tiistaina, heinäkuuta 13, 2010

HUH!

Kuistilta mitattua:Edellisessä postauksessa mainitsemani taulu rantautui tänään meille :). Teos on Jari Antilan Rautaiset puutarhat:
Ihastuin tähän tauluun jo vuosia sitten (se on tehty 2007), joten hankintapäätös ehti muhia takaraivossa jo jonkin aikaa. Loppumetreillä punnitsin pienemmän ja yksinkertaisemman Syväkurun ja tämän välillä, pienemmälle taululle kun olisi meiltä löytynyt heti valmis paikka. Pitkäaikainen mieltymykseni veti kuitenkin pitemmän korren. (Ja se, että Syväkurussa oli sinisen ohella runsaasti punaista, ja sehän ei ole ihan lempivärejäni.)

Isohko taulu (leveys kehyspohjineen 75 cm), joka on kolmiulotteisuutensa ja puu-/metallirakenteensa vuoksi aika raskas, löysi ainakin tässä vaiheessa paikan porraskäytävämme alusta. Kuten kollaasista näkyy, taulun metallisen pinnan väri vaihtelee hauskasti riippuen siitä, mistä kulmasta taulu on valokuvattu. (Työstä löytyy kuva myös Jarin omilta sivuilta.)
Yritän haalia tätä paikallisten taiteilijoiden taidetta meidänkin seinille, jotenkin se tuntuu kulttuuriteolta - itseä ja perhettä kohtaan ainakin ;).

7 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Mielenkiintoinen taulu! :) Huh tosiaan tätä hellettä!!

Anne S. kirjoitti...

Huh huh, mahdottomissa lukemissa on täälläkin menty....Nuo sisälämpötilat varsinkin vievät järjen, huumorintajun, ja hermot! Just ukkosti vähän, sataa ripsautti pari pisaraa mutta lämpötilaan ei mitään vaikutusta.PLÄÄH!
Niin, ja taulu on komia, just tuommoinen mielenkiintoinen, mihin ei takuulla kyllästy. Hyvä valinta :)

Ninnu kirjoitti...

Hieno teos. Aivan kuin siinä näkyisi vuorokauden eri hetket kun se on kuvattu eri suunnista. Kiehtova ja varmasti erilaisia ajatuksia herättävä. Monet hyvät taulut heijastavat omia sen hetkisiä tuntoja takaisin.

Matleena kirjoitti...

Minustakin taulu on mielenkiintoinen! Sitä ei varmaan kyllästy katselemaan, kun aina näkee uusia asioita! :)

Lämmin on meilläkin ollut, mutta hiukan viileämpää kuin teillä. Nyt jyrisee ukkonen uhkaavasti, jokohan tulee päälle. Koko illan on yrittänyt.

Eva-Liisa kirjoitti...

Kyllä nyt tarkenee, jopa liiankin kanssa ja helpotusta ei näy:( Alan olla jo ihan vetelä tähän helteeseen.

Taulu on erikoinen. En tiedä onko se kaunis vai ei, mutta jotain siinä on, mikä minuakin miellyttää.

vattumato kirjoitti...

Hieno taulu! kävin kurkkaamassa niitä muitakin=o)

Suuret kiitokset ihanasta pussukasta jonka sain kesävaihdossa! Tykkään siitä hurjan paljon=o) Ja älä turhaan viimeistelytaitojasi epäile, pussukka on tosi siisti!

Ja kiva, että tykkäsit kesäkassista=oD Olikohan sattumaa vai tarkoitus, että satuimme toistemme pareiksi?

vattumato kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.