy :).

Lauantaina sain ilon kastaa pikkuisen Tilda Kertun.

Kotimatkalla päätin poiketa ostamaan Lankamaailmasta yhden DMC-dokan, joka tuohon ylläolevaan työhön tulevista langoista puuttui.

Lankamaailmassa hillitsin itseni esimerkillisesti: en tosiaankaan ostanut kuin tuon yhden dokan (1,40€ - huh, ei niitä olisi enempää malttanutkaan. Yhdessä tuo hintaero ei vielä niin kirpaissut.)

Mutta kas mokomaa, Lankamaailman vieressä on Eurokangas, ja minä sanomaan isännälle, että poiketaan, hei, ihan vaan pikaisesti. Käyn katsomassa vaan paloja, jos sattuu olemaan jotain.

Juu, oli siellä:

Että siihen menivät sitten sen reissun kilometrirahat... Mutta ei se mitään, eikös ole nättejä kankaita kumminkin!
Samaan menoon näin hyväksi tunnustaa isännälle, että olen laittanut tilauksen yhdestä ihanasta pistelykittiuutuudesta, jonka pitäisi tulla kuukauden sisään. (Näette sitten, kun tulee.) Onneksi meillä ei osteta mitään muuta kuin välttämättömät, eli ruokaa ja käsityötarvikkeita :D.
Non-nih, ja nyt aurinkoon, ja koiralenkille!

Muissa aatoksissa

Viime viikot ovat menneet paljolti muissa aatoksissa kuin käsitöitä pohtiessa, vaikka koko ajan olen jotain näprännytkin.

Pari viikkoa sitten yksi sukumme jäsenistä kuoli yllättäen, ja perjantaina sain hänet siunata:

Se tuntui mukavalta, että hänen hautansa on ihan meidän isän haudan vieressä; ei tarvitse siellä yksin odotella... Tämmöiset asiat tuntuvat tärkeiltä, vaikka ehkä ulkopuolisista höpsähtäneiltä.

Sekin tuntuu aina hyvältä, kun pääsee näitä tuttuja hautaan siunaamaan, vaikka helpoksi en sitä väitä ollenkaan.

Toinen ajatukset käsitöistä harhauttava asia ovat nuo lapset ja heidän koulunkäyntinsä. Niissä on milloin mitäkin, mihin äiti haluaa sekaantua. Aina ei kyse ole ongelmista, mutta joskus niistäkin. Ja yhteydenpito kouluihin on jotenkin konstikasta nykyään, tai ehkä se on aina ollut... Ja sehän voi olla ihan subjektiivinen tunne tämä, että aina kun ottaa yhteyttä, on kuin häiritsisi jotenkin. Ja pelkää, ettei vain nyt puuttumisellaan tekisi hallaa lapsen asioihin, vaikka tarkoitus olisi hyvä. No, tiedät ehkä, mitä tarkoitan...

Eilen täälläkin satoi maahan untuvainen valkea kerros:
Kuvassa meidän perheen isommat miehet piskin kanssa lenkillä.

Lumi näyttää kauniilta, vaikka tie on nyt mahdottoman kurainen ja haittaa melkoisesti lenkkeilyä. Minusta ihan tuntuu, että autot oikein kaasuttavat meidän kohdalla, että varmasti roiskuu :).

Käsitöitä olen tosiaan tehnyt vallan vietävästi, pistelyitä ja muita, mutta ne tähtäävät jo jouluun tai ovat menossa vaihtoihin, joten eipä niistä vielä voi kuvia julkaista.

Muuten: toivottavasti pian tulee oikea talvi!

Kukkia

Eilen siunasin isän hautaan. Hautajaiset ja muistotilaisuus menivät hyvin, ja omasta mielestäni jaksoin puhua suht'koht' normaalisti. Jännitin, miten äiti jaksaa, mutta hyvin jaksoi hänkin. Kerrankin sain tuntea itseni tarpeelliseksi hääräillessäni sinne tänne, ettei äidin tarvinnut.

Kappelilla ei oikeastaan itkettänyt ennen kuin silloin, kun lähdimme saattamaan arkkua.
No, itsepähän valitsin Kristallivirran saattomusiikiksi.
Valitsin sen siksi, että ko. sävellys oli niitä harvoja - ellei ainoa - kappale, jonka isä oppi hyvin soittamaan, sähköuruilla. Sitä hän sitten usein soittelikin, silloin, kun olin semmoinen varhaisteini.
Ja samaa sävellystä hän lauloikin, mutta eri sanoilla, eli: "Viimeisen kerran katson Djepriin" oli se isän laulama versio. Djeprin hyvästijättö sopi minusta oikein hyvin saattomusiikiksi. (Ja oli hyvä, että siihen oli tuo kristillinenkin sanoitus olemassa, että saatoin sitä hautajaisiin pyytää, kun se oli siten perusteltavissa hengelliseksi musiikiksi.)
Veimme isän haudalle valkoisen ruususeppeleen:Ja lapset heittivät hautaan vielä valkoiset irtoruusut; minusta tuntui tärkeältä, että arkku ei mene hautaan niin "paljaan" näköisenä.
- Äidin kukkavihossa oli 44 syvänpunaista ruusua, avioliittovuosien määrä.

Muistotilaisuuteenkin tuli ihan mukavasti väkeä, noin 60 henkeä. Hyvin olivat edustettuna sukulaiset, nykyiset naapurit ja jopa naapurit lapsuuskotiseudulta. Monet isän ystävistä ovat toki päätyneet Roismalan hautuumaalle ennen häntä. Varsinkin, kun isä oli semmoinen kuin minä ja miehenikin, että viihtyi mieluusti itseään hieman iäkkäämpien ihmisten seurassa - mistähän sekin johtuu?

Tänään meillä onkin sitten syöty rääppiäisiä ja ihailtu massiivista kukka-asetelmaa, muistotilaisuuden noutopöydästä:
Äitihän olisi jättänyt kukat sinne, mutta minä en raaskinut niitä poisheitettäväksi jättää. Noita pikkuasetelmia onkin nyt sitten siellä sun täällä pitkin asuntoa. Muistuttakoot ne isästä vielä jonkin aikaa.

Täytyyhän tätä kommentoida: että vihkiparit esittävät papeille ulkonäkövaatimuksia :D.
Samaa nimittäin tapahtui jo viime vuosikymmenellä, kun olin Tampereella töissä. Silloin tosin toivomukset olivat yleensä luokkaa parrakas/parraton, pitkä-/lyhythiuksinen, pitkä/lyhyt. Aika monet niistä pystyi tulkitsemaan kierrellen esitetyiksi mies-/naispappitoiveiksi (joita toki suoraankin esitettiin). Tai sitten "lyhythiuksinen" sisälsi ajatuksen, ettei naispappi, eikä sitten kovin "radikaali" mieskään...

Silloin jo keskustelimme pappeinkokouksessa, toimitusvuoroja jakaessamme, siitä, että tuollaisia toivomuksia ei tarvitsisi välittää sihteereiltä eteenpäin ollenkaan, ja edelleenkin olen sitä mieltä. Sihteereillä pitäisi olla pokkaa sanoa, että se pastori toimittaa, joka on työvuorossa. Eri asia on, jos joku pyytää tiettyä pappia nimeltä. Silloinhan kyse voi olla "perhepapista" tai muuten "tuttupapista", mikä taas on oikein mukava ja toivottava käytäntö. Ja tietysti "kemiat" muutenkin natsaavat toisen kanssa yksiin paremmin kuin toisen. Ja ihan uskonnäkemyksetkin, lavea kansankirkko kun olemme, monenlaisine mielipiteinemme.

Joidenkin vihkiparien toivomus, että papin tulisi käydä samalla kampaajalla kuin vihkipari osoittaa kyllä aikamoista käytännön elämästä vieraantumista. Eihän sillä papilla ole vain yhtä vihkimistä samana päivänä, vaan niitä voi olla esim. 3-4, ja mahdollisesti hautauksia tms. päälle. Ei siinä isommin ehdi/jaksa istua aamutuimaan kampaajan tuolissa, ja vihkitällinkiin sonnustautuminen voisi näyttää oudolta hautaustilanteessa. Eikä papin palkalla, joka on sitä paljon puhuttua "keskituloa", ole varaa joka viikonloppu kampaajalla istua.
Ja olisihan se vähän noloa, jos pastorin hiuslaite kilpailisi morsiamen vastaavan kanssa...

Meidät vihki aikoinaan (1987) Vammalan silloinen kirkkoherra, mieheni rippipappi, josta molemmat paljon pidimme.
Tosin muistan huvittavana yksityiskohtana vihkikeskustelustamme, että kun ko. kirkkoherra kuuli minun opiskelevan teologiaa, hän ihmetteli, ettei muista minua seurakuntanuorista. Juu, ei varmaan muistanutkaan, minä kun harrastin vähän muita juttuja siihen aikaan (ihan samoja kuin nytkin ;D.)

Terveisiä muuten pikkukirkostamme taas: paikalliset eläkkeensaajat kutsuivat minut "hartauttamaan" heitä, joten meninhän minä, kun pyydettiin. (Ja sehän on minulle sopiva joukko, noin itsekin eläkkeensaajan ominaisuudessa.)
Pyyntö tilaisuuteen oli sitäpaitsi hyvin perusteltu: Naapuri kysyi, josko tulisin pitämään jonkun pienen rukouksen, "ettei meidän tarvitse maksaa tiloista vuokraa" :D. (Katsos, kun sitä ei peritä, jos tilaisuus on hartausluonteinen.)

Kiitos <3

(EDIT: Lisään tuonne alemmas pari kuvaa minun lähettämistä lahjoista - ihan vain ajankuluksi, kun tuli kuvat otettua, ja kun joulupäivänä on näemmä joutilasta aikaa, heh!)
Ensinnäkin kiitos kaikille ihanille blogiystäville joulutoivotuksista!

Isäntä on suntioimassa viereisessä kirkossa. Me muut jäimme kotiin. Pojat nukkuivat pitkään ja tyttö katseli lastenohjelmia. Minä nousin perinteiseen tapaan katsomaan aamujumiksen tv:stä klo 7.

Eilen pidimme "Oman kylän aattohartauden" klo 15. Oli taas mukavan kotoisa tilaisuus, läsnä kuutisenkymmentä kyläläistä. Ohjelmaa esittämässä oli peräti 9 lasta ja 4 aikuista, ikähaarukka 8-vuotiaasta yli 80-vuotiaaseen. Oli runoja, laulua yksin ja yhdessä, soittoa pianolla, klarinetilla ja viululla.

Sen jälkeen kelpasi pukin tulla!
Joulupukki taisi katsoa vähän läpi sormien käyttäytymistäni, koskapa antoi ison kasan lahjoja :)

Säästin Salaisen AskarteluYstävän paketit jouluaattoon, ja kyllä olikin yhtä juhlaa niiden avaaminen:
Oi, millaisia japanilaishenkisiä papereita, miten UPEA leimasinsetti geishoineen ja buddhineen kaikkineen - ja tuo koru, jota Say viestissään ennakoi! Ihana dominonappulan pohjalle tehty kurkikoru, minulle, joka olen äidinäidin puolelta Kurjen sukua ;)

Say kertoi, että ystävänsä osaa tämmöisiä tehdä. Ja tämä todellakin on täysosuma! Kaunis, kaunis, kaunis! Enpä osaa kyllin kiittää, joten sanattomana täällä kannan koruani. (Kuvasta päätellen kaulan asentokin on "kurjen sukua" :) )

Blogittomalta Eiralta tuli Joulumuorin+lahjavaihdon kautta näin "makee" paketti:

Tuo kasvonaamio on huippu! Täytyypä kokeilla huomenna, kun on saunapäiväkin. Kiitos sinulle, Eira, ihanasta paketista, ja kortti oli kanssa hauska!

Samassa vaihdossa minä lähetin Neljän kotiäidille nämä:
Taika lähetti puolestaan Peikkotytön Vaihtolan joululahjavaihtopaketin:

Noita ruispipareita täytyykin kokeilla. Vaikuttaa houkuttelevalta. Kiitos, Taika!

Minä lähetin Taikalle tämmöiset:

Neljän kotiäiti ja Taika olivat kivoja ja huomaavaisia, ja kävivät kommenteissa kiittämässä paketeistaan! Siitä tuli hyvä mieli :)

Jouluaaton kalenteriluukutkin avasin vasta illalla, kun joulurauha oli laskeutunut perheeseemme. Luukut ovat ritulta ja nooralta:

Ritulta tunnelmallinen, joulurauhaa henkivä ATC ja hymyilevä villaenkeli:

Ja Nooralta upeassa joulurasiassa herkullisenväriset lankakerät:

Kiitos kumpaisellekin, luukut olivat ihania! Kiitos myös Nooralle koko joulukalenteriajan luukuista. Teit hauskoja luukkuja, joita availin joka päivä jännityksellä. Olet mukava tuttavuus!

Ruiskaunokki ruiskukka-blogista laittoi minulle luukut tuonne aiemmille päiville, mutta - jopas jotakin - muisti vielä joululahjallakin:

Iso ja kaunis kiitos sinullekin huomaavaisuudestasi!

Meidän pojista nuorin opetteli nyt 3. luokan syksyllä neulomista. Hikistä se oli, ja neulomusta käytettiin kotonakin. Välillä äiti tarjosi purkuapua, jotta poika pääsi eteenpäin. Mutta niinpä vain sain sitten häneltä hienon joululahjan:

Huopanen-lanka oli viisas valinta opettajalta! Tuloksesta tuli tosi kaunis, ja poika vielä selitti minulle, miten oli tehty tähtikin neulahuovutuksella. (Että laitettiin "nuotti" - hmm, siis muotti - lapun päälle ja neulalla tökittiin, muttei liian kovaa, ettei mennyt läpi :) )

Pikkuneiti oli paketoinut kaikille perheenjäsenille jotain kivaa. Isäntä mm. sai askarrellun apinan ja vanhin veli puuhelmet (jotka hän tosin oli antanut pari vuotta sitten itse pikkuneidille :) ) Minä sain neidiltä tämmöisen hauskan askartelupaketin:

Isännältä tuli "pakollinen" iso konvehtirasia ja pashmina-huivi:

- Huivi oli kylläkin kuulemma isännän afgaaniystävän vaimolta, niin, että ota tässä nyt sitten selvää, kuka antaa ja kelle ja mitä :)

Täytyy myös tunnustaa, että ostin itsekin itselleni lahjan, koska arvelin, että kukaan ei osaa hommata minulle mieleistä joululukemista:

Ei hullumpi lukupaketti, vai mitä?

Ai niin, ja edellisessä postauksessa esiteltyjen albumin ja kortin kaveriksi laitoin Timantille decomatskuvaihdon joululahjapaketissa nämä:

- Minulla olikin decomatskuvaihdossa erinomainen säkä taas parin kanssa, kuten on ollut aiemmillakin kerroilla, ja kuten on ollut say-kierroksillakin!

Kiitokset pikkuneidin ja nuorimman pojan puolesta Ronjalle ja Asterixille ja marelolle, sillä pukki toi sieltä suunnalta nämä:

Ja suureksi hämmästyksekseni Ronjalle olikin ehtinyt jo mennä pikkuneidin lähettämä posti, jonka saimme lähetettyä vasta viime maanantaina - ja oli jo tiistaina perillä:

Joten täytyy kiittää Kustiakin, kun jaksoi niin nopsasti polkea postin perille joulukiireistä huolimatta!

Nyt odottelen jännityksellä, mahtoikohan viimeinen PIF-lähetykseni ehtiä perille, sillä laitoin sen postiin samalla kertaa...

Ja nyt pääsen vihdoin tekemään käsityötä ihan omaksi iloksi:
Pistetään sentään kuusestakin kuva, koskapa on ihan omalta ojanpientareelta, ja todellinen ekokuusi onkin, ei taatusti viljelty tai jalostettu:

Mukavan leppoisaa joulunviettoa kaikille :)

Lahjakas päivä :)

Aamulla pidimme Pinsiön koululle jouluhartauden. Ihana tilaisuus! Lapset tuovat tosiaankin joulun tunnun. Ovat niin touhukkaita ja innoissaan.

Kirkon jälkeen kävimme isännän kanssa pikaisilla jouluostoksilla. Nyt on toivottavasti isommat hankittu. Omille ja appivanhemmille tosin poikkeamme vielä huomenna ostamassa luontaistuotekaupasta herkkuja. Heille kun ei juuri kannata tavaraa ostaa, kun eivät käytä kumminkaan. Joskus ostimme pappoille isänpäivälahjaksi jalkahoidot, vaan niin jätti isäni senkin käyttämättä. 70-vuotislahjaksi ostimme isälle kännykän, vaan kaapissapa on sekin. Syötävät sentään yleensä ovat - vielä - kelvanneet...

Salainen AskarteluYstäväni lähetti minulle jälleen kerran suloisella leimakuvalla koristellun kirjeen:
Ja upea sisältö näytti tältä:

En saanut ohjetta, miten pakettien kanssa pitäisi menetellä, mutta päätin säästää ne jouluaatoksi molemmat. Saan sitten rauhassa katsella. Ainakin paketoinnin mestari oli taas tehnyt kaunista jälkeä. Tuo vellumi ja musta-valkopilkullinen nauha menevät tietysti askarteluun myös :)

Kotilieden avasin heti, ja luinkin jo pitkät pätkät! Voi, kiitos, tätä en tosiaan osannut odottaakaan! Ihan tässä mieli herkistyi, ja taas nousi tippa linssiin, kun vain vuotta nuorempi lehti kuin isäni! Tämä ei tosiaankaan ole mikään askartelumateriaali, vaan aarre! Miten kaikki mainoksetkin olivat siihen aikaan niin kauniita ja hauskoja?

Sitäpaitsi heti lehdestä irtosi idea kylämme jouluaattohartauteen: Lauri Pohjanpään kirjoitus on ihan just' eikä melkein tähän päivään, pyhän arkipäiväistymisestä. Juuri siitä, mistä tänään isännälle paasasin, kun tulimme koululaiskirkosta. Tein näet havainnon, että nykyajan lapset eivät enää hiljene kirkkoon tullessaan, vaan sama meno jatkuu sisällä kuin ulkopuolellakin. Pyhän kosketus selvästi puuttuu, ja se on mielestäni äärettömän surullista...

Mutta siis: todella iso kiitos tuosta lehdestä. Ja kauniin kortinkin luin ja ripustin korttiketjuun seinälle. Kelpaisi tauluksi! Mutta paketit saavat odottaa rauhallisempaa aattohetkeä vielä.

Pikkuneiti se on arvontojen suhteen oikea onnenmyyrä. Emo-Marjut piti lastensay-blogissa arvonnan, ja pikkuneiti voitti näin ihanan palkinnon:

Todella kaunis ja ihastunut kiitos meiltä!

19. päivän kalenteriluukut olivat Lumikilta ja nooralta:

Lumikilta papereita, kukkia ja kaunis talvinen ääriviivatarra (olisikin luonnossakin tuommoinen maisema kuin kuvassa - vaan ei, vaan vesisadetta taas):

Nooralta pussillinen raikkaanvärisiä softiskukkia ja -leppiksiä. Ovat tosi kivoja! Niin ja joulukortti:

Kiitos Lumikille ja Nooralle!

Nuorimmaiset saivat koulutaksiltaan joululahjat:
Kiitos ihana taksikuski, joka osaa ilahduttaa pieniä asiakkaitaan, uskollisesti joka joulu :)

Joulunodotustunnelmia

Meillä joulutunnelma senkun kohoaa. Varmaan olen "jouluallergikkojen" mielestä tosi rasittava, kun hehkuttelen täällä päivittäin, mutta minä nyt vain satun olemaan jouluihminen/lapsenmielinen.

Pikkuneiti sai tänään joulunpunaisen kirjekuoren, jonka arvasimme lastensayn postittamaksi. Sieltäkin tuli kivaa, jouluisen puna-vihreätä tavaraa:
Kauniita papereita, tarroja, puukuvioita, iso pussi helmiä ja koristeita, naruja... Loistava "viime hetken jouluaskarteluiden" paketti. Pipari- yms. -kuviot inspiroivat heti pikkuneitiä auttamaan joulukorttiaskartelussa. Vielä kun on muutama tekemättä, ja maanantaina pitäisi olla jo nippu postissa! Kiitos kiva Say monipuolisesta ja mukavasta askarreltavasta!

Joulukalenterini vetivät tänään hillityn musta-valkoista linjaa:

Tuo mustavalkoisuus muuten rimmaa hauskasti luvun 11 pelkistettyyn muotoon, vai mitä?
Luukut tulivat nooralta (tuttuun tapaan) ja Katilta.

Katin lähettämää kuorta hypistelin ja tuumin, että paperitavaraa, varmaan. Ylläri:

Ei ollutkaan yksinomaan paperia :) Teemakuni vaihtelee laidasta toiseen, minä kun juon sitä litrakaupalla päivittäin. Tällä hetkellä nuo Valkoisen teen maustetut ovat juuri suosikkejani, joten osui hyvin, ja vihreä pussi onkin jo juotu. Tuo enkelitarra on mielettömän kaunis! Mistähän se mahtaa olla peräisin? Niitä olisi kiva ostaa itsekin! Kiitos, Kat, kivasta luukusta!

Nooralta sain ihanan lämpöisenvärisiä sydänkuvioita:

Ja patukan, joka upposi teen kera heti aamupalaksi... Tuommoinen punainen sydän sopiikin muuten kivasti Tilda-hiirun pariksi, joten taitavat päästä samaan korttiin. Kiitos taas, Noora!

Ja todistaakseni, etten täällä peukaloita pyörittelemässä istuskele, joululahjasukkia:

Toinen pari on alussa. Katsotaan, kuinka monta paria ehdin neuloa pukinkonttiin. Tuota Nalle-lankaa on ainakin tuhottomasti, kun ostin sitä keväällä jostain tarjouksesta 10 kerää. ("Sain halvalla...")

Eilen tuli uusi varaus näyttelytyöstä. Pikkumaalaus "Huomenna töihin" olisi nyt pääsemässä uuteen kotiin.

Esikoinen kiikutti taas eilen ihanan koulukäsityön kotiin: - Tuon kukkapylvään, nimittäin. Kuva on iltahämärä, ja tuo kukkapöytä on kyllä luonnossa ihan suora. Kuvaaja taitaa olla kallellaan.

Vähän lisää luntakin saatiin:

Patsku tietysti tykkää, tuoreita hajuja:

On aika alkaa valmistella koulun jouluhartautta, kun siihenkin on enää viikko aikaa! Aion käydä läpi eri adventtipyhien merkitystä ja puhua pikkuisen odottamisesta yleensäkin. Vähän vain, sillä alakoululaiset eivät pitkiä jorinoita jaksa. Puolisen tuntia saisi hartaus mielestäni kokonaisuudessaan kestää. Siihen mahtuu kolmisen laulua, rukous, puhe, Isä meidän -rukous ja Herran siunaus.

Ihan jo joululta alkaa tuntua

Tänään onkin luvassa monta kuvaa! (Klikkaile kuvia, saat isommiksi!)
Aamulla poikkesin labrakokeissa, ja bongasin terveyskeskuksen seimiasetelman:
(Puupallopäänukkeja ja kiedottuja villalampaita. Katso nyt tuota yhtä tuossa etualalla :))

Labran jälkeen kävimme isännän kanssa vammaispalveluasioilla. Sitten bongaamaan Kerholan (kaupungin kultturi- ja juhlatalo) seimi:
(Paneelikuva, tähtikangas ja olkipaali. Tykkäsin paali-ideasta.)
Mukavaa, kun kaupunkikin on mukana tässä seimibongauksessa.

Piipahdimme isännän kanssa Taidetalolla juttelemassa paikallislehden toimittajan kanssa. Saapa nähdä, mimmoista juttua pukkaa...

Pakettejakin sain tänään availla ihan kuin jouluna.
Timantti oli laittanut taas tosi mieleistä decomatskuvaihto-5-postia:
30 tilpehööriä oli lähetyksen aiheena, ja kyllä tulikin mukavaa pientä näperreltävää. Metalliset koristeet ja postimerkit olivat tosi-tosimieleisiä. Ja nuo ilmansuuntaleimasimet! Enpä olisi osannut semmoisia odottaakaan! Ja ihania musta-valkoisia nauhoja. Juuri minun makuuni :)

Minä laitoin Timantille nämä:

Yritin pastelliväristä etsiä, kun Timantti kertoi sen mieluisaksi. Silläpä tulikin niin kesäisen näköinen tuosta lähetyksestä, yhdestä joulunauhasta huolimatta.

anne-s.:n tuplavaihdossa laitoin 2-osan tehtäväksi tällaiset kuvat:
Etukäteen pelkäsin, mahdanko saada porttarin koko vaihtoon, kun kehtaan pistää Aatun kuvan mukaan. Kiusaus oli kuitenkin ylivoimainen. ATC-kortit kun ovat usein semmoisia - herttaisia, ja kiinnosti nähdä, millaisen Aatusta voisi aikaan saada. Anne tekikin itse minulle nämä vaihtokortit, ja ovat kyllä ainutlaatuisen komeat, "Just wondering..." ja "Christmas Dream":

Juuri Chaplinin Diktaattorin lasten kanssa tapittaneelle tämä kolahti justiinsa!

Ja jouluaiheinen kortti on suloinen vanhanajan joulun kortti. Sellaisen tunnelman, jota odottaa joka joulu. Eikä pukki ole yhtään pelottava :) Kiitos,Anne!

Ja sittenhän minua ilahduttavat edelleen nämä joulukalenterit! noora ja orvokki45 olivat tehneet tällaiset luukut:

Noora totesi saatekirjeessään, että onneksi hänellä ei ole vielä lapsia, kun kauhistuttaa tuo pikkupakettien näprääminen :) Siinä olit oikeassa, että lapset eivät ensimmäisinä vuosina ole niin turhan tarkkoja paketoimistyylistä. Meillä esikoinen on 16, eikä ole valittanut vieläkään.

Orvokin paketti aukeni tämmöisenä:

Saatekirjeessä luki, että punaiset nauhat pitää avata. Sitten paljastuikin tämmöistä:

Ja lopulta:

- Upeita papereita, kiiltokuvia, 3D-kuvia, tarroja, leimakuvia (lempparini tuo omppuja järsivä pupu. Vieläköhän sitä myydään jossakin?), heijastin! Ja sokerina pohjalla 3D-magneetti:

Hyvä tavaton! Tämmöisiin paketointisuorituksiin ei moni pysty! Kaikki oli niin kaunista, alusta loppuun. Nyt hävettää omat luukuntekeleet... Vaikka ei sen puoliin, ei nyt viitsi pilata häpeällä tätä iloa, eli valtavan ison kiitoksen ansaitsee Orvokki joulumielestään, kun on uhrannut noin paljon aikaa ja viitseliäisyyttä. "Kiitos sydämen koko pohjallisesta!" - Kuten sanoo Nalle Puhin Tiikeri.
Nooran tekemästä luukusta paljastui vietävän hienoja, isoja enkelinsiipiä:

Nämä metallijutut ovat todella mieleeni, kiitos! Täytyypä alkaa heti miettiä siiville käyttökohdetta :)

Eihän tässä ehdi pakettien avaamiselta juuri omia käsitöitä tehdäkään! Ei vaan. Kyllä on tekeillä. Kummitytöille villasukkia ja lapasia nyt ainakin, ja sitten muutamia salaisuuksia, jotka ovat kehitteillä joulukorttien kylkiäisiksi. Ja pikkuneidille lupasin Tilda-nuken joululahjaksi. Eilen sitä aloittelin, ja ompelin ensimmäisiä saumoja. Isäntä osti illalla täytteet. Ehkä huomenna ehtisin jo koota osia.

Joulu joutuu, joulu joutuu... Täytyypä palata tuohon Orvokin tekemän luukun joulurunoon aina, jos alkaa joulustressi vaivata. Ei vaan, ei se vaivaa. Minä nautin siitä!

Tämmöiset ufon näköiset enkelit tein pakettikoristeiksi:

Ja vielä palaan "kevyesti" noihin teologisiin kysymyksiin:

Eilisissä kommenteissa herätelty evoluutio vrs. luomiskertomus -kysymys kaipaa selvästikin minulta yleisempääkin kommentointia. Eli kyllä minä olen ihan "moderni" ihminen, ja ymmärrän tieteen saavutukset. Evoluutio on ihan järkeenkäypää ja paras teoria lajien synnystä, mitä tähän asti on osattu laatia. Raamatun luomiskertomus ei olekaan mikään biologian oppikirja. Sehän on kirjoitettukin monta tuhatta vuotta sitten, eli eihän senaikaisilla ihmisillä voinut olla tietoa meidän nykyisestä luonnontiedostamme.

Minun mielestäni luomiskertomus on eräänlainen uskontunnustus sekin. Se kertoo, että juutalaiset uskoivat maailman synnyn ja kehittymisen olevan Jumalan käsissä. Ei siis esimerkiksi sattuman sanelemaa, niinkuin joku nyt voi ajatella. Raamatun syntyaikoihin tuskin sattuma-ajatus kävi kenenkään mielessä. Juutalais(-kristillis)en Jumalan vaihtoehtona nähtiin Baal, Astarte tai jokin muu jumaluus. Ateismia tai agnostismia (vai miten se taipuu?) ei siis ollut käsittääkseni silloin keksittykään.

Sitäpaitsi evoluutioteorialla on varsin paljon yhtymäkohtia luomiskertomukseen tapahtumajärjestyksen suhteen (pimeys-valo-vesi-maa- ensin matelijat, viimeisenä ihminen jne.) Eli jotain kyllä Vanhan testamentin kirjoittajatkin ilmeisesti maailman ja lajien synnystä tiesivät, vaikka tietysti olivat oman aikansa lapsia hekin, ilman kaukoputkea, mikroskooppia ja muita hienouksia. Tai tietoa fossiileiden muodostumisesta, sedimenttikerrostumista ja muusta.

Ja lisättäköön vielä, että tuskin juuri kukaan aikuinen kristitty hahmottaa Jumalaa parrakkaaksi ukoksi pilven reunalla, jollaiseksi ehkä joku klassinen kirkkotaide on sortunut Jumalan kuvaamaan. (Ihmisen luominen -taulussa vaikka. Vaikka se onkin lempitaulujani. Jumalan ja ihmisen käden kohtaaminen on niin kaunis kuva.) Meidän puheemme Jumalasta on likiarvoja vain, ja ainoat käsitteet, joita tunnemme, ovat liian konkreettisia. Meillä kun ei ole sanoja kuin näille havaitsemillemme ulottuvuuksille, mutta kaipa se on aika laajasti tunnustettua, että aistimme eivät yllä havaitsemaan kaikkea olemassaolevaa.

Jehna, taas mentiin syville vesille :)