Mua ei porattu lainkaan!

Eileniltaisen postauksen kommenteista nousi vielä jotain kommentoitavaa:
Eli San on tietysti ihan oikeassa, ettei teologiseen tiedekuntaan pyrittäessä ole mitään vaatimusta olla kristitty. Tosin oma näkemykseni on, että siellä olisi agnostikkona tai ateistina aika työlästä kuunnella luentoja ja lukea tentteihin. Opetus kun painottuu perusopintojen osalta aika tavalla kristilliseen teologiaan (niinkuin tietysti tiedekunnan nimikin kertoo.)
Itse pyrin aikoinaan ylioppilaskeväänäni (muinoin, vuonna -85!) neljään paikkaan:
Ykköstavoitteena oli Taideteollisen Korkeakoulun opettajalinja,
kakkos- ja kolmosvaihtoehtoina Turun yliopiston uskontotieteellinen ja Helsingin yliopiston teologinen tiedekunta.
Viimeisenä vaihtoehtona oli yhteishaussa haettu mallipukineompelijalinja.
Kaikkiin muihin minut hyväksyttiin, muttei siihen ykkösvaihtoehtoon...
Niinpä menin opiskelemaan Helsinkiin, koska sieltä tieto tuli ensimmäisenä (tosi hyvä peruste, vai mitä?)
Jos olisin valmistunut Turusta, minusta olisi tullut antropologi, ei teologi ollenkaan. Minusta uskontotiede sopiikin paremmin humanistiseen tiedekuntaan juuri tuon "puolueettomuusajatuksen" vuoksi. Tosin, kukapa meistä olisi ihan puolueeton, vaikkei kristitty olisikaan...
Isän äiti ehti kuolla syksyllä onnellisena luulossa, että minusta on tulossa mallipukineompelija. Nimeni kun oli paikallislehdessä ammattikouluun hyväksyttyjen joukossa. Vaan ei ruvennut meikäläinen "kunnon töihin"...

Kikalle sitten: Kyllä kouluunmenevien siunaaminen on hyvin yleistynyt tapa jo koko maassa. Minäkin olen niitä monasti toimittanut, sekä aikoinaan työpaikalla, että myöhemmin täällä kylällä (viimeksi tänä syksynä, pyhäkoulun yhteydessä). Ketkäpäs sitä siunausta enempää matkalleen tarvitsisivat, kuin pienet koululaiset, joiden reppu on usein melkein isompi kuin koululainen itse, ja avara maailma isoine autoineen ja koulukiusaamisineen kaikkineen edessä?

Mutta sitten tuohon tämän päivän (= otsikon) aiheeseen:
Eilen, vanhempainillassa istuessa, särki järkyttävästi etuhampaan viereistä hammasta. Illalla särky siirtyi kitalakeen. Aamulla särki poskihammasta. Tuumasin, ettei mitään logiikkaa, mutta pyydetään silti hammaslääkäriltä päivystysaika. Sainkin sen heti (ihme!) tunnin päästä, eli tukka putkella sitten kaupungille.

Röntkattiin oikein: ei mitään. Niin on nätit hampaat kuulemma. Nätit, pienet, kouluaikana laitetut amalgaamit. Tosin kuulemma kiiltävät: "Olet tainnut kirskutella hampaita yöllä?"

Eli koko reissu ja päiväkausien hammassärky (jota on esiintynyt kyllä ennenkin) johtuvat siitä, että narskuttelen öisin hampaitani. Purentakiskoa suositeltiin, ja jätettiin asia mietintämyssyyn. Eiköhän tässä täytyne ne hankkia. Onhan se koomista kärsiä hammassärystä ihan ehjillä hampailla.

No, pikkuneidillekin kaavailtiin hammasrautoja ja silmälaseja, joten sittenhän meitä on kaksi hammasvaivaista rillipäätä...

Haukipihvejä mentiin sitten isännän kanssa S-marketista ostamaan, ja reiättömyyden aiheuttaman euforian johdosta päädyin ostamaan ristipistolehden:

- Ja piti olla älä-osta-mitään-syyskuu...

Eihän tuossa lehdessä niin hirveästi uutta ole, mutta joulukalenteri-idea on kiva, samoin kuin jotkut noista lisukkeena tulevista ristipistokorttimalleista. Niin, ja halloween-aakkosissa oli ainakin söpöjä hämähäkkejä... Sen sijaan seuraava numero on jo tilauksessa! Pyysin isäntää sitä kyttäämään, että koska saapuu kaupan hyllylle. Saa nähdä, muistaako...
Tässä lehdessä on kyllä yksi aika hulvaton pistely:

Hihih, joku oli tehnyt Doctor Whossa esiintyvän dalekin ristipistoina! Nätti se ei tosiaankaan ole, ja dalekit olivat yök muutenkin. Mutta tv-sarja oli hyvä...

Isäntä jäi eilisen trauman jälkeen pitämään loppuviikoksi jäljellä olevia kesälomapäiviään. Tekee tuolla autotallin lattian betonivalua. Kysyin, hirvittääkö häntä, eilen kuollut kaveri kun oli hänen kanssaan maanantaina lattianvalua aloittelemassa. "Kyllä se joskus mieleen tulee", tuumasi isäntä...