lauantaina, syyskuuta 06, 2008

Illalla vielä...

Laitetaanpas nyt sitten Sukkasadon heinälato -saldoa tännekin näkyville. Eli sukkasatoon nyt perussukat (2. semmoiset) ihan vain itsekkäästi omaan jalkaan:

Tähän käytin sukkaklubilangat. Tai jäihän sitä vielä, lastensukkiin riittävästi. Tuli hauskan "eripariset" sukat, kun tuo lanka on tuota käsinvärjättyä. Mutta en halunnutkaan yrittää mitään konsteja värien tasaamiseksi. Tämmöinen kun on niin kivaa, ettei tarvitse tehdä kahta samanlaista sukaa!
Tässä nyt sitten kuva tuosta keskeneräisestä maalauksestakin:
Pohjaväreillähän tässä vasta mennään. Halusin nyt kokeilla mustan maalaamista tässä aluksi. Ja kun väri kuivuu, teen sitten päälle valkoiset koristekuviot.
Maalauksen yläpuolella näetkin tuon ATC:n, jota käytän mallina. Se on ihan ensimmäisiäni, tai oikeastaan vain kuva siitä, sillä kortti meni silloin vaihtoon.
Ja sitten ihan muuten vain kuva, kun "Vanha pelargonia/on yksin mummon akkunalla...":

Paitsi ettei ole yksin, kun niitä on kolme. Nostin nuo sisälle, etteivät vain ulkona jäädy. Nyppimättäkin ovat vielä... (Laiska emäntä!)

Mieliala koheni kyllä saunanlauteilla ihan kummasti! Onneksi on Luoja antanut tuon köykäisen mielenlaadun, että masennuskausien kesto on tavallisesti laskettavissa tunneissa... (Jos ei siis ole mitään varsinaista surua. Mutta sehän onkin eri juttu.)

2 kommenttia:

Anastácio Soberbo kirjoitti...

Hello, I like this blog.
Sorry not write more, but my English is not good.
A hug from Portugal

Anonyymi kirjoitti...

Voi kuule,minäkin neuloin sukkaklubin langasta sukat ja en ollut ollenkaan tyytyväinen,tuli liian pienet ja mä purkasin kaikki ja laitoin langan piiloon odottamaan uutta ahaa elämystä! Pelargoniat minunkin pitäis tuoda ulkoa sisälle,vaan kun en tiedä mihin ne laitan,kun ulkona on kaksi suurta riippuvaa. Sun maalauksestasi tulee varmaan tosi hieno,kun nytkin jo upealta näyttää.