Itämaisiin tunnelmiin

(No voihan... Taas on Bloggerilla perjantaipäivä, kun taas tekstin alkuosan julkaisu takkuilee. No, yritetään, yritetään, yritetään. En anna periksi minä jos ei Bloggerikaan!)

Tänään tuli SAY:ltani 3. lähetys! Täytyy sanoa, että on erinomaisen kekseliäs henkilö hän, kiitos! Kaikki kolme lähetystä ovat olleet keskenään aivan täysin erilaisia. Ja kaikki hienoja, tietysti. Tänään tulikin tämmöinen itämainen paketti, ja mikäpäs sen mieluisampaa! Näyttääkin tulevan "aasialaiskuukausi" tästä syyskuusta.

Tämmöisiä ihanannäköisiä (ja -tuntuisia!) papereita siellä oli:

Ja tuota sik-sak-nauhaa. Se onkin tosi hyödyllistä ja monikäyttöistä, sekä korteissa että pistelyissä!
Sitten tämä upea tarra-arkki ja kukkia vaikka kuinka:

Värit ovat todella kauniit. Noita saman sarjan tarra-arkkeja tilasin juuri itsekin kolme kappaletta, vaan enpä tilannut juuri tämmöistä, eli tämä tuli sitten "kuin tilauksesta" (ontuva sanaleikki?) Tuommoisia tarroja en kyllä varmaankaan malta koskaan missään käyttää. Tuijottelen niitä vain... Ja kukkiakin on nyt sitten tosiaan vaikka mitä väriä ja kokoa! (Kangaskukkia kohtaan tuppaan kanssa tuntemaan semmoista kunnioitusta, etten malta niitä käyttää. Tuijottelu- ja hypistelykamaa siis. Toisaalta, niitähän voisi käyttää jonkun pistelyn kanssa vaikka, hmmm...)
Pikku menninkäistyttö kortissa on kanssa tosi söpö (ja silmiähivelevät värit kortissakin!):

On minulla vain melkoinen SAY!

Juuri tänään kävin Tiimarista ostamassa isoja maalauspohjia. (Oli pakko joustaa "älä-osta-mitään-syyskuusta", kun tarttee päästä maalaamaan! Sitäpaitsi, minähän vesitin jo sen jutun eilen, kun ostin ristipistolehden...)
Kovasti tekee mieli jatkaa tuota aasialaisteemaa vielä ainakin toiseen maalaukseen. Saapa nähdä...

Pikkuneiti sai kanssa syksynalun piristysvaihtonsa sekä LastenSAY:n viimeisen paketin. Esittelen ne sitten, kun tyttö kotiutuu koulusta ja ehtii availemaan.

Laitetaan vielä vähän pakkaskuvaa tältä aamulta (noin -3 astetta):

Mua ei porattu lainkaan!

Eileniltaisen postauksen kommenteista nousi vielä jotain kommentoitavaa:
Eli San on tietysti ihan oikeassa, ettei teologiseen tiedekuntaan pyrittäessä ole mitään vaatimusta olla kristitty. Tosin oma näkemykseni on, että siellä olisi agnostikkona tai ateistina aika työlästä kuunnella luentoja ja lukea tentteihin. Opetus kun painottuu perusopintojen osalta aika tavalla kristilliseen teologiaan (niinkuin tietysti tiedekunnan nimikin kertoo.)
Itse pyrin aikoinaan ylioppilaskeväänäni (muinoin, vuonna -85!) neljään paikkaan:
Ykköstavoitteena oli Taideteollisen Korkeakoulun opettajalinja,
kakkos- ja kolmosvaihtoehtoina Turun yliopiston uskontotieteellinen ja Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta.
Viimeisenä vaihtoehtona oli yhteishaussa haettu mallipukineompelijalinja.
Kaikkiin muihin minut hyväksyttiin, muttei siihen ykkösvaihtoehtoon...
Niinpä menin opiskelemaan Helsinkiin, koska sieltä tieto tuli ensimmäisenä (tosi hyvä peruste, vai mitä?)
Jos olisin valmistunut Turusta, minusta olisi tullut antropologi, ei teologi ollenkaan. Minusta uskontotiede sopiikin paremmin humanistiseen tiedekuntaan juuri tuon "puolueettomuusajatuksen" vuoksi. Tosin, kukapa meistä olisi ihan puolueeton, vaikkei kristitty olisikaan...
Isän äiti ehti kuolla syksyllä onnellisena luulossa, että minusta on tulossa mallipukineompelija. Nimeni kun oli paikallislehdessä ammattikouluun hyväksyttyjen joukossa. Vaan ei ruvennut meikäläinen "kunnon töihin"...

Kikalle sitten: Kyllä kouluunmenevien siunaaminen on hyvin yleistynyt tapa jo koko maassa. Minäkin olen niitä monasti toimittanut, sekä aikoinaan työpaikalla, että myöhemmin täällä kylällä (viimeksi tänä syksynä, pyhäkoulun yhteydessä). Ketkäpäs sitä siunausta enempää matkalleen tarvitsisivat, kuin pienet koululaiset, joiden reppu on usein melkein isompi kuin koululainen itse, ja avara maailma isoine autoineen ja koulukiusaamisineen kaikkineen edessä?

Mutta sitten tuohon tämän päivän (= otsikon) aiheeseen:
Eilen, vanhempainillassa istuessa, särki järkyttävästi etuhampaan viereistä hammasta. Illalla särky siirtyi kitalakeen. Aamulla särki poskihammasta. Tuumasin, ettei mitään logiikkaa, mutta pyydetään silti hammaslääkäriltä päivystysaika. Sainkin sen heti (ihme!) tunnin päästä, eli tukka putkella sitten kaupungille.

Röntkattiin oikein: ei mitään. Niin on nätit hampaat kuulemma. Nätit, pienet, kouluaikana laitetut amalgaamit. Tosin kuulemma kiiltävät: "Olet tainnut kirskutella hampaita yöllä?"

Eli koko reissu ja päiväkausien hammassärky (jota on esiintynyt kyllä ennenkin) johtuvat siitä, että narskuttelen öisin hampaitani. Purentakiskoa suositeltiin, ja jätettiin asia mietintämyssyyn. Eiköhän tässä täytyne ne hankkia. Onhan se koomista kärsiä hammassärystä ihan ehjillä hampailla.

No, pikkuneidillekin kaavailtiin hammasrautoja ja silmälaseja, joten sittenhän meitä on kaksi hammasvaivaista rillipäätä...

Haukipihvejä mentiin sitten isännän kanssa S-marketista ostamaan, ja reiättömyyden aiheuttaman euforian johdosta päädyin ostamaan ristipistolehden:

- Ja piti olla älä-osta-mitään-syyskuu...

Eihän tuossa lehdessä niin hirveästi uutta ole, mutta joulukalenteri-idea on kiva, samoin kuin jotkut noista lisukkeena tulevista ristipistokorttimalleista. Niin, ja halloween-aakkosissa oli ainakin söpöjä hämähäkkejä... Sen sijaan seuraava numero on jo tilauksessa! Pyysin isäntää sitä kyttäämään, että koska saapuu kaupan hyllylle. Saa nähdä, muistaako...
Tässä lehdessä on kyllä yksi aika hulvaton pistely:

Hihih, joku oli tehnyt Doctor Whossa esiintyvän dalekin ristipistoina! Nätti se ei tosiaankaan ole, ja dalekit olivat yök muutenkin. Mutta tv-sarja oli hyvä...

Isäntä jäi eilisen trauman jälkeen pitämään loppuviikoksi jäljellä olevia kesälomapäiviään. Tekee tuolla autotallin lattian betonivalua. Kysyin, hirvittääkö häntä, eilen kuollut kaveri kun oli hänen kanssaan maanantaina lattianvalua aloittelemassa. "Kyllä se joskus mieleen tulee", tuumasi isäntä...

Lyhyt oppimäärä pappeuden olemuksesta

Kun tuolla pari postausta alempana kysyttiin kommenteissa, että maisterikos se pappi on, ja että eikös opettajakin ole opettaja eläköidyttyään, niin otetaanpa lyhyt oppimäärä tästä pappeuden "mysteeristä":
- Teologisesta tiedekunnasta valmistuu maistereita.
- Jotkut heistä sitten ottavat pappisvihkimyksen, toiset ei.
- Pappeus tulee siis vihkimyksen kautta, joka saadaan piispalta. Kaikkia teologeja ei siis vihitä papeiksi!
- Jotta pappisvihkimyksen saisi, teologi tarvitsee seurakunnalta kutsun, eli työpaikan.
- Pappeuden myötä pappi saa "pappiskirjan", ja niin kauan, kuin hänellä on se kirja (joka on käytännössä A4-paperiarkki), hän on pappi ja saa tehdä papin töitä, oli sitten missä tahansa virassa (seurakunnan lisäksi esim. opettajana - tai vaikka automyyjänä) tai työttömänä tai eläkkeellä.
- Pappiskirja otetaan papilta pois vain virkavirheen seurauksena, tai jos hän sen itse haluaa pois antaa, niinkuin teki Terho Pursiainen aikanaan joskus -60-luvulla (ja pyysi sen myöhemmin takaisin).
- Toisinsanoen pappisvihkimys (joka tehdään kätten päällepanemisella, ns. apostolisen seuraannon mukaan, eli 1. ko. toimituksen tekijä on - ainakin uskomuksen mukaan - ollut Pietari, ja ketju on pyritty pitämään katkeamattomana siitä lähtien) antaa oikeuden tehdä papin tehtäviä, eikä pappisvirka ole siihen edellytys ollenkaan. (Se on edellytys vain pappeuden alkamiselle.)
- Toisin sanoen: vaikka olen eläkkeellä, voin silti edelleen esim. vihkiä, siunata hautaan ja kastaa lapsia, niin kauan kuin henki pihisee. Työpaikkaa en siihen tarvitse.
- Sen sijaan, jos haluan työstäni palkkaa, tarvitsen seurakunnan kutsun. Jos yksityinen seurakuntalainen kutsuu minut vaikkapa vihkimään avioliittoon, niin menen, jos pääsen, mutta palkkaa en siitä saa!
--- Olikohan nyt tarpeeksi sekavaa??

Järkytyksen jälkeen

Olisi tarvinnut varmaan aamulla päivittää, kun silloin oli mieli reipas ja olo kuin voittajalla. Oli niin moni toivotellut onnea eläkkeellepääsyn johdosta.
Aamupäivällä isäntä soitti, että hänen työkaverinsa oli juuri saanut sydänkohtauksen ja ensihoitohenkilökunta oli elvytystyössä nurmikolla.
Parin tunnin päästä soitin takaisin ja kysyin, kuinka kävi. Huonosti oli käynyt. Pitkään jatkunut elvytys ei ollut tuottanut tulosta.
Isäntä puhui - luonnollisesti - tavallistakin hiljaisemmalla äänellä. Olisi tarvinnut halata, mutta hänellä työpäivä jatkuu...
Elämä on tämmöistä. Äkkiä käy kuoleminen, jos syntyminenkin. Maanantaina katselimme lasten kanssa Prisma-dokumenttia keskenmenon ehkäisemisestä. Ajattelin, että lastenkin on hyvä nähdä, koskapa se on meidänkin perheessä koettu, esikoisen syntymän jälkeen.
Nuorin poika lojui eilen sohvalla ja totesi yhtäkkiä, että enpä ole, äiti, tiennytkään, että vauva voi sillä tavalla ennen syntymää kuolla. On siinä pieneen päähän paljon sulattelemista, kun on isompaankin. (Minulle oli kova juttu, että sikiön kuoleman toteamisen jälkeen minut lähetettiin kotiin "nukkumaan yön yli: tulet sitten huomenna sairaalaan". Henkinen tuki perheellemme oli sitä luokkaa, että tämä on niin yleistä. Kyllä tätä sattuu. Uutta putkeen vaan...)

Jestas, tulipas totista tarinaa! Koitanpa tässä koota itseni ja kertoilla muista asioista.Sukkasadon heinälato sai lisää täytettä. Eilen sain valmiiksi nämä koiranputkisukat:
Tykkäsin kovasti neuloa tuota mallia, joten täytynee ottaa se vielä uusintaan. Lanka (Lorna's Laces) on ehkä vähän turhan ryhditöntä tähän malliin, eikä pitsineule pääse tuossa värissä oikeuksiinsa. Mutta minkäs teet, kun teki mieli juuri tuon värisiä sukkia, ja sattui huvittamaan juuri tuo neulemalli. Ei auttanut kuin yhdistää ne.

Nuorin poika sai eilen kanssa Syksyn alun piristyspakettinsa:

Suklaatraktorit upposivat saman tien, ja ritari- ja cars-tarroilla oli tosi hienosti otettu huomioon ennakkotiedoissa kertomani pojan kiinnostuksenkohteet. (Ajattelin etukäteen, että ritareihin liittyvää taitaa olla vaikea löytää...) Kiitos siis kovasti vaihtokaverille!

Yleisön pyynnöstä isompi hääkuva meistä kahdesta:

- Tai kolmesta, kun tuli vihkijäkin mukaan! (Tämän tarkempaa vihkikuvaa en aiokaan meistä julkaista.)

Vihkimispaikka oli synnyinkaupunkimme keskiaikainen kivikirkko, jonka sittemmin narkkari poltti poroksi. Tai jäiväthän kiviseinät...
Olimme tarkkoja taloudenpidosta (jo silloin), joten sekä kihlasormukset että vihkisormus ovat edullisinta mallia, mitä silloin löytyi. Oman hääpukuni yläosa on ostettu paikallisesta vaatekaupasta, alaosa oli äidin ompelema (ja repesi *rits-räts* hääpäivän iltana, kun astuin hääautosta ulos kotipihalle. Ja korolla helmabrodyyrin päälle.) Hatun sentään teetin modistilla. Isäntä osti pukunsa Lahdesta, silloiselta opiskelupaikkakunnaltaan. Oli alennusmyynnissä. Myyjä kehui, että moni oli pukua ihaillut, mutta kun oli niin pientä kokoa (48 'hoikka'), ettei ollut mahtunut kenenkään ylle...
Kenkiin sentään panostin. Ostin "Mummo-Ankka" -kengät, joita käytin paljon vielä sen jälkeenkin.

Hääautonamme oli kaverin oranssinvärinen Lada. Se sai osakseen paheksuntaa erityisesti tätini suunnalta, joka ehdotti, että lainatkaa heidän Volvoaan tai Chevroletiaan. Mutta eiväthän ne olisi istuneen meidän tyyliimme!

Keskiaikainen kivikirkko täyttyi tiiviisti vieraistamme, ja oli siellä extrojakin: kuulemma joku ulkomaalainen turistiseurue (mm. virolaisia professoreita, kertoi opiskelukaveri, joka oli lyöttäytynyt heidän kanssaan juttusille), joka halusi nähdä suomalaiset häät.

Hääjuhla vietettiin seuraintalolla, oikein suomalaisen perinteen mukaisesti. Sielläkin oli yksi hilpeä kuokkavieras, joka oli, ilmeisesti muutaman tuhdin ryypyn rohkaisemana, uskaltautunut pikkukaupungin keskustassa sijaitsevaan juhlapaikkaan. Ei siinä mitään. Kuokkijat tuovat onnea, kuulemma! Ja hyvin näytti hänelle ruoka maistuvan ja juttua piisasi.

Seuraava kuva ei liity oikeasti mihinkään edellä kerrottuun. Mietin vain, että mitähän Hesarin kuvaaja on tuuminut, kun on keksinyt kuvata tämmöisen otoksen:

Siinä siis "Niinistö pelkää..." (ja suojautuu puhujapöntön taakse?)

Tämmöistä tuli

Geishatyttö-maalaukseni alkaa olla kutakuinkin valmis:
Alustava nimi- ehkä lopullinenkin: "Seinät paperia". (ATC-korttini, jota käytin tähän ideamoottorina, oli aikoinaan "Sad Tea Time", mutta halusin tälle suomalaisen nimen.)
Ninalta tulikin tänään paksu kirje! Kuoressa oli fantasia-aiheisen ATC-vaihdon kortit:

Saija, Neljän Kotiäiti, Linneltä kaksi korttia (hienoa, että Ninan jälkipolvi on kanssa kiinnostunut askartelusta), Ninnu, Nina, Tanja ja Päivi. Tosi kivoja ja mielikuvitusta stimuloivia kaikki. Kiitos tekijöille minunkin puolestani!
Nina on myös decomatskuvaihtoparini (hmm, taas mielenkiintoisen pituinen sana...) Ensimmäisen vaihtoviikon teemana oli vähintään 10 paperia, ja Ninahan laittoi ihan tolkuttoman määrän:Kiitos, Nina! Ihan varmasti tulee käyttöön kaikki. Korvat punaisena täällä ajattelin, että olin itse laittanut takaisinpäin paljon vähemmän... Nina kertoi lempiväreikseen vihreän, punaisen ja ruskean, joten koitin katsoa niitä värejä:

Totta kyllä, että tuo "vähintään kymmenen" on tosi liukuva käsite. Sama kuin "omantunnon mukaan"...

Pirjon kanssa vaihdettiin ATC-korttia. Itse laitoin kylkiäisiksi pari paperia ja jotain nauhaa, Pirjo oli tehnyt oikein pannulapun:

Hienot kortit (molemmat!) ja kiva pannulappu. Kiitos, Pirjo!
Kansaneläkelaitoskin muisti minua postilla: nyt olen sitten ihan oikeesti eläkeläinen! On hyvä saada tämä virallinen status, niin itsekin tietää, mihin itsensä lokeroi. Muuten sitä erehtyy rytmihäiriöttöminä päivinä kuvittelemaan olevansa ihan "normaali". Ja rahantuloahan eläkeläinen ei voi estää, varsinkin jos on 42 v., ja viettänyt äitiyslomia 4 lapsesta ja hoitovapaatakin kahdesta. Eli työvuosia ei ole paljon (kun alle 24-vuotiaana tehtyjä hommia ei edes lasketa. (- EDIT: Jippii, tuli sentään toinenkin eläkepäätös, tämä Kuntien eläkevakuutuksesta; oli vain ensin eksynyt väärien postien joukkoon. Saan sentään pikkiriikkisen isompaa eläkettä kuin poikani, joka ei ole koskaan ollut töissä...)

Mutta mikäs meidän on elellessä! Tässä heitin herjaa joku päivä, että kyllä meidän kelpaa, kun kuudesta perheenjäsenestä jo kolme tienaa: isäntä käy töissä ja minä (sydänvaivainen) ja esikoinen (kehitysvammainen) ollaan eläkkeellä. (Vähän niinkuin jossain vanhassa Jaakko Tepon laulussa, että "...poikakin pääsi jo kortistoon...") Kiitos Luojan meillä ei ole enää velkoja!

Tituleeraan silti itseäni edelleen mieluusti papiksi, vaikka eläkeläinen olenkin. Meille kun teologisessa opetettiin, että pappeus jättää lähtemättömän merkin, vähän kuin kaste. Kastetta tosin ei mikään voi peruuttaa, muttei pappeuttakaan muuta kuin se, että tuomiokapituli vaatisi pappiskirjan pois - tai että kuolema korjaa. Eli eläkeläisenäkin hommia saa kyllä tehdä. Ainoa juttu on, että tulorajoja pitää kytätä, ettei eläke mene. Mutta enimmäkseenhän nämä kutsuhommat ovatkin palkattomia(jos esimerkiksi joku tuttu pyytää vihkimään, kastamaan tai siunaamaan hautaan omaistaan).

Liisa esitteli sivuillaan hääpäivänsä kunniaksi hääkuvansa, ja Pirjo teki blogissaan samoin haastaen muitakin samaan urotekoon. Tässäpä siis me astelemme kirkosta 6.6.1987:
(Kuva on tarkoituksella pieni...) Otos on äidille tekemästäni synttärilahjasta, joten vasemmalla puolella on toinen historiallinen hetki: meikäläinen asteli ensi askeleensa kera potkukelkan. Täti oli ropsimassa mummolan pihassa räsymattoja ja näpsäisi samalla kuvan. Ne olivatkin ainoat askeleet pitkään aikaan, sillä sitten jotenkin nilvautin jalkani ja suostuin kävelemään seuraavan kerran vasta kuukausien päästä. Kun lääkäri keksi lahjoa minua lakritsipatukalla. Sama lahjonta toistui muuten muutaman vuoden päästä, kun minulta meni olkapää muka sijoiltaan. Korjaantui kanssa lakupötköllä. - Tarkemmin ajateltuna: enpä ole vuosien saatossa paljon muuttunut: nivelet ovat edelleen löysät ja lakupötköllä (tai pussillisella salmiakkia) minut saa tekemään miltei mitä tahansa...

Virtuaalinen pyykkipäivä

Ihan oikeastihan kuuden hengen perheessä on joka päivä pyykkipäivä, mutta tänään puhdasta pyykkiä tuli myös postista, Arjan taidokkaasti taiteilemat ATC-kortit Anne s:n ATC Vaihto 6. / Tuplavaihto # 3:een:
Eikös olekin ihanat!?! Isot kiitokset Arjalle!

Vaihdon ideahan oli se, että jokainen teki 2 musiikkiaiheista ATC:ta ja kirjoitti lapulle toiveensa, mistä aiheesta haluaisi tehtävän itselleen 2 korttia. Anne sitten jakoi musiikki-ATC:t ja toivelaput osallistujille. Minä tietysti toivoin pyykkinaru-aiheisia kortteja, ja korttien tekemistehtävä lankesi Arjalle.

Arja kertoi, ettei ollut ennen tehnytkään ATC-kortteja tästä aiheesta. Eipä varmaan. Tuskin meitä pyykkinarufriikkejä kamalan montaa on? Mutta tyylillä oli Arja ottanut aiheen haltuun. Korteissa on ihana vanhan ajan tunnelma harmaantuneine lankkuseinineen ja kotikissoineen. Mietin, että nämä pitäisi oikeastaan kehystää, kun on tuo aihekin...
Maalaukseni geishatytöt saivat aamulla, Markus Kajoa kuunnellessa, vähän väriä:

Ja sukkasato hissuksiin kasvaa:

Tyhmää varmaan haaskata paukkuja tekemällä pitsineuletta tämmöiseen kirjavaan lankaan, eihän se näy. Mutta kun alkoi perussukan kutominen pitkästyttää. Pikkuneiti kysyikin, että onko tuossa, äiti, mitään järkeä, että sinä teet sukan päivässä? - Ja minä sentään vasta kolmatta paria teen! - No, ei kai siinä järkeä olekaan, mutta kun me kukin käytämme vähintään 2 sukkaa päivässä, ja minä saan aikaiseksi vain yhden, niin ei tässä minkäänlaiseen ylituotantoon päästä.
Sukkamalli on muuten koiranputkisukat. Lanka vain oli turhan ohutta ohjeelle, ja puikotkin kokonaisen numeron pienemmät kuin mallissa, joten täytyi lisätä silmukoita tuohon "perusneuleosaan".
Eilen tuli taas kulutettua kyläkirkon penkkejä koko perheen voimin. Päivän teksti oli Lasaruksen herättäminen kuolleista. Lainaanpa saarnasta vaikkapa seuraavan ajatuksen:

Vanha mies teki kuolemaa, ja naapuri poikkesi kuolinvuoteen vierelle tervehtimään. Naapuri kysyi, eikö kuoleman kohtaaminen pelota vanhusta. Vanhus totesi:

"En minä semmoista isäntää pelkää, jolla ei ole edes oman talonsa avaimia." - Raamatussahan sanotaan, että Jeesuksella on kuoleman ja tuonelan avaimet...

Ilta meni vuoroin pistellessä (salaisuuksia), vuoroin sukkaa neuloessa. TV:täkin tuli tapitettua. "Waterloo Roadin koulu" (vai miten se nyt kirjoitetaan?)-sarja sai uutta mielenkiintoa, kun kuvaan tuli mukaan Asperger-tyttö. Mukavaa, että hänet on kuvattu varsin asiaatuntevasti! (Autistin äitinä sitä aina jännittää, sillä tuommoiset sarjat ja elokuvat muokkaavat ihmisten asenteita ja käsityksiä paljon tehokkaammin kuin mikään jaettu faktatieto.)

Jumalanpalveluksessa huomasin muuten hauskan, uuden asian: täysin puhumaton esikoisemme liikuttaa suutaan sekä vuorolaulujen että Isä meidän -rukouksen tahdissa! Liturgiassa on voimaa! (Minä itsekin olen enemmän liturgia- ja virsi- kuin saarnaihminen.)

Illalla vielä...

Laitetaanpas nyt sitten Sukkasadon heinälato -saldoa tännekin näkyville. Eli sukkasatoon nyt perussukat (2. semmoiset) ihan vain itsekkäästi omaan jalkaan:

Tähän käytin sukkaklubilangat. Tai jäihän sitä vielä, lastensukkiin riittävästi. Tuli hauskan "eripariset" sukat, kun tuo lanka on tuota käsinvärjättyä. Mutta en halunnutkaan yrittää mitään konsteja värien tasaamiseksi. Tämmöinen kun on niin kivaa, ettei tarvitse tehdä kahta samanlaista sukaa!
Tässä nyt sitten kuva tuosta keskeneräisestä maalauksestakin:

Pohjaväreillähän tässä vasta mennään. Halusin nyt kokeilla mustan maalaamista tässä aluksi. Ja kun väri kuivuu, teen sitten päälle valkoiset koristekuviot.

Maalauksen yläpuolella näetkin tuon ATC:n, jota käytän mallina. Se on ihan ensimmäisiäni, tai oikeastaan vain kuva siitä, sillä kortti meni silloin vaihtoon.
Ja sitten ihan muuten vain kuva, kun "Vanha pelargonia/on yksin mummon akkunalla...":

Paitsi ettei ole yksin, kun niitä on kolme. Nostin nuo sisälle, etteivät vain ulkona jäädy. Nyppimättäkin ovat vielä... (Laiska emäntä!)

Mieliala koheni kyllä saunanlauteilla ihan kummasti! Onneksi on Luoja antanut tuon köykäisen mielenlaadun, että masennuskausien kesto on tavallisesti laskettavissa tunneissa... (Jos ei siis ole mitään varsinaista surua. Mutta sehän onkin eri juttu.)

Nuopsahtanutta

Haastekortin lisäksi tänään on syntynyt vain muutama ATC-kortti:
"Made in",

"Sadetta pitää",

"Kosinta" ja

"Ylpeinä esittää".

Maalausta tuli eilen aloiteltua kanssa. Otin yhden vanhan ATC:n taulun malliksi. Siinäpä onkin miltei pohjaton idealähde, kun noita kortteja on tullut tehtyä...

Isäntä tuolla juoksee lasten kanssa taloa ympäri-ympäri-ympäri. On kuulemma juoksukisat, kävi nuorin poika huikkaamassa.

Minä olen väsynyt ja vähän jotenkin nuopea. Olisikohan taas anemianpoikasta... Täytyy ruveta vaihteeksi nappailemaan rautakapseleita.

Mielialaa laski sekin, että poika pudotti eilen printterin lattialle. Yritin korjata sitä eilen illalla ja tänä aamuna, vaan kun ei osaa niin ei osaa. Koneen ruudulle tulee aina vain, että "poista paperitukos", vaikka paperia ei ole edes lähietäisyydellä! Täytynee siis kiikuttaa maanantaina korjaajalle.

Nyt taitaa kumminkin olla päivähuilin paikka. Taidanpa istahtaa katselemaan SF:n tarinaa ja pistelemään muutamat pistot...

Vastaus haasteeseen

Tämän viikon Card Challenge # 22:n luonnosmalli oli SUSANNEn käsialaa, ja tässä minun versioni siitä:
Eli ristipistokortti, taas vaihteeksi. (Miten nämä näyttävätkin kuvassa aina näin ryppyisiltä...)

Kaunista, kiitos!

Kävin tänä aamuna heittämässä tuon päiväkotikeikan: kaksi pyhäkouluhetkeä peräjälkeen tutussa päiväkodissa. Viime viikkoina olen käynyt läpi jonkinlaista mielekkyyskriisiä näiden pyhäkoulujen suhteen. Mietin jopa koko hommasta luopumista, kun epäilin, ettei minulla ole enää mitään uutta annettavaa. Mutta taas, kun monta kymmentä kirkasta silmäparia - ja vuotavaa nenää - oli suunnattu minua kohti, tuntui, että tässä hommassa kyllä on ideaa! Hyvä niiden lasten on kuulla vaikkapa Mooseksesta - ja todellisesta sankaruudesta! (Ajattelin nostaa sankaruuden syksyn teemaksi, koskapa Pyhäkoululehti tarjoaa niin Moosesta kuin Simsoniakin - ja tiedotusvälineet sitten muita sankareita - ja "sankareita". Hyvä vertailla.)
Kotiin palatessa huomasinkin yllätyksekseni, että posti oli jo poikennut.
Hmm. Kirjekuori, jossa ei ole lähettäjän nimeä. Salainen Ystävä? Juu! Salainen Ristipistoystävä oli muistanut minua näin ihanalla yllätyksellä: Ihan niinkuin tuntisit minut, niin paikalleen olit osannut yllätyksen suunnitella. Kaunis vintage-neulakotelo! Sellaista en ole malttanut itselleni ostaa, vaikka olen nettikauppojen sivuilla ihaillutkin. Ja ihana Kukkakeiju-ohjevihko: taas pääsen tekemään siivekkäitä! (Voi, kun ehtisi heti aloittaa. Arvaan, että kun pikkuneiti ehtii koulusta kotiin, hän on samaa mieltä...) Vihko on muuten tosi monipuolinen. Paitsi, että siinä ovat nuo kaikki keijumallit (ja kauniit aakkoset), kansissa on runsaasti viimeistelyideoita, ja jokaisen pistelyohjeen yhteydessä on keijuun liittyvä runo! Ehdin jo valita suosikkini:

The Black Medick Fairies
"Why are we called 'Black', sister.
When we've yellow flowers?"
"I will show you why, brother:
See these seeds of ours?
Very soon each tiny seed
Will be turning black indeed!"
Kaunis ja sydämellinen kiitos sinulle, rakas Ristipistoystävä!
Nallukka oli myös postittanut kolmen vaihdon kortit kerralla, joten vaikka oletkin, Matleena, oikeassa, että aikamoinen souvi tuo korttitehtailu on, niin kyllä se aina välistä kantaa runsaan sadon! (Ja sitäpaitsi korttien tekeminen on niiiiiin hauskaa - sitten, kun on oikea vire päällä.) Sadosta puheenollen siis, Syksyn sato -aiheiset kortit:

Tekijät: Ulla, Anjuska, Tuula, Ritu, Marja ja Manumiina.

Sitten Kiiltokuva-ATC:t:

Saila, Marja, Anjuska, Ritu, Jenni ja Ulla.

Ja sokerina pohjalla Vintage rakkaus:

Saila, Liisa, Marja, Tuula, Täti Punainen ja Ulla. - Eikös vain olekin upeita kortteja!?!
Ja Nallukka muisti minua pikku kiitoslahjallakin, kun olen rustaillut hänen bloginsa vaihtoihin jo 10 korttisarjaa (onko niitä tosiaan niin monta!):

Kiitos, Nallukka (sainpahan siivekkäitä tästäkin!) ja kiitos kaikkien ihanien ATC-korttien askartelijat! (Alan jo vähän tuntea joidenkin "käsialaakin", eli joskus jo kuvapuolesta arvaa, kenen pajasta kortti on tullut.)

Tässä laskeskelin, että yli 160 ATC-korttia olen viimeisen neljän kuukauden aikana askarrellut, ettei se kyllä mikään hassumpi saldo ole... Mutta eihän se määrä, vaan se laatu. - Ja laadulla tarkoitan nyt tekemisen hauskuuden määrää, sillä sitä on riittänyt, ja toivottavasti riittää vastakin!
Ja vielä yksi ylläri. Rakas aviomieheni oli askarrellut minulle vanerista tämmöiset, arvaatkos mitkä:

Kassinsangat, että minä saan ommella tämmöiseen kassin, tai virkata, tai mitä nyt keksinkin! Tuosta sen juuri näkee, että eihän tästä minun käsityöläis-"taiteilijan" hommastani tulisi mitään ilman tuota ihanaista muusaa/mesenaattia, joka mahdollistaa sen, että "äitee" saa väkertää päivät pitkät (ja joskus yötkin).

Askartelua

Niin se kuukausi sitten vierähti tosi nopsasti decomatskuja vaihdellessa, kuten vasi tänään saapuneessa kirjeessään totesi. Tämä oli nyt sitten viimeinen viidestä lähetyksestä. On ollut kiva tutustua Vasiin, ja olen iloinnut jokaisesta saamastani lähetyksestä tosi paljon. Kaikki on ollut kuin minulle mitoitettua.
Tämän viimeisen lähetyksen teemana oli vihko, kansio tms. ja lisukkeeksi jotain yllätysmateriaalia. Vasin lähetys oli kauniissa kirjekuoressa. Tässä kuvassa myös se kansio:
Minä tykkäänkin tosi kovasti noista minialbumeista, kuten olen täällä aikaisemminkin kehunut. Ovat sopivan kokoisia jollekin teemalle, ja kaikki aukeamat ovat jo valmiiksi kauniita pohjia.

Kun avasin paketin, katselin, että missäs se Vasin lupaama ATC-kortti oikein on, mutta siinä albumissahan se! Eli tässä ihana kortti:
Vasi on loistava korttien tekijä. Tämä on kiva liittää kokoelmiini ihailtavaksi! Sitten muu lähetys:

- Jossa oli hienosti otettu huomioon viehtymykseni sekä vintageen että aasialaiseen kulttuuriin. Ja siivekkäitäkin löytyi! Tähdet sopivatkin mukavasti tuleviin joulukortteihin, ja nuo lilat paperit ovat todella kauniita myös. Ja kiinalaisaiheinen kortti on aivan upea! Sydämellinen kiitos vielä kerran, Vasi!
Oma lähetykseni matkustikin sitten taas Sofiannalle (joka kertoi pitävänsä punaisen sävyistä):
Marelon järkkäämä "lasten syksynalun piristysvaihto" (lvaihtoja) matkasi meiltä 5-vuotiaalle Adalle:

ja 8-vuotiaalle Marikalle:

Eilen päättelin ensimmäiset Sukkasadon villasukat, pikkuneidille, perussukat kokoa 35:

Tänään pitikin sitten maalata. Etsin jo ideamallin eteen ja maalauskankaankin kaivoin yläkerran varastosta, mutta niin vain jäin nalkkiin noihin ATC-kortteihin, joita väkertäessä menikin sitten koko päivä. Tulihan näitä tehdyksi, erilaisiin vaihtoihin, mutta laskeskelin, että vielä on noin 25 kpl (!) rästissä:

Ja nämä ovatkin jo muutaman päivän takaa, anne S.:n musiikkiaiheiseen ATC-vaihtoon tekemäni kortit:

Loppuilta taitaakin mennä omia villasukkia neuloessa. - Ai niin, ja onhan tuossa yksi pistelykin tulossa, kun harrastusaiheinen ristipistovaihto (vaihtoja) on vielä minun osaltani lähettämättä. Huomenaamulla käyn pitämässä syksyn ensimmäisen pyhäkoulun tutussa päiväkodissa, ja sinnekin täytyisi etsiä pikkuisen "silmänruokaa". Taidanpa kertoa Mooses-vauvasta kaislakorissa...