Tämä olikin mielenkiintoinen postin tuliainen: Sain aikaiseksi liittyä Nokian Kuvataiteilijoihin vasta viime vuonna, vaikka asia olikin pitkään kytenyt mielessäni. Jäsenkirjeen mukana tuli tämmöinen kortti, jolla "suositellaan" kortin haltijalle maksutonta sisäänpääsyä taidemuseoihin. Hmm. Saapa nähdä, toimiiko suositus ;).

Say muisti

Eilen olin jo ihan malttamaton ja kärsimätön, kun pikkuneiti sai omalta salaiselta ystävältään lähetyksen. (Odottaminen ei ole koskaan kuulunut vahvuuksiini.) Mutta tänään tuli sitten minun postini! Kauneuden päälle ymmärtävä SAYni lähetti näin kivan lähetyksen:Kuva ei tietenkään tee taaskaan yhtään oikeutta ihanille jutuille. Kuoressa oli pari arkillista 3D-juttuja (voi, miten kauniita!) ja ääriviivatarratekstejä joulukortteihin ja - olisivatkohan nuo tapeteista? - stanssattuja, hmm, miksi noita sanotaan? Ovat joka tapauksessa tosi mukavia kortteihin ja olen niistä erityisiloinen, kun ei itselläni ole noita stanssausvempeleitä. Valitettavasti materiaalien kaunis pinta ei kuvassa näy. (Ai niin, ja kirjekuoreen oli kiinnitetty se kiva hiirulaiskuva (joka tarkemmin tarkasteltuna onkin pupu!), joka tietysti meni talteen ja käyttöön, samoin kuin kauniit postimerkit!) Kekseliäs lähetys taas!

Sydämellinen kiitos sinulle, SAY!

Nina kyseli maalaamistani tauluista ja niiden hinnoista. Olen otettu, niin että kiitos kysymästä!

(Kuviahan voit katsella linkistä Kuvataide - mutta kärsivällisyyttä: Vuodatuksen sivut avautuvat tosi hitaasti.) - EDIT: Poistan tuon hinnoittelua koskevan osan, ettei jää hämmentämään ketään ;)

Taulu valmiina

Laitanpa tässä iltapuhteiksi vielä "Rajatila"-taulun ihan valmiina:

- Ja tuo nimihän juontaa juurensa: a) värien rajapinnasta, b) Hongkongista, joka on "rajatapaus" kiinalaisittain/länsimaalaisittain ja c) ehkä tuon naisenkin tilanteesta? Ja lisää kohtia voit keksiä itse...

Ensimmäisen kerran kokeilin laittaa kimalleliimaa öljyvärityöhön, kun tuo alanurkkia jotenkin vaati sitä. Tuo pieni sydämenmuotoinen kappale lehden vasemmalla puolella alhaalla on peilinpala, joka tuli Ritulta YllätysVaihdossa.

LastenSaylta paljon kivaa

Pikkuneiti sai lastensay-pakettinsa tänään, ja kyllä se olikin upea:

Kaunis syksynlehtikortti (täällä ovatkin lehdet huvenneet puista ihan silmissä, on tuullut niin kovaa), paljon helmiä ja muita tykötarpeita esimerkiksi pariin tiaraan ja taikasauvaan, pari korttipohjaa, joihin voi sijoittaa valokuvan tms. ja:

paljetteja, tarroja, nauhoja, väritettävää (korttikuviksi, vaikkapa), pari kulkusta, dinoservetti ja nalletilkku ja pussillinen popcorneja.

Kiitos kovasti, Salkkari!

(hmm, mitähän minun SAYlleni kuuluu...)

Tyttö laittoi heti toimeksi, ja askarteli tuon paketin mallin mukaan taikasauvan:

(Huom! Sopii paidan kuosiin, vai mitä?) - ja helminauhan kaulaan:

Ja olenhan sitä askarrellut jotain minäkin. Tosin jo eilen nämä, vaihtoon:

(Tuo kultaseittinen oli "ohari". Jätin sen itselle.) Ja sitten vähän öljyvärimaalaustakin:

Tämän maalauksen ideahan tuli atc-kortista, jonka lähetin Pirjolle. Ei tämä vielä ihan valmis ole, mutta sinne päin. Nimi, ainakin tässä vaiheessa, "Rajatila".
Saan laittaa marraskuussa töitäni esille pikkukaupunkimme keskustassa sijaitsevan Nordean ikkunaan. En ole ko. pankin asiakas, mutta koskapa kaupunkimme kuvataiteilijoilla on tämmöinen näyttelytilasopimus, niin tottakai otan tilaisuuden riemumielin vastaan. Saahan siinä torin laidassa toisenlaista näkyvyyttä kuin Taidetalon näyttelyssä. (Ja tosiaan, voi laittaa vähän ennakkomainontaakin siitä joulukuun isommasta koitoksesta.)

Elina kyseli aivan aiheellisesti, minne sijoitan tekemäni pistelyt. Lisäisinpä vain tuohon, että eipä pistelyt mitään, niillähän voi ehostaa jotain käytännöllistä, kuten kassin tai käsitöiden säilytystarvikkeita (neulavihon, -tyynyn, saksikotelon jne.) Kanavatöitäkin voisi ehkä siihen käyttöön ajatella, mutta mitä tekoa lienee noilla maalauksilla...

Meillä on ihan oikeasti melkein joka paikka täynnä teelmyksiäni, paikkapaikoin katonrajaan asti:

Anoppi totesi joskus, että onhan sitä tilaa vielä. Katossa. Hmm. Tietysti olisi kivaa, jos saisi myytyä joskus jotain. Maalauksia kun on varastonperilläkin. Mutta kun minussa ei oikein ole tuota kauppiaan "vikaa".

Tämmöistä tuli

Geishatyttö-maalaukseni alkaa olla kutakuinkin valmis:
Alustava nimi- ehkä lopullinenkin: "Seinät paperia". (ATC-korttini, jota käytin tähän ideamoottorina, oli aikoinaan "Sad Tea Time", mutta halusin tälle suomalaisen nimen.)
Ninalta tulikin tänään paksu kirje! Kuoressa oli fantasia-aiheisen ATC-vaihdon kortit:

Saija, Neljän Kotiäiti, Linneltä kaksi korttia (hienoa, että Ninan jälkipolvi on kanssa kiinnostunut askartelusta), Ninnu, Nina, Tanja ja Päivi. Tosi kivoja ja mielikuvitusta stimuloivia kaikki. Kiitos tekijöille minunkin puolestani!
Nina on myös decomatskuvaihtoparini (hmm, taas mielenkiintoisen pituinen sana...) Ensimmäisen vaihtoviikon teemana oli vähintään 10 paperia, ja Ninahan laittoi ihan tolkuttoman määrän:Kiitos, Nina! Ihan varmasti tulee käyttöön kaikki. Korvat punaisena täällä ajattelin, että olin itse laittanut takaisinpäin paljon vähemmän... Nina kertoi lempiväreikseen vihreän, punaisen ja ruskean, joten koitin katsoa niitä värejä:

Totta kyllä, että tuo "vähintään kymmenen" on tosi liukuva käsite. Sama kuin "omantunnon mukaan"...

Pirjon kanssa vaihdettiin ATC-korttia. Itse laitoin kylkiäisiksi pari paperia ja jotain nauhaa, Pirjo oli tehnyt oikein pannulapun:

Hienot kortit (molemmat!) ja kiva pannulappu. Kiitos, Pirjo!
Kansaneläkelaitoskin muisti minua postilla: nyt olen sitten ihan oikeesti eläkeläinen! On hyvä saada tämä virallinen status, niin itsekin tietää, mihin itsensä lokeroi. Muuten sitä erehtyy rytmihäiriöttöminä päivinä kuvittelemaan olevansa ihan "normaali". Ja rahantuloahan eläkeläinen ei voi estää, varsinkin jos on 42 v., ja viettänyt äitiyslomia 4 lapsesta ja hoitovapaatakin kahdesta. Eli työvuosia ei ole paljon (kun alle 24-vuotiaana tehtyjä hommia ei edes lasketa. (- EDIT: Jippii, tuli sentään toinenkin eläkepäätös, tämä Kuntien eläkevakuutuksesta; oli vain ensin eksynyt väärien postien joukkoon. Saan sentään pikkiriikkisen isompaa eläkettä kuin poikani, joka ei ole koskaan ollut töissä...)

Mutta mikäs meidän on elellessä! Tässä heitin herjaa joku päivä, että kyllä meidän kelpaa, kun kuudesta perheenjäsenestä jo kolme tienaa: isäntä käy töissä ja minä (sydänvaivainen) ja esikoinen (kehitysvammainen) ollaan eläkkeellä. (Vähän niinkuin jossain vanhassa Jaakko Tepon laulussa, että "...poikakin pääsi jo kortistoon...") Kiitos Luojan meillä ei ole enää velkoja!

Tituleeraan silti itseäni edelleen mieluusti papiksi, vaikka eläkeläinen olenkin. Meille kun teologisessa opetettiin, että pappeus jättää lähtemättömän merkin, vähän kuin kaste. Kastetta tosin ei mikään voi peruuttaa, muttei pappeuttakaan muuta kuin se, että tuomiokapituli vaatisi pappiskirjan pois - tai että kuolema korjaa. Eli eläkeläisenäkin hommia saa kyllä tehdä. Ainoa juttu on, että tulorajoja pitää kytätä, ettei eläke mene. Mutta enimmäkseenhän nämä kutsuhommat ovatkin palkattomia(jos esimerkiksi joku tuttu pyytää vihkimään, kastamaan tai siunaamaan hautaan omaistaan).

Liisa esitteli sivuillaan hääpäivänsä kunniaksi hääkuvansa, ja Pirjo teki blogissaan samoin haastaen muitakin samaan urotekoon. Tässäpä siis me astelemme kirkosta 6.6.1987:
(Kuva on tarkoituksella pieni...) Otos on äidille tekemästäni synttärilahjasta, joten vasemmalla puolella on toinen historiallinen hetki: meikäläinen asteli ensi askeleensa kera potkukelkan. Täti oli ropsimassa mummolan pihassa räsymattoja ja näpsäisi samalla kuvan. Ne olivatkin ainoat askeleet pitkään aikaan, sillä sitten jotenkin nilvautin jalkani ja suostuin kävelemään seuraavan kerran vasta kuukausien päästä. Kun lääkäri keksi lahjoa minua lakritsipatukalla. Sama lahjonta toistui muuten muutaman vuoden päästä, kun minulta meni olkapää muka sijoiltaan. Korjaantui kanssa lakupötköllä. - Tarkemmin ajateltuna: enpä ole vuosien saatossa paljon muuttunut: nivelet ovat edelleen löysät ja lakupötköllä (tai pussillisella salmiakkia) minut saa tekemään miltei mitä tahansa...

Virtuaalinen pyykkipäivä

Ihan oikeastihan kuuden hengen perheessä on joka päivä pyykkipäivä, mutta tänään puhdasta pyykkiä tuli myös postista, Arjan taidokkaasti taiteilemat ATC-kortit Anne s:n ATC Vaihto 6. / Tuplavaihto # 3:een:
Eikös olekin ihanat!?! Isot kiitokset Arjalle!

Vaihdon ideahan oli se, että jokainen teki 2 musiikkiaiheista ATC:ta ja kirjoitti lapulle toiveensa, mistä aiheesta haluaisi tehtävän itselleen 2 korttia. Anne sitten jakoi musiikki-ATC:t ja toivelaput osallistujille. Minä tietysti toivoin pyykkinaru-aiheisia kortteja, ja korttien tekemistehtävä lankesi Arjalle.

Arja kertoi, ettei ollut ennen tehnytkään ATC-kortteja tästä aiheesta. Eipä varmaan. Tuskin meitä pyykkinarufriikkejä kamalan montaa on? Mutta tyylillä oli Arja ottanut aiheen haltuun. Korteissa on ihana vanhan ajan tunnelma harmaantuneine lankkuseinineen ja kotikissoineen. Mietin, että nämä pitäisi oikeastaan kehystää, kun on tuo aihekin...
Maalaukseni geishatytöt saivat aamulla, Markus Kajoa kuunnellessa, vähän väriä:

Ja sukkasato hissuksiin kasvaa:

Tyhmää varmaan haaskata paukkuja tekemällä pitsineuletta tämmöiseen kirjavaan lankaan, eihän se näy. Mutta kun alkoi perussukan kutominen pitkästyttää. Pikkuneiti kysyikin, että onko tuossa, äiti, mitään järkeä, että sinä teet sukan päivässä? - Ja minä sentään vasta kolmatta paria teen! - No, ei kai siinä järkeä olekaan, mutta kun me kukin käytämme vähintään 2 sukkaa päivässä, ja minä saan aikaiseksi vain yhden, niin ei tässä minkäänlaiseen ylituotantoon päästä.
Sukkamalli on muuten koiranputkisukat. Lanka vain oli turhan ohutta ohjeelle, ja puikotkin kokonaisen numeron pienemmät kuin mallissa, joten täytyi lisätä silmukoita tuohon "perusneuleosaan".
Eilen tuli taas kulutettua kyläkirkon penkkejä koko perheen voimin. Päivän teksti oli Lasaruksen herättäminen kuolleista. Lainaanpa saarnasta vaikkapa seuraavan ajatuksen:

Vanha mies teki kuolemaa, ja naapuri poikkesi kuolinvuoteen vierelle tervehtimään. Naapuri kysyi, eikö kuoleman kohtaaminen pelota vanhusta. Vanhus totesi:

"En minä semmoista isäntää pelkää, jolla ei ole edes oman talonsa avaimia." - Raamatussahan sanotaan, että Jeesuksella on kuoleman ja tuonelan avaimet...

Ilta meni vuoroin pistellessä (salaisuuksia), vuoroin sukkaa neuloessa. TV:täkin tuli tapitettua. "Waterloo Roadin koulu" (vai miten se nyt kirjoitetaan?)-sarja sai uutta mielenkiintoa, kun kuvaan tuli mukaan Asperger-tyttö. Mukavaa, että hänet on kuvattu varsin asiaatuntevasti! (Autistin äitinä sitä aina jännittää, sillä tuommoiset sarjat ja elokuvat muokkaavat ihmisten asenteita ja käsityksiä paljon tehokkaammin kuin mikään jaettu faktatieto.)

Jumalanpalveluksessa huomasin muuten hauskan, uuden asian: täysin puhumaton esikoisemme liikuttaa suutaan sekä vuorolaulujen että Isä meidän -rukouksen tahdissa! Liturgiassa on voimaa! (Minä itsekin olen enemmän liturgia- ja virsi- kuin saarnaihminen.)

Illalla vielä...

Laitetaanpas nyt sitten Sukkasadon heinälato -saldoa tännekin näkyville. Eli sukkasatoon nyt perussukat (2. semmoiset) ihan vain itsekkäästi omaan jalkaan:

Tähän käytin sukkaklubilangat. Tai jäihän sitä vielä, lastensukkiin riittävästi. Tuli hauskan "eripariset" sukat, kun tuo lanka on tuota käsinvärjättyä. Mutta en halunnutkaan yrittää mitään konsteja värien tasaamiseksi. Tämmöinen kun on niin kivaa, ettei tarvitse tehdä kahta samanlaista sukaa!
Tässä nyt sitten kuva tuosta keskeneräisestä maalauksestakin:

Pohjaväreillähän tässä vasta mennään. Halusin nyt kokeilla mustan maalaamista tässä aluksi. Ja kun väri kuivuu, teen sitten päälle valkoiset koristekuviot.

Maalauksen yläpuolella näetkin tuon ATC:n, jota käytän mallina. Se on ihan ensimmäisiäni, tai oikeastaan vain kuva siitä, sillä kortti meni silloin vaihtoon.
Ja sitten ihan muuten vain kuva, kun "Vanha pelargonia/on yksin mummon akkunalla...":

Paitsi ettei ole yksin, kun niitä on kolme. Nostin nuo sisälle, etteivät vain ulkona jäädy. Nyppimättäkin ovat vielä... (Laiska emäntä!)

Mieliala koheni kyllä saunanlauteilla ihan kummasti! Onneksi on Luoja antanut tuon köykäisen mielenlaadun, että masennuskausien kesto on tavallisesti laskettavissa tunneissa... (Jos ei siis ole mitään varsinaista surua. Mutta sehän onkin eri juttu.)

Kaunista syksyä!

Näin jo monella sivulla tämmöisen; tietysti täytyi itsekin ilmoittautua!
Tempaus alkaa vasta syyskuulla, mutta sukkia on tehnyt mieli alkaa jo aiemminkin neulomaan, joten teen nyt semmoiset "välipalasukat", ihan vain itselle ja ilman mitään "projekteja".
Ja sitten helmiksen sivuilta bongasin tämmöisen:

Jos vaikkapa ehtisi joskus patalapunkin pyöräyttää...

- Mistä (?) tulikin mieleeni, että marelon joulukalenteriluukku "laskeutui" meille tänään. Kiitos! Omani tulee, jahka kerkiää...

En ole mikään ansioitunut akvarellisti, mutta tämmöisiä harjoitelmia on joskus kiva maalata:

- Meillä on noita pulloja tuolla tavalla ikkunaruutujen välissä. Tykkään katsella, kun auringonsäteet siivilöityvät erilaisten lasien läpi.

Antipatiani akvarelleja kohtaan juontaa juurensa jo kouluvuosilta. Katselin, kun paras kaverini maalaili ilmavia maisemakuvia, ja minulla menivät värit aina tukkoon. Öljyväreillä saan muutenkin toteuttaa "hurjaa luontoani", ja tehdä niin vahvoja väripintoja kuin tykkään. Akvarellit ovat jotenkin hempeitä ja eteerisiä, eivät semmoisia ronskeja kuin minä... Mutta kiva niitäkin on JOSKUS tehdä!

Isäntä poikkesi tuossa kera parin työkaverinsa teellä. Oli kiva kuunnella sivusta, kun isäntä kehui maahanmuuttaja-työkaverilleen (olisikohan afgaani?) maalauksiani ja käsitöitäni, ja ko. mies totesi, että hänen vaimonsa on samanlainen, tosi taitava! Enpä malttanut olla huikkaamatta väliin, että vaimoja täytyykin aina kehua!

Rankkoja värejä tänään

No niin, tässä nyt on tämä vasta loppuun (?) saatettu maalaus: "Äitiii!":

Värit ovat luonnossa vielä rankemmat. Auringonpaiste taittoi niitä vähän vaaleammiksi kuvaustilanteessa. Nyt siis voisi maalausrintamalla tarttua uusiin haasteisiin.
Ninan FANTASIA-aiheinen ATC-vaihto innosti siinä määrin, että tartuin toimeen heti, kun lapset olivat lähteneet kouluun. Tässä siis nämä (kuvien alla lukee korttien tekstit): "... näyt ovat ainoa kytkös yliluonnollisuuteen."

"Silloin näin tuhkan.""... poikkeavan ja aistein havaitsemattoman etsiminen..."

"... hienoa aikaa, niin kuin kaikki alut ovat."

"... tajusin hämmästyneenä, että maailmaa on paljon."

"Tuhkassa on vanhan loppu ja uuden alku."

"Sekään ei pysynyt."

"... runollisia teorioita maailmankaikkeudesta."

- Sellaisia fantasioita siis. Lystikästä oli, että kun kuvasin kortteja ulkona, "Sekään ei pysynyt" -kortti lähti kahdesti lentoon. (Muut eivät lähteneet, hmm. Mitähän sekin tietää, sanoisi tätini.)

Oli suuri tarve läimäistä nuo lintuleimat kaikkiin kortteihin. Toisiin ne istuvat paremmin, toisiin heikommin. Mutta sainpahan rakastamani siipiaiheen mukaan.

Pitemmittä puheitta pian askartelemaan lisää: lapset tulevat kohta koulusta, ja sitten on aina "uudet kujeet"!

Tämmöinen sivuhuomio vielä: Älköön kukaan hämmästykö, jos en vastaa sähköpostiviesteihin. Rakkaalla palvelimellani on kuulemma huoltokatkos, joka alkoi viime yönä, ja kestää 12-24 h...

Postia ja pistelyä

Hiiri tai rotta, nyt on kansilehti valmis:

Odotinkin, että joku jyrsijäharrastaja avittaisi lajitunnistuksessa, ja San sitten ystävällisesti kommentoi, eli tämä lienee hiiru kumminkin? Korvista minäkin sitä jo epäilin, mutta isäntä tuumi, että valkoinen mahanalus viittaa rottaan. Kuulemma metsähiiren vatsa on valkoinen, ei rotan.

Tämä on tietysti meille erittäin mieluisa uutinen, sillä isäntä on arvellut Patskun saaliiden olevan toisinaan rottia, vaikka ovat pieniä olleetkin. Ilmeisesti ne sitten kumminkin ovat olleet metsähiiriä. Rottien olemassaolokin on kuulostanut mahdolliselta, naapureissa kun on hevosia, ja niillä ruokaa, josta ehkä riittäisi jaoksi rotillekin. Kaatopaikkakaan ei niin kamalan kaukana ole - kaipa rotat saattavat kymmenisen kilometriä juoksennellakin?
Naapurin koira ainakin sai joskus rotalta siipeensä ja oli kuono veressä.
Sitten valoisempiin - ja puhtoisempiin - asioihin. Ritu muisti minua tosi kivalla yllätyksellä:

"Puikko-pyykkinaru-pastori" - hih. Kuva on täydellinen minulle: pyykkinaru ja siivet. Siksi kai olen jo pitkään itsekin kaavaillut maalaavani tuonaiheisen taulun. Ei taida haitata, vaikka joku muu on ehtinyt piirroksellaan ensin. Tuo viimevuotinen "Huomenna töihin" -maalaus:

- kun on saanut paljon kiitosta, eli ilmeisesti sen idea on ymmärretty. Siihen tuo pyykkinaru tulisi kuin itsestäänselvänä jatkeena. Taustaksi olen suunnitellut taivasta, ja nappasin tänä kesänä passelin valokuvan inspiraationlähteeksi, joten eiköhän joulukuun näyttelyyn vielä tuo pyykkinarutaulu valmistune. Ideoita olisi päässä vaikka kuinka, kun vain ehtisi ja jaksaisi toteuttaa. Toisaalta parempi näinpäin kuin sillä tavalla, että joutuisi väkisin pusertamaan. Ideointi itsessään on hauskaa, vaikkei kaikkia tekisikään. Ideat ovat vähän kuin unelmia...
Pikku-PIF-pistely-kirjanmerkki on löytänyt Palagalle perille:

- Vielä siis riittää pisteltävää; kaksi PIF:inodottajaa jäljellä, mutta aikaahan on vuosi...

Paperi40 kävi kanssa huikkaamassa, että lomamatka-aiheinen YllätysVaihto oli tullut perille (ehjänä, huh-huh!), joten voin julkaista nyt senkin. Eli nämä lähetin Paperi40:lle. Itsetekemäni osat:

Ja muut tavarat:

- Tuon valokuvakehyksen lähettämistä vähän jännitin, kun, kuten aiemmin todettu, posti käsittelee paketteja aika rankalla kädellä. Karkkiaskin käyttäminen tikkuaskin sijasta pikkutavaroiden lähettämiseen ei muuten ole oma ideani, vaan lainattu Peikkotytöltä. Karkkiaskien saatavuus on näin savuttomassa lapsiperheessä huomattavasti runsaampi kuin tyhjien tikkuaskien. Olen osallistunut viime aikoina vähintäin viikottain johonkin vaihtoon, ja nyt on uunin päällä iso astiallinen "kodittomia" tulitikkuja. Tiimarihan myy vastaavanlaisia askeja tyhjinä askartelutarkoitukseen, mutta kun ovat kalliimpia kuin täysinäiset, niin ei anna järki semmoisia ostella.

Ninnin eläindeco lähtee meiltä liikkeelle tänään, joten, maalaispostin tuntien, paikkakunnalta se lähtee huomenna ja taitaa olla päämäärässään perjantaina. Tässä minun ja pikkuneidin aukeama (pikkuneidin nimmari yliviivattu):

Finnstamper lähetti kivaa tavaraa, mutta ei auta kuvata nyt niitä, kun osa menee salaisille askarteluystäville.

Ilokseni/yllätyksekseni onni oli suosinut minua jämäullassa. Nyt odottelen jännityksellä palkintoani...

Patskusta vielä turinaa: Koira oli eilen aamulla päässyt häkistään karkuun. (Isäntä luottaa hakakiinnitykseen, vaikkei se riitä. Patsku "nyrkkeilee" sen tassuillaan kepeästi auki, esimerkiksi jos on pupujusseja näköpiirissä) Se tuli suuri luu mukanaan kotiin. Isäntä arvelee, että se käy hakemassa luita jostain metsästysseuran majan takana olevalta teuraspaikalta. Nyt tytöt (oma ja naapurin) ovat tohkeissaan, kun piski murisee, kun sitä lähetyy. Puolustaa siis luutaan. Se on kyllä huono malli. Täytynee "jälleenkouluttaa". Koulutimme luun poisottamista jo aikaisemminkin, mutta nyt se ei ole pitkään aikaan oikeita luita saanut, joten vanhat opit ovat tainneet painua unholaan. Ja harvinainen herkku on niin rakas... Olen koittanut tytöille opettaa, että murisevan koiran lähelle ei ole asiaa. Susihan se loppujen lopuksi on, koirakin. Vaan tuo naapurin tytteli ei tahdo ottaa asiaa onkeensa. Täytyy nyt sitten tehostaa valvontaa ja pitää vaikka koiraa häkissä.

Meidän piski se tuo aina karkumatkaltaan tuliaisia. Se kun ei ymmärrä oman ja vieraan eroa. On tuonut muun muassa kynttilälyhdyn, kermavaahtopullon, noin 30-senttisen pehmo-Tikrun ja tyhjiä kaljapulloja ainakin. (Isännän kaveri sanoikin, että koira kaipaa vielä koulutusta. Että oppii tuomaan täysinäisiä kaljapulloja...) - Silläpä ei auta päästää sitä isommin vapaana juoksentelemaan, vaikka se muuten palaakin aina kiltisti kotiin reissunsa päätteeksi.

Vaan murinahommista on tultava loppu tai itse hankittu luu lähtee!

Huh hellettä!

Aina välillä joku päivittelee, että kyllä minulla täytyy olla hyvä näkö, kun teen noita pistelyitä. Otinpa siis huvin vuoksi kuvan noista näköelimieni jatkeista, jotta todellisuudesta hahmottuu koko kuva. Vasemmanpuoleisiin aurinkolaseihin en ole malttanut ostaa ohennettuja linssejä, joten niistä näkyy, kuinka "hyvät" silmät minulla oikeasti on. Oikeanpuoleiset ovat sitten tavalliset, ohennetut rillit. Olen ollut silmälasikäärme n. 11-vuotiaasta asti:

Joskus optikko on ehdotellut piilareihin siirtymistä, kun näyttäisin sitten kuulemma paremmalta. Vaan minä kun en silmiini mitään suostu pistämään! Olen niin hutilus, että työnnän sinne linssien mukana likaa kumminkin, ja menee vielä koko näkö! Sittenpä vasta olisi huono pistelyitä tehdä.
Nykyisinhän jo tuo ikänäkö vaivaa. Se alkoi haitata heti, kun täytin 40 v. Mistä se tiesikin... Niinpä teen tarkat työt, kuten pistelyt, kurkkimalla lasien alta. Kaksiteholinsseihin kun ei optikon mukaan ole vielä välitöntä tarvetta. Unilukeminen illalla sujuukin parhaiten ilman kakkuloita.
Tänään pääskysenpojat saivat pesätaloonsa enemmän väriä:

Mutta vielä ei taulu ole läheskään valmis! En jaksa näin kesällä keskittyä pitkää aikaa maalaamiseen. Uskoisin sen onnistuvan paremmin sitten, kun tenavat (ja heidän kaverinsa) ovat koulussa.
Tänään tuli tilaus adLibriksestä:

Isäntä sen haki kovalla kiireellä kyläkaupalta heti työpäivän päätteeksi. Enpä olekaan pitkään aikaan ollut näin lapsellisen onnellinen! Vihdoin sain eläinaiheisen ristipistokirjan omakseni, ja samalla tilasin japanilaisaiheisen ja "söpöläisaiheisen" ristipistokirjan. Lisäksi yhden Tildaa, englanniksi - tulee kieltä praktiseerattua. Näihin kirjoihin palaan varmasti vielä täälläkin, kunhan tutustun tarkemmin! Yhteishintaa en pitänyt pahana: postikuluineen jonkun sentin päälle 70 € koko paketista. Maksavathan ne mallilehdetkin, ja kirja on sentään aina kirja.
Kuten parista aiemmasta postauksesta näkyy, tämä päivä on vierähtänyt enimmäkseen korttien parissa. Se tuntuu sopivalta hellepuuhalta. Tosin kuistilla, jossa työskentelen, on kauttaaltaan ikkunaseinät, ja lämpöä, verhoista huolimatta, liki 30 astetta!
Vaan ei lämmin luita halkaise, kuulemma, vaikka kyllä se pumpun päälle ottaa...
Tämmöiset ATC:t vielä, ylimpänä "Sommoro" (kuulostaa mielestäni hauskasti japanilta, mutta onpi tietty tamperetta, nääs):

- Ja sitten "Rantaloma":

Liljojen kukintaa odotan kuin kuuta nousevaa:

Ja kyllä siellä joku laji jo kukkiikin:

Takapihan ruusun kukka on kuin kaalinpää tai salaatinkerä, vai mitä:

Patamon on reppana menettänyt kilojaan helteessä. Ei oikein ruoka maistu, ja vesikin vain, jos on ihan kylmää ja tuoretta. Katso nyt vaikka hänen poskiaan, kun ovat kapoiset:

Ja vielä enemmän hän näyttää laihtuneen, kun karvanlähtö jatkuu ja jatkuu:

On se ennenkin jatkunut koko kesän. Sitten syksyllä vasta loppuu, kun alkaa uuden talvikarvan kehitteleminen. Joku kuulemma tekee koirankarvoista jopa sukkia. Enpä tiedä. Jotenkin se on tunneasia, mutta en vain tykkää ajatuksesta. Se on vähän sama juttu kuin hiuksista punotut korut. Niitähän on tosi hienoja olemassa, kellonperiä ja kaikkia, joita rakastuneet morsiot ovat sulhoilleen valmistelleet. Joku siinä vaan minulla tökkii, ajatus ei miellytä.
Ei huolta muuten puuvillasukan suhteen: kärkikavennus enää puuttuu, sitten on pari koossa! Tässähän se on toinenkin mukavasti valmistunut kuviensiirtoa odotellessa. On meinaten niin hidasta puuhaa tämä.
Mirelin ehdotus kahden sukan kutomisesta yhtä aikaa on ihan hyvä. Sitten ei jäisi toinen tekemättä. Minä en vain nuukana ihmisenä malta investoida kaksiin saman koon puikkoihin (naura vain...) Anoppi se aina sanoo, että lämmittää ne eriparinkin sukat, joten jos tulee tehtyä monta yksinäistä, niin voihan sitä aina käyttää kahta erilaista yhtäaikaa?

Syksykö jo hipsii?

EDIT 14:59: Yllätys Vaihto 13 MERI tupsahti tänään postilaatikkoon, niin, että piti vielä palata sivuille. Kotilaiska oli tehnyt kivat kortit, ja rasiakin oli hieno:

Muut merelliset tavarat, mm. tapettia ja kangasta:


Ehdottoman meriaiheisia olivat, myös kirjaston poistokirja, joka oli Veijo Meren kirjoittama.
Minultahan lähti Peikkotytölle:

Violariumista tuli tilattua kaikenlaista "hilpetööriä" kirjontaan, ei kovin mediaseksikästä, mutta kuvataan kumminkin:

Poika tuossa leikkii Brion muovivasarat nurinperin kourassa: "Äiti, minä olen antiterroristi!" - Sitä ne pleikkari- ja tietsikkapelit teettää. Juolahti tuosta mieleen poliittisesti epäkorrekti pätkä, en muista missä yhteydessä kuultu, kun usalaiset poliisit kuulustelivat jotain heppua kommunistiyhteyksistä. Heppu sanoi: "But I am an anti-communist!" - Ja pollari siihen: "We don't care what kind of communist you are!" - Heh-heh.
Taas sataa. "Kuuman, kostean, minä tunsin Mombasan" -veisuun voisi kohta laittaa Mombasan tilalle Nokian. On ollut simmottinen kesä. Vaan eipä pahaa siinä sinänsä. Sadepäivät antavat luvan puuhailla sisällä kaikenlaisten näpräilyjen parissa. Ja tomuiset nurkatkaan eivät hämärissä häiritse.
Politiikkaa sivuavilla aiheilla jos jatketaan, meikäläisen aamun piristys oli paikallislehden "Helmiä sioille", jossa possu oli taas ihan pihalla (hyvä samaistumiskohde):

(Voipi olla laitonta tuo sarjakuvan lainaaminen, mutta ainakin lähde tuli mainittua, niin, että voisihan tämän ymmärtää mainokseksikin?)

Olympialaisneuletta olen tässä mielessäni pyörittänyt. Lopputulemaksi taitaa jäädä tämmöisentapainen tunika Suuresta Käsityölehdestä: Eihän noita tunikoita ole valmistunut tänä vuonna vasta kuin kolme, joten eiköhän se neljäskin mene. Sillä poikkeuksella nyt vain, että jos tällä kertaa tekisi oikein ohjeen mukaan. Ei kumminkaan vallan, sillä tunika tulisi pikkuneidille, joten koko täytyy muuttaa, ja yläosaan tehdä umpinaisempi kaula-aukko sekä pikku hihat. Saa nähdä, kerkiäisikö siinä ohella neuloa myös sukat... No, hyvä, kun tunikankin.
Eilen pistelin ahkerasti vaihtoon, mutta koska ko. vaihto on salainen, siitä uskaltaa paljastaa suunnilleen tämän verran:

Sitten puutarhaan: Viime vuonna istutin kokeeksi kolme ruusuntainta. Pihamme on hyvin avoin ja tuulinen ja hallakin nousee keväällä myöhään ja syksyllä varhain, joten isompi ruusutarha on haave vain. Pensasruusuja toki on, mutta näistä jaloruusuista ei kannata paljon toivoa.

Kolmesta suojaisammalle takapihalle istuttamastani taimesta yksi oli jo heti aluksi viallinen, eikä lähtenyt kasvuun ollenkaan. Keväällä näytti siltä, että loput kaksikin ovat menneen talven lumia. Olin peitellyt taimet kasalla syksyn lehtiä, mutta kevätkunnossa ei näkynyt kuin pari surkeaa varrentynkää. Vaan niinpä nyt molemmat ovat nupulla, ja toiseen jo tuli ensimmäinen kukka:

Ja sitten varma syksyn odotuksen merkki, siinä kuin uusien koulureppujen osto, nimittäin liljat puhkeavat hissuksiin kukkaan:

Ja lapsiperheessä kun ollaan, pihasta voi poimia kaikenlaista muutakin mielenkiintoista:

Pääskysenpojat jo kokoontuvat vanhempiensa kanssa langoille sirkuttelemaan. Taululuonnokseni poikaset ovat pahasti myöhässä startista. Onneksi maalattujen pääskysten ei tarvitse muuttaa...

Maalaamiselle jää toivottavasti paremmin tilaa sitten, kun koulut alkavat. Onhan minulla sitten joka arkipäivä ruhtinaallisesti omaa aikaa, ehkä noin pari-kolme tuntia per päivä. Silloin kun kaikki lapset ovat koulunpenkillä, eikä kukaan ole tulossa tai menossa.

Vaan on se kesäloman loppuminen haikeaa. Poika tuossa eilen sitä kyseli, että paljonko on vielä lomaa jäljellä. Pari viikkoa vain! Kyllä minä nautinkin siitä, kun lapsien ei tarvitse lähteä minnekään, ja saavat touhuta, mitä tykkäävät.

Ai niin, ja kiitos kovasti Ritvalle ja Kirsille kesäblogitunnustuksesta! En sitä nyt enää eteenpäin jatka - ja melkein kaikilla tutuilla se taitaa jo moninkertaisesti ollakin - mutta ainahan huomionosoituksia on kiva saada!