keskiviikkona, syyskuuta 10, 2008

Järkytyksen jälkeen

Olisi tarvinnut varmaan aamulla päivittää, kun silloin oli mieli reipas ja olo kuin voittajalla. Oli niin moni toivotellut onnea eläkkeellepääsyn johdosta.
Aamupäivällä isäntä soitti, että hänen työkaverinsa oli juuri saanut sydänkohtauksen ja ensihoitohenkilökunta oli elvytystyössä nurmikolla.
Parin tunnin päästä soitin takaisin ja kysyin, kuinka kävi. Huonosti oli käynyt. Pitkään jatkunut elvytys ei ollut tuottanut tulosta.
Isäntä puhui - luonnollisesti - tavallistakin hiljaisemmalla äänellä. Olisi tarvinnut halata, mutta hänellä työpäivä jatkuu...
Elämä on tämmöistä. Äkkiä käy kuoleminen, jos syntyminenkin. Maanantaina katselimme lasten kanssa Prisma-dokumenttia keskenmenon ehkäisemisestä. Ajattelin, että lastenkin on hyvä nähdä, koskapa se on meidänkin perheessä koettu, esikoisen syntymän jälkeen.
Nuorin poika lojui eilen sohvalla ja totesi yhtäkkiä, että enpä ole, äiti, tiennytkään, että vauva voi sillä tavalla ennen syntymää kuolla. On siinä pieneen päähän paljon sulattelemista, kun on isompaankin. (Minulle oli kova juttu, että sikiön kuoleman toteamisen jälkeen minut lähetettiin kotiin "nukkumaan yön yli: tulet sitten huomenna sairaalaan". Henkinen tuki perheellemme oli sitä luokkaa, että tämä on niin yleistä. Kyllä tätä sattuu. Uutta putkeen vaan...)

Jestas, tulipas totista tarinaa! Koitanpa tässä koota itseni ja kertoilla muista asioista.Sukkasadon heinälato sai lisää täytettä. Eilen sain valmiiksi nämä koiranputkisukat:
Tykkäsin kovasti neuloa tuota mallia, joten täytynee ottaa se vielä uusintaan. Lanka (Lorna's Laces) on ehkä vähän turhan ryhditöntä tähän malliin, eikä pitsineule pääse tuossa värissä oikeuksiinsa. Mutta minkäs teet, kun teki mieli juuri tuon värisiä sukkia, ja sattui huvittamaan juuri tuo neulemalli. Ei auttanut kuin yhdistää ne.

Nuorin poika sai eilen kanssa insa:
Suklaatraktorit upposivat saman tien, ja ritari- ja cars-tarroilla oli tosi hienosti otettu huomioon ennakkotiedoissa kertomani pojan kiinnostuksenkohteet. (Ajattelin etukäteen, että ritareihin liittyvää taitaa olla vaikea löytää...) Kiitos siis kovasti vaihtokaverille!
Yleisön pyynnöstä isompi hääkuva meistä kahdesta:
- Tai kolmesta, kun tuli vihkijäkin mukaan! (Tämän tarkempaa vihkikuvaa en aiokaan meistä julkaista.)
Vihkimispaikka oli synnyinkaupunkimme keskiaikainen kivikirkko, jonka sittemmin narkkari poltti poroksi. Tai jäiväthän kiviseinät...
Olimme tarkkoja taloudenpidosta (jo silloin), joten sekä kihlasormukset että vihkisormus ovat edullisinta mallia, mitä silloin löytyi. Oman hääpukuni yläosa on ostettu paikallisesta vaatekaupasta, alaosa oli äidin ompelema (ja repesi *rits-räts* hääpäivän iltana, kun astuin hääautosta ulos kotipihalle. Ja korolla helmabrodyyrin päälle.) Hatun sentään teetin modistilla. Isäntä osti pukunsa Lahdesta, silloiselta opiskelupaikkakunnaltaan. Oli alennusmyynnissä. Myyjä kehui, että moni oli pukua ihaillut, mutta kun oli niin pientä kokoa (48 'hoikka'), ettei ollut mahtunut kenenkään ylle...
Kenkiin sentään panostin. Ostin "Mummo-Ankka" -kengät, joita käytin paljon vielä sen jälkeenkin.
Hääautonamme oli kaverin oranssinvärinen Lada. Se sai osakseen paheksuntaa erityisesti tätini suunnalta, joka ehdotti, että lainatkaa heidän Volvoaan tai Chevroletiaan. Mutta eiväthän ne olisi istuneen meidän tyyliimme!
Keskiaikainen kivikirkko täyttyi tiiviisti vieraistamme, ja oli siellä extrojakin: kuulemma joku ulkomaalainen turistiseurue (mm. virolaisia professoreita, kertoi opiskelukaveri, joka oli lyöttäytynyt heidän kanssaan juttusille), joka halusi nähdä suomalaiset häät.
Hääjuhla vietettiin seuraintalolla, oikein suomalaisen perinteen mukaisesti. Sielläkin oli yksi hilpeä kuokkavieras, joka oli, ilmeisesti muutaman tuhdin ryypyn rohkaisemana, uskaltautunut pikkukaupungin keskustassa sijaitsevaan juhlapaikkaan. Ei siinä mitään. Kuokkijat tuovat onnea, kuulemma! Ja hyvin näytti hänelle ruoka maistuvan ja juttua piisasi.
Seuraava kuva ei liity oikeasti mihinkään edellä kerrottuun. Mietin vain, että mitähän Hesarin kuvaaja on tuuminut, kun on keksinyt kuvata tämmöisen otoksen:
Siinä siis "Niinistö pelkää..." (ja suojautuu puhujapöntön taakse?)

7 kommenttia:

marelo kirjoitti...

mulla on ollut aikaa kutoa töissä ja tv:tä katsellessa noita sukkia,siksi niitä on paljon

Matleena kirjoitti...

Elämä tuo monesti eteemme yht´äkkiä isoja yllätyksiä, ne joko hiljentävät tai riemastuttavat.

Olipa kiva päästä mukaan häihinne, kiitos, että jaoit ne meidän kanssamme!

Sinä olit viisas, kun käytit hääkenkiäsi häidenkin jälkeen. Minä en muka raaskinut ja säästelin niitä johonkin mihin lie. Sitten ne eivät enää mahtuneet jalkaani, kun jalkaholvit laskeutuivat niin paljon. ;D Lahjoitin ne lopulta hyväntekeväisyyteen, sai joku hyvät kengät: yhtenä päivänä käytetyt.

TiinaR kirjoitti...

Kivannäköiset sukat!

Ritu kirjoitti...

Sinulla on taas täällä niin elämänmakuista tekstiä. Minäkin taas eilen tajusin elämän haurauden, kun täysin terve ystäväni yllättäen sairastui vakavasti. Nautitaan jokaisesta sukasta ja kortista, käsistä, joilla saamme näperrellä !

Liisa kirjoitti...

Kiitos edes tämän verran hääkuvan selvennyksestä:) Tosi kiva lukea sinun muistoja siltä ajalta.

marsu kirjoitti...

Kiva kertomus häistänne :-) Minä olen ajatellut sekä pukua että kenkiä sillä mielellä että niillä on käyttöä vielä häiden jälkeenkin. Hääpuvun yläosa olikin jo toisen hameen kanssa rippijuhlassa reilu viikko häitten jälkeen ja oli muuten hääkengätkin jalassa :-)

kotkotin kirjoitti...

No nyt mää muistan missä sie suuninpiirtein asut. Kun matkustan mummolaan Ruovedelle(jota enoni hallitsee nykyisin), ajan tuon poltetun kirjon ohi!
Sanotan ett´hämäläisillä on pitkät piuhat, joten sen nyt todistin. Olen heimoltaan täysin karjalaista sukujuurta, mutta kun tyttönimi on
HÄMÄLÄINEN.