Vihoviimeinen KYH/2010!

EDIT:

Tänään olen haaskannut aikaani päivittämällä Käsityökirjasto-sivuani.

Siellä on kaikki vinksin-vonksin tai ainakin heikun-keikun, ja päällekkäisyyksiä Omistamiani ristipistomalleja -sivun kanssa, mutta ei jaksa enää :). Sen vain sanon, että kyllä Blogger on sentään selkeä, helposti muokattava ja varmatoiminen tuohon Vuodatuksen puoleen nähden. (Vaikka kaipa tämä on makuasia ja tottumiskysymys?)

Johan ne kesäyötkin alkavat vähiin käydä, joten tämähän sopii. Eilen valmistui nimittäin vihoviimeinen KesäYön Hullutus -käsityö, virkkaamani liina:
Novitan lemmikinsinistä virkkuulankaa, malli Kauneimmat Käsityöt 3/2010 -lehden malli 22.

Kertauksen vuoksi vielä koko "Hullutuksen" saldo, eli kesä-heinäkuun virkkaukset ja neulomukset.

Mekko, sukat, liina, virkattu hartiahuivi ja pannunalunen (2-kertainen, kuvassa siis molemmat puolet):

Ja ne aiemmin jo koosteenakin julkaistut, eli 5 tiskirättiä ja mukinalunen:
Mekon olkaimet, barbin mekko, huivi, toppi, liina ja kirjanmerkki:
3 virkatut korvikset ja hiuskoru, korttikukkia (ynnä kukkakortti), sukat, nuo 2 pipoa ja jalkarahi:
Tätähän voisikin juhlistaa vaikka täytekakulla, eikös vain?

Ei vaiskaan, tämä kakku on meidän tyttelin nimpparikakku. Hänen nimipäivänsä oli tässä ihan hiljattain. Kysyin, miten hän tykkäisi sitä juhlistaa. Tyttö sanoi, että jos hän saisi tehdä täytekakun, täyttää ja koristella sen ihan niinkuin itse tykkää.

Varsin kohtuullinen toive, eikö?

Niinpä söimme eilen ko. nimpparisankarin mansikkahillolla ja banaanilla täyttämää kakkua (pohja oli kostutettu appelsiinimehulla). Päällä perinteisesti kermavaahtoa ja tytön taiteilema rypälesydän ynnä suklaaströsseleitä. Hyvää oli ja nopsasti hupeni :d.

Aarrejahdissa

... olimme eilen mummolassa.

Paljonhan varkaat sieltä olivat vieneet, mutta onneksi eivät kaikkia loppuja olleet särkeneet. Kaikki tavarat ovat siellä kyllä hujan hajan, mummun ja setävainaan vanhat vaatteet, astiat, paperit ja tilpehöörit pitkin lattiaa. Kuinkas muuten, kun kerran lipastot ja kirjahylly oli viety, mutta sisältö jätetty.

Hiiret tietysti ovat sotkeneet oman osansa.

2 jätesäkillistä roinaa ja laatikollisen vanhoja, likaisia lehtiä veimme roskiin, ja vielä näyttää, kuin ei mitään olisi tehty...

Kaivoin sentään kamarin lattialta, romujen alta, joukon eriparisia ruusukuppeja:
- Ja pari retrolautasta:
- Ja aarteen, jota en osannut odottaa löytäväni, sedän sotilaspassin vuodelta -51-52:
Ja nipun isän sisarusten koulukirjoja -40-50-luvuilta, kuluneita, risoja ja likaisia, mutta aarteita minulle:
Kyllä siihenkin aikaan kirjoja pitkään kierrätettiin, kuusikin nimeä näyttää jonkun kirjan alkulehdellä olevan.

Mukavasti siellä olisi aika vierähtänyt, mutta kun hengitys kävi pölyn ja hiirenulosteiden keskellä raskaaksi (toivottavasti ei iske myyräkuume...) Lapset poimivat ihan tyytyväisinä ulkona viinimarjoja sen aikaa, ja isäntä yritti aloitella navetan romahtaneen katon korjausta. Kyllä siellä(kin) töitä piisaisi!

Sitten modernimpiin aarteisiin.

Tämä päivä on vierähtänyt valokuvaillessa ja kuvia blogiin siirrellessä.

Olen yrittänyt listata omistamiani ristipistomalleja omaan linkkiinsä. Tosin masennuksekseni huomasin, että kuvien muokkaaminen ei ollut enää niin helppoa, kuin joskus, vanhoilla asetuksilla. Niinpä linkkisivusta ei tullut kovin nätti, mutta tulipahan sivu kumminkin :).

Käsityökirjasto pitäisi vielä päivittää ajan tasalle, mutta se saa jäädä, huomiseksi, ehkä.

Ulkona on niin kuuma, ettei vielä ikinä. Ilmanala on kertakaikkiaan tukahduttava. Isännän piti lähteä viemään naapuriin postia, joka oli erehdyksessä jaettu meidän laatikkoon, mutta hän kääntyi ovelta takaisin: eihän sinne voi mennä!

Kauniit kiitokset Eilalle!

Sain Kirsin vaihtoblogin ripustettavien lintupistelyiden vaihdossa kertakaikkiaan odottamattoman ihanaa postia, jonka Eila oli minulle valmistanut:Voi, paratiisilinnuthan ovat mitä ihanin aihe (malli ilmeisesti tästä lehdestä), ja sopivat itämaisuusihastukseeni täydellisesti! Upeat värit ja kaunista pitsiä: sanallasanoen hieno, ja täydellisesti makuni mukainen!

Viimeistely pussiensäilytys- tms. pussukaksi on todella hieno ajatus, ja taidokkaasti toteutettu.

(Kaipa täällä Suomessakin alkaa kohta paratiisilintuja lennellä, kun helle on näin mieletöntä?)

Mitä sydämellisimmät kiitokset, Eila, sinulle!

Voitin Marelon ristipistovaihtoblogin arvonnassa oikein mukavan palkinnon:Taidanpa kokeillakin kehystää jonkin pistelyn tuohon ompelukehykseen, ihan esillelaittoa varten. Minulla kun on entuudestaan samankokoinen kehys, jota käytän vapaaseen kirjontaan. Ristipistohommissa en ole oppinut kehystä käyttämään. Mutta jonkun perinteisentyylisen pikkupistelyn esillelaitossa se voisi olla aika kiva, hmmm.

Nuo pistelylangat ovat vallan herkullisen värisiä, ja kiva on Nasu-kittikin (Ihaakin on vielä pistelemättä, mutta tämä pääsee varmasti joskus sen pariksi), ja tuo iso jääkaappimagneetti sopisi lasinaluseksikin. Mutta pistelykirjanen, siihen iskin heti silmäni, kun näin kuvan voitosta Marelon blogissa: ihastuttavat, pienet itämaiset mallit näkyvät tuossa kannen keskiosassa, kivaa, kuin minulle suunnitellut!

Kiitos paljon, Marelo, ihanasta voitosta :)!

Viime yönä ukkosti hiukan, mutta kunnon myrskyä siitä ei kehittynyt. Nukkuminen on helteillä levotonta, ja jää muutamaan tuntiin yössä.

Kunnon ukonilma oli viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä: Isäntä ja 16-v. poikamme lähtivät purkamaan Tapsan Tahtien ns. "kaljalavaa" klo 3 yöllä. (Kahdestaan sen rakensivat viime viikolla, ja rakentamiseen vierähti reilusti toista päivää aikaa. Purkuhomma täytyy joka kesä hoitaa ennen kuin liikenne ns. Tahtikadulla avataan taas normaaliksi sunnuntaiaamuna.) Juuri, kun miehet olivat lähteneet, alkoi ukkonen jytistä.

Koira oli aivan tohkeissaan silloin, ja samoin jyrinän aikaan viime yönäkin. Mutta silloin, kun isäntä oli poissa, koira tunsi selvästi itsensä vielä turvattomammaksi. Hyvin on koira oppinut, keneltä meillä viime kädessä kaikki apua hakevat, kun joku hätä on :).

- Mutta miesten lavanpurkuhomma sujui kuulemma sateesta ja salamoinnista huolimatta telttakatoksen alla ihan mukavasti. Vaikka olivathan he märkiä kotiin tullessaan. Ja varmasti väsyneitä! (Reilun tunnin nukkumisen jälkeen isäntä tosin lähti taas suntioimaan jumalanpalvelusta, ja näytti kyllä jaksavan...)

Tänään aamukuudelta, kun Hesaria hain, alkoi niin naurattaa tuo meidän lähes luonnontilainen kukkapenkkimme, että nappasin kuvan siitä:

Helteillä ei ole paljon huvittanut ruveta tukemaan liljanvarsia tms. Kunhan olen antanut olla vaan. Tuommoisen puunkarahkan sinne joukkoon tuuppasin pystyyn, josko kukat ymmärtäisivät nojailla siihen.

Ai niin, täytyyhän minun esitellä se ompelukoneen raatokin, josta tuosta taannoin mainitsin, että erittäin ruostuneet jalat pääsivät sisäkäyttöön (ensin kukkapöydäksi, mutta nyt ovat nukkekodin alla), mutta kone jäi "sulostuttamaan" puutarhaa:
- Romuromantiikkaa, nääs ;D. (Oikeesti, eihän sitä olisi voinut hävittääkään, sentään Singer :D.)

Ai niin, ja tytön koiranpurema sormi tuli mieleeni, kun äsken hain linkin postaukseen, jossa oli kuva mm. ompelukoneen jaloista. Juu, on se parantunutkin, kai. Mutta eilen kynnenjuuressa oleva haavanosa alkoi vuotaa verta. Iso kuoppa siihen sormeen varmaan jää joka tapauksessa. Kynsi ei ole vielä lähtenyt, vaikka siitä kyllä näkee, ettei se paljon sormassakaan kiinni ole.

Kyllä tyttö kovasti sormeaan varoo. Ruuanlaittoon on uskaltautunut sentään osallistumaan, vaikka siinä joutuukin käyttämään molempia käsiä, mutta järvessä ei nyt sitten olla käyty, helteistä huolimatta...

Tokavika KYH

- Vihdoin valmiina!Malli on Novitan Kesä 2009 -lehdestä. Lanka on Cannesia, helma kuutosen, miehusta nelosen koukulla virkattu.

Jaa, että miksikö 'vihdoinkin'?

Helman kanssa sujui mukavasti ja joutuisasti. Sitten minä, hutilus, en viitsinyt lukea ohjeita riittävän tarkasti, enkä älynnyt vaihtaa yläosan tekemiseen pienempää koukkua. Olin jo puolivälissä, kun hoksasin, että tästähän tulee tolkuttoman suuri!

No, ei kun purkamaan yläosaa, ja vaihto 4:n koukkuun. Mutta voe tokkiisa, kun yleensä minulle sopii L-koko ihan mainiosti, joskus jopa XL:kin. Nyt neuloin L-koon silmukkamäärillä, mutta kun vedin valmiin (saumatkin ommeltu :(! ) koltun päälleni, niin sehän olikin - edelleen - aivan liian iso! Ja sitten purettiin ommellut saumat (kiva homma, kun lanka on mustaa) ja lopuksi yläosan virkkuu kans.

Mutta 3. kertahan se toden sanoo, joten tämän yläosan tein nyt M:n silmukkamäärillä (vaikka ala- eli pitsiosuus on XL:n silmukkamäärillä), ja nyt sopii, eli lopussahan se kiitos seisoo :).

Nyt on enää liinan palavirkkaus kesken. Taidan tehdä nämä nyt täydestä neliöstä puuttuvat 5 palaa, ja lopetan - ainakin toistaiseksi - siihen. Ja sen jälkeen onkin jo elokuu, ja kolme-neljä (!) pistelyvaihtoa rästissä, joten mukavaa päästä vaihteeksi neulan varteen taas!

Siivouspuuhia

Käsityöt ovat tällä viikolla edenneet vauhtia 'yks' eteen, kaks' taakse', eli purkuhommia, purkuhommia. Kerron tarkemmin sitten, jos/kun saan ko. KYHäelmän mieleiseeni muotoon.

Projekti jatkuu joka tapauksessa vielä sinnikkäästi. Onhan tässä viikko aikaa.

Hieman tuloksekkaammin on edennyt ikkunanpesu-urakka. Äiti opetti silloin joskus, 'lasna ollessain', että ikkunat tulee pestä joka kevät ja syksy. Minä olen ollut ainakin 'pualta huanompi', sillä pesen ikkunat vain kerran kesässä - jos silloinkaan viitsin kaikkia. (Valoverhohan on oiva ensiapu...)

Nyt olen kumminkin pessyt kodinhoitohuoneen, keittiön ja olohuoneen ikkunat. Eipä siinä pröteilemistä, 6 vasta kaikkiaan. Mutta pikkuhiljaa, pikkuhiljaa. Onneksi sentään on vain 4 pestävää pintaa kaikissa. Edellisessä kodissamme, n. -80 rakennettussa omakotitalossa, jokaisessa ikkunassa oli 6 pestävää pintaa, eli kaikki 3 lasia olivat erikseen aukeavia. Ja pari ikkunaa oli isoja maisemaikkunoita, muutenkin useimmat isompia kuin nykyiset. Joten nyt en valita!

Oikeesti jopa tykkään ikkunanpesupuuhasta. Nätillä, ei liian helteisellä kelillä se on oikein nautinnollista puuhaa, varsinkin, jos pesee vain pari ikkunaa per päivä ;). Puhtaiden lasien läpi maisema näyttää ihan uudelta (kunnes ekoilla kunnon sateilla: hmm...)

Innostuin vaihtamaan kuistille uudet salusiinit:
Jotka ovat oikeasti keittiöpyyhkeet - eli siis juuri oikeaa kokoa :).

(Tarttiko sen isännän parkeerata tuo pakunsa tuohon ikkunan alle - ei ole kovin elegantti tausta Eiffeleille.)

Samalla innostuin raivaamaan tuon edessäolevan pikkupöydän taas askarteluhommia varten, eli heivasin siitä nukkekodin pois. Ongelma: mihin siis nukkis?

Vastaus: ängetään jo entuudestaan täyteen kyökkiin se, 'nurkkaan häppeemään':
Vanha ratio sai jo aikapäiviä siirtyä keittiön lipastolta olohuoneen puolelle. Keittiön lipasto toimittaa nyt kukkapöydän virkaa. Vaan on tuo kyökki nyt sen verran sekainen, että lipasto on kai 'pakko' pyöräyttää toiselle seinälle. Mistä seuraa, että pöytä pitää kääntää pääty päin ikkunaa...

Kun koko kämppä on niin turkasen täynnä, eikä mitään malta heittää pois (ei voi: tunnearvoa!), yhden esineen siirtäminen paikasta toiseen aiheuttaa tämmöisen lumipalloefektin. Saas nähdä, missä järjestyksessä talo on viikon päästä, kun oikein siirrellään :D.

Ai niin, tuolla keittiön lipaston päällä häämöttävät hiipuvat amaryllis-kukinnot. Muutama päivä sitten näytti vielä tältä:
Viime vuonna amarylliksemme kukki kolmasti. Tämä kukinta on tämän vuoden toinen, joten saapa nähdä, seuraako vielä jatkoja. Toivotaan parasta!

Toinenkin postaus tälle päivälle, nyt, kun oikein sain jotain aikaiseksikin :).

Viime Cross Stitcherissä oli kitti, jonka viimeistelin pikkutyynyksi:
Nappi-Polinkasta (viime vuoden puolella, muistaakseni) ostettu taustakangas on aika räväkkä, mutten voinut vastustaa kiusausta, kun oli ihan samoja värejä kuin pistelyssä.

Pistelyä muokkasin sen verran, että vaihdoin pakkauksessa olleen valkoisen aida-palan luonnonvalkoiseen evenweaveen. Aida on kyllä kiva ja helppo pistellä, mutta lopputuloksessa jotenkin "askartelukankaan" näköistä.

Tyynyn vasempaan yläkulmaan kiinnitin pikkuruusun, muuten vain.

Meidän keittiö on nykyään kuin mikäkin pörssi, niin kiihkeästi siellä pelataan Monopolia (isäntä ja kaksi nuorimmaista). Yritän pysytellä sivussa täällä talon toisessa päässä; en ole yhtään pelinaisia...

Voisihan sitä...

... ihminen keräillä vaikka sormustimia, niin keräilykohde ei vaatisi kovin suuria säilytystiloja...

Vaan kun ei ole suvulta jäänyt perinnöksi sormustinkokoelmaa, vaan erinäinen lajitelma polkuompelukoneita :D.

Ei kun nyt olen siis tosi onnellinen! Olen valitellut, että kun isän itselleen ostamassa mummolan talossa kävi varkaita toissatalvena, veivät kaiken "myyntikelpoisen", Kekkosen kuvaa myöten.

Vaan mikä lie sitten heitä tökkinyt, kun mummon polkukonetta eivät kumminkaan olleet mukaansa kelpuuttaneet, vaan se löytyi loppujen lopuksi mummolasta tänä kesänä.

Olisikohan vika ollut merkissä, kun ei ollut "muodikas" Singer, vaan Stoewer, joka ei nettitietojen mukaan näytä olevan hullumpi merkki sekään.

Joka tapauksessa mummun polkukone kotiutui meille - kyllä "sukuantiikille" aina sijaa löytyy:
- Sininen ompelulankakin oli edelliseltä käyttäjältä paikalleen jäänyt, ja turkoosi alulanka :).

Niinkuin ylläolevasta kuvasta näkyy, suojalaukku on tässä mallissa erityisen kaunis. Ompelupöydässäkin on leikkauskoristelut, vaikka pöytä on tietysti käytössä hieman kulahtanut. Mikä vain lisää koneen arvoa minulle, kun konetta on mummu aikoinaan polkenut :).

Tämä kone tulee siis kahden Singerin jatkoksi:
Tuosta vasemmanpuoleisesta ei ollut käyttökelpoista kuin jalka, joka päätyi kukkapöytään. Koneen alkuperää en tiedä, mutta mummulan navetan seinustalta se löytyi, pahoin ruostuneena. Romunnäköiseksi menneen koneosan nostin puutarhan "koristeeksi" (romuromantiikkaa, näes), alkuperäinen pöytätaso oli säiden armoilla täysin lahonnut.

Oikeanpuoleinen kone tuli äidiltäni. Luulin sitä ensin mummun koneeksi, mutta isä olikin sen kuulemma huutokaupasta ostanut. Kaukaista sukua ei toki senkään polkija ole, sillä kyseessä on isäni tädin kone!

Juu, että ovathan nämä aika kookkaita keräilykohteita, mutta niin rakkaita, kun näillä on "tarina" taustalla. (Ja isä keräsi kaivureita, joten on tämä nyt kumminkin vähän pienempää: mahtuu sisälle edes.)

Ihan näyttäisi siltä, että käsityösukua tässä ollaan, vaikka ompelutaidot ovat minulla kyllä aika lailla hakusessa. Ehkä tuo polkukone olisi meikäläisen kapasiteetille riittävän hidas, ettei "karkaisi käsistä", niinkuin sähkökoneella on tapana. Malttamattomana immeisenä minulla kun on aika raskas tuo kaasujalka. (On mulla muuten saumurikin, vaan sepä on saanut lepäillä varaston perukoilla jo kymmenisen vuotta. Viimeksi sitä käytin, kun vauvanvaatteita ompelin...)

Ihana kesä!

Osallistuin Lennun ristipistovaihtoblogissa Ihana kesä -vaihtoon, ja ihanahan tämä on! (Varsinkin nyt, kun helle eilisillasta hiukan helpotti ;).)

Olen käynyt Marjan blogissa ihailemassa hänen taitojaan kassien teossa, ja olen nyt umpionnellinen, kun sain näin ihanan käsiveskan omakseni:Pistelymalli on kuulemmas osa Tralalan Petite bergére -mallista, ja sopii tismalleen kesäkassin kylkeen:Vuorikangaskin on niin kesäisen kaunista:
Kyllä nyt kelpaa heittää kukkamekko ylle ja tämä kassi käsivarrelle ja suunnata kesätoreille :)!

Hauska juttu, että itsekin tein vaihdon juuri Marjalle! Tämä on muistaakseni toinen "täysosuma" minulle näissä vaihdoissa, että pari osuu päittäin. Pistelin Tralalan mallista Jardin d'été yläosan, eli jätin mallissa mukana olevat aakkoset pois:

HUH!

Kuistilta mitattua:Edellisessä postauksessa mainitsemani taulu rantautui tänään meille :). Teos on Jari Antilan Rautaiset puutarhat:
Ihastuin tähän tauluun jo vuosia sitten (se on tehty 2007), joten hankintapäätös ehti muhia takaraivossa jo jonkin aikaa. Loppumetreillä punnitsin pienemmän ja yksinkertaisemman Syväkurun ja tämän välillä, pienemmälle taululle kun olisi meiltä löytynyt heti valmis paikka. Pitkäaikainen mieltymykseni veti kuitenkin pitemmän korren. (Ja se, että Syväkurussa oli sinisen ohella runsaasti punaista, ja sehän ei ole ihan lempivärejäni.)

Isohko taulu (leveys kehyspohjineen 75 cm), joka on kolmiulotteisuutensa ja puu-/metallirakenteensa vuoksi aika raskas, löysi ainakin tässä vaiheessa paikan porraskäytävämme alusta. Kuten kollaasista näkyy, taulun metallisen pinnan väri vaihtelee hauskasti riippuen siitä, mistä kulmasta taulu on valokuvattu. (Työstä löytyy kuva myös Jarin omilta sivuilta.)

Yritän haalia tätä paikallisten taiteilijoiden taidetta meidänkin seinille, jotenkin se tuntuu kulttuuriteolta - itseä ja perhettä kohtaan ainakin ;).

Naapurin kuvataiteilija vietti 50-vuotisjuhliaan: näyttely jatkuu edelleen Hinttalan kotiseutumuseossa Nokialla. (Siellä toimii myös Nokian Kuvataiteilijoiden taidelainaamo, eli tervemenoa molempiin, jos satut poikkeamaan maisemissa.)

Illalla oli päivänsankarin kotitilalla kyläjuhla, biodynaamisesti viljeltyine perunoineen ja sahteineen. Olimme koko perheellä liikkeellä, eikä tuo viinasten viljely ole meidän alaa juuri muutenkaan, mutta ilta oli kyllä meidänkin sakin mielestä oikein mukava. Mitä nyt pikkiriikkisen sataaropsahutti, muttei juuri nimeksikään.

Kunneltiin lauluesityksiä ja saksofonin(-ko?) soittoa.

Synttärisankari toivoi lahjansa tilille, mutta isäntä huomautti, että eikös pidä vietämän myös jotain käsiin annettavaa. Neuloin siis mukaan, helteiden kunniaksi, tämmöiset kukkaset:
- Ja onnittelukortti oli itsetehty, tietty.

Meidän seinälle tulee yksi taulu tuolta Jarin näyttelystä, kunhan näyttely on ohi. Näytän sitten.

Muisteloa...

Näin 4 päivää koiranpureman (omistajan sanoin "näykkäisyn") jälkeen pikkuneitokaisen sormesta uskaltaa jo ottaa kuvankin:Keskisormi, kyljen ja kyynärpään haavat ovat jo aika hyvin parantuneet. Nimetön vuotaa vielä. Siinä on tuo tikattu haava ja yksi avopalkeenkieli. Tällainen helleilma ei kyllä ole paras haavojenparantemiskeli. Haavojen ympärystääkään ei paljon arvaa putsailla, koska tyttö pelkää päivittäistä siteenvaihtoa kovin - eikä ihme: harson alle laitettavasta voideverkosta huolimatta tuppaa aina vain side tarttumaan haavaan kiinni. Tuo kynsi taitaa kyllä olla entinen, mutta niillähän on tapana uusiutua...

Äkkiä asiasta toiseen!

Kyseltiin aiemman postauksen kommenteissa tuosta leikkimökin ikkunaverhosta. Lähikuva siis:
En yhtään muista, mistä reilu parikymmentä vuotta sitten tuon perhosmallin löysin, mutta kyllä se jossain käsityölehdessä julkaistiin ihan hiljattainkin, muistaakseni. Vaikka voihan sen tottunut ruutuvirkkailija tuosta valokuvastakin kopioida.

Aikaisemmissa asunnoissamme on ollut runsaasti pieniä tai kapeita ikkunoita, joten olen vuosien myötä virkannut aika liudan kaiken maailman pikkukappoja, kuten tuon perhosverhon, tai tämän leikkimökin toisessa ikkunassa olevan laivaverhon:
Nykyisessä kodissamme tämmöisille ei juuri sijaa olekaan, sillä suunnittelin tänne tarkoituksella yhtenäiset ikkunat. Yläkerrassa kaikki ovat 120x140, alakerrassa 120x160, ja kaikki on jaettu 6-ruutuisiksi. Wc:n ja kylppärin ikkunaa lukuunottamatta, jotka ovat kokoa 60x30, muistaakseni, ja 2 osaan ruudutetut.

Mummolan seinänvierustalta (ulkoa!) löytyi pahoin ruostunut Singer, simppelimpi kuin tämä, mutta vielä siitä sai ihan käypäsen kukkapöydän, vanhan pelipöydän kannella varustettuna:
Tuota kantta kyllä vielä tuunailen, kunhan syksy saa ja lapset palailevat kouluun. Ehtii äiti sitten enempi paneutua tuommoiseen - hmm - joutavaan.

Keväällä nappasin pelargonioistani pistokkaita ja heitin vanhat käkkyrät pois. Nyt vihdoin akkunalla kukkii:
Olisi niitä tuoreempiakin käsitöitä postattavana, vaan eipä niitä passaa vielä paljastella, ennen kuin ovat päätyneet uusille omistajilleen, joten näihin kuviin ja tunnelmiin:

kaunista kesäviikonloppua!

Purka(utu)misesta vielä

Kiitos, ystävät kalliit, myötätunnosta, jota osoititte edellisen postauksen kommenteissa!

Tyttö jonotti 4 tuntia ensiavussa (sattui tulemaan ambulanssilastikin samaan aikaan), mutta lopulta sai sormiin 3 tikkiä ja antibioottikuurin. Toivottavasti tästä selvitään tällä säikähdyksellä.

Nyt ei tyttö pääse viikkoon uimaan, ja ahkera ruuanlaittoapulaisenikin on oikean käden tikkien ja sormien paketoinnin myötä pois pelistä. Onneksi kuitenkaan nivelet eivät kärsineet, ja kyljessä on vain iso mustelma ja pieni avohaava.

Juu, kyllä purrut koira on tottunut lapsiin, heitä on omassa perheessä, kuten myös tässä "hoito-/kyläilyperheessä".

Ne rikosilmoitukset ja koiranlopettamiset kuulostavat tomerilta ja päättäväisiltä ehdotuksilta, ja jos meidän piski käy ihmisen kimppuun, lapsen varsinkin, niin kyllä sen täytyisi sitten olla kerrasta poikki. Yritämme parhaamme mukaan kantaa vastuun tästä meidän piskistä, siis.

Vieraasta koirasta en halua sanoa näin "takana päin" enempää.

Tässä nyt sitten opettelemme pikkuneidin kanssa antibiootin nielemistä. Se pitää ottaa 3 x päivässä, oikein mahtisuuri pilleri, jota ei saisi puolittaakaan, ja tyttö ei saa edes puolikasta nieltyä... Saas kattoo, siirrytäänkö huomisesta mixtuuraan (jota kuulemma täytyy sitten syödä TODELLA paljon riittävän annoksen saamiseksi, sanoi lääkäri.)

Tulin purkamaan

... henkisiä paineita, nimittäin.

Naapurissa kyläilevä koira puri äskettäin meidän tyttöä: sormet siteissä ja mekko veressä tyttö oli, kun koiran omistaja hänet meille toi. Lähtivät lääkäriin, isä mukana. Minä jäin kotolaiseksi muiden lasten kanssa, kun esikoinenkin tuli tänään leiriltään.

Mutta pakko oli tulla johonkin tapauksesta kertomaan, tuntuu niin siltä, että pala on kurkussa... Kuulemma ei ole muuten ärtsy koira (vaikka puri kyllä meidän poikaakin viime kesänä, vaikkei silloin isoja jälkiä tullutkaan, kun pojalla oli takki päällä.) On vain kuulemma ottanut meidän tytön "silmätikukseen". Koira oli ollut kiinni, mutta oli kuulemma riuhtaissut itsensä irti ja syöksynyt tytön kimppuun.

No, nyt ei sitten tyttö pääse kaveriaan hakemaan, sillä kyllä vierailu sillä pihalla loppui ihan justiin tähän. Harmittaa vain tytön puolesta, kun se kaveri on täällä vain kesäisin. Ja ettei vain tästä tulisi koirapelkoa. Pojalle tuli kyllä viimekesäisestä, vaikkei näin iso haaveri ollutkaan.

Nyt sitten vain odotellaan, mitä tohtori sanoopi. Toivottavasti sormien nivelet eivät ainakaan ole vahingoittuneet...

Meidän koiru osallistui eilenillalla isännän kanssa pihan kasteluun...

... kunnes päätti lähteä omille teilleen - joista tosin hänet palautettiin pikimiten kotipihalle (isäntä polki pyörällä perään :).)

Patskun veri vetää myyrästämään heti, jos pihassa ei tapahdu sen mielestä mitään mielenkiintoista. Siksipä pidämme sen kytkettynä, ellemme ehdi sen kanssa pelehtiä.

Toisaalta hän ei kytkettynä olemista protestoi: nätisti antaa ulos lähtiessä laittaa pannan kaulaan. Isävainaja sitä useampaan kertaan hämmästelikin, että: "Mitenkä se onkin noin nöyrä, tuo teidän koira." Sukupuolella taitaa ainakin olla osuutensa asiaan?

Nöyräksi voi kyllä sanoa tätä pikku kukkaakin, joka kasvaa kynnyksemme edessä, käytännöllisesti katsoen "ei missään":
Tai näitä orvokeita, jotka itivät ihan vahingossa viimevuotisten orvokkien siemenistä, hassuun paikkaan, salaattien istutuslaatikon kylkeen:
- Ja tulee niitä laatikkoonkin, joten kovin montaa salaattia en malttanut tähän istuttaa. On jännä nähdä, moniko orvokki ehtii itää ennen syksyä.

Tuoksujasmike kukkii leikkimökin seinustalla, ja edellisestä kodistamme siirretty ruusu myös (joka sinne edelliseen pihaamme juurtui ilmeisesti "vahingossa", linnun mukanaan kuljettamana):

Kotiseuturetkueita - ja KYHäilyä

Kolmanneksi viimeinen KYHäily tuli valmiiksi tänä aamuna:On kyllä niin kevyt huivi, ettei tuosta kuvasta paljon erotu. Joka tapauksessa malli on Novita-lehden yksinkertaisista ketjuvirkkauskukista muodostuva huivi. Aloitin jollain vanhalla huiviklubilangalla, jota oli jo alunpitäen niin vähän, ettei siitä minkäänmoista huivia olisi yksinään saanut. Tein siitä isommat kukat. Ruskeankirjavalla Socina-Sukkalangalla tein pienemmät välikukat ja reunustin (ohjeesta poiketen) koko "komeuden" nirkkokerroksella. Tyttären vastustuksista piittaamatta ("Älä, pilaat koko huivin!") tein huivin helmaan myös hapsut, kuten alkuperäisessä ohjeessakin oli. Tämä on semmoinen koketeeraushuivi, ei suojaa auringolta eikä kylmältä, eikä paljon katseeltakaan :).

Nyt on enää pari KYHäelmää kesken!

Muutamana aamuna olemme heränneet siihen, kun tämä pariskunta huutelee tuossa viereisellä rypsipellolla:
Kuten näkyy, uljaasta kurkipariskunnasta on kyse. Kun olen "Kurjen sukua" (äidinäiti o.s. Kurki), olemme isännän kanssa vitsailleet, että kyllä minulla on selvästi suvun ääni (lue: kantava :D). Ilmeisesti nuo "sukulaiset" löytävät pellosta jotain syötävää, kun siellä kukkoilevat.

Eilenillalla kävimme Nokian Kesäteatterissa katsomassa "Tukkijoella"-näytelmän. Ola Tuomisen ohjaus oli loistava, ja näyttelijät toteuttivat siitä kunnon romanttisen kesäkomedian. Lapsetkin katselivat mukisematta, vaikka iltayhdeksän aikoihin oli jo todella kylmä!

Tänään toteutimme toisen perinteisen kotiseuturetkemme ja käväisimme Hämeenkyrön Maisemakahvilassa, Pylsyn talossa, syömässä perinteikkäät mustikkapiirakat/munkit. Teenjuonnin/mehuttelun päälle kiersimme taas talon hauskat taide- ja käsityönäyttelyt. Kameraa en muistanut kassista kaivaa kuin tämän kohdalla:
Tuo "Varokaa vihaista emäntää" -kyltti upposi minuun todella. Vaikken sitä nyt ostanutkaan, mutta ajattelin, että taidan joskus toteuttaa tuon jollain tavalla käsityönä. (Meillä koira onkin harvemmin vihainen...)

Yleisön (lasten) pyynnöstä poikkesimme vielä Frantsilan yrttitilan Kehäkukka-ravintolassa syömässä kasvislounaan ja katselemassa paikalliset käsityöläisten pikkuputiikit. Tytölle ostimme hopeisen sormuksen, jossa on tiikerinsilmä-kivi, muuten vain katselimme. Matkalta sentään ostettiin läheiseltä Yrjölän tilalta mansikoita, perunoita, herneitä ja - villalankaa (kappas vain!)

Onkin tainnut jäädä mainitsematta, että omiakin maalauksiani - ja yksi tilkkutyö - on ollut esillä Nokialla Linnavuoren kirjastossa kesäkuun ajan. Viikon päästä pitäisi mennä purkamaan näyttely pois.