perjantaina, heinäkuuta 25, 2008

Huh hellettä!

Aina välillä joku päivittelee, että kyllä minulla täytyy olla hyvä näkö, kun teen noita pistelyitä. Otinpa siis huvin vuoksi kuvan noista näköelimieni jatkeista, jotta todellisuudesta hahmottuu koko kuva. Vasemmanpuoleisiin aurinkolaseihin en ole malttanut ostaa ohennettuja linssejä, joten niistä näkyy, kuinka "hyvät" silmät minulla oikeasti on. Oikeanpuoleiset ovat sitten tavalliset, ohennetut rillit. Olen ollut silmälasikäärme n. 11-vuotiaasta asti:

Joskus optikko on ehdotellut piilareihin siirtymistä, kun näyttäisin sitten kuulemma paremmalta. Vaan minä kun en silmiini mitään suostu pistämään! Olen niin hutilus, että työnnän sinne linssien mukana likaa kumminkin, ja menee vielä koko näkö! Sittenpä vasta olisi huono pistelyitä tehdä.
Nykyisinhän jo tuo ikänäkö vaivaa. Se alkoi haitata heti, kun täytin 40 v. Mistä se tiesikin... Niinpä teen tarkat työt, kuten pistelyt, kurkkimalla lasien alta. Kaksiteholinsseihin kun ei optikon mukaan ole vielä välitöntä tarvetta. Unilukeminen illalla sujuukin parhaiten ilman kakkuloita.
Tänään pääskysenpojat saivat pesätaloonsa enemmän väriä:

Mutta vielä ei taulu ole läheskään valmis! En jaksa näin kesällä keskittyä pitkää aikaa maalaamiseen. Uskoisin sen onnistuvan paremmin sitten, kun tenavat (ja heidän kaverinsa) ovat koulussa.
Tänään tuli tilaus adLibriksestä:

Isäntä sen haki kovalla kiireellä kyläkaupalta heti työpäivän päätteeksi. Enpä olekaan pitkään aikaan ollut näin lapsellisen onnellinen! Vihdoin sain eläinaiheisen ristipistokirjan omakseni, ja samalla tilasin japanilaisaiheisen ja "söpöläisaiheisen" ristipistokirjan. Lisäksi yhden Tildaa, englanniksi - tulee kieltä praktiseerattua. Näihin kirjoihin palaan varmasti vielä täälläkin, kunhan tutustun tarkemmin! Yhteishintaa en pitänyt pahana: postikuluineen jonkun sentin päälle 70 € koko paketista. Maksavathan ne mallilehdetkin, ja kirja on sentään aina kirja.
Kuten parista aiemmasta postauksesta näkyy, tämä päivä on vierähtänyt enimmäkseen korttien parissa. Se tuntuu sopivalta hellepuuhalta. Tosin kuistilla, jossa työskentelen, on kauttaaltaan ikkunaseinät, ja lämpöä, verhoista huolimatta, liki 30 astetta!
Vaan ei lämmin luita halkaise, kuulemma, vaikka kyllä se pumpun päälle ottaa...
Tämmöiset ATC:t vielä, ylimpänä "Sommoro" (kuulostaa mielestäni hauskasti japanilta, mutta onpi tietty tamperetta, nääs):

- Ja sitten "Rantaloma":

Liljojen kukintaa odotan kuin kuuta nousevaa:

Ja kyllä siellä joku laji jo kukkiikin:

Takapihan ruusun kukka on kuin kaalinpää tai salaatinkerä, vai mitä:

Patamon on reppana menettänyt kilojaan helteessä. Ei oikein ruoka maistu, ja vesikin vain, jos on ihan kylmää ja tuoretta. Katso nyt vaikka hänen poskiaan, kun ovat kapoiset:

Ja vielä enemmän hän näyttää laihtuneen, kun karvanlähtö jatkuu ja jatkuu:

On se ennenkin jatkunut koko kesän. Sitten syksyllä vasta loppuu, kun alkaa uuden talvikarvan kehitteleminen. Joku kuulemma tekee koirankarvoista jopa sukkia. Enpä tiedä. Jotenkin se on tunneasia, mutta en vain tykkää ajatuksesta. Se on vähän sama juttu kuin hiuksista punotut korut. Niitähän on tosi hienoja olemassa, kellonperiä ja kaikkia, joita rakastuneet morsiot ovat sulhoilleen valmistelleet. Joku siinä vaan minulla tökkii, ajatus ei miellytä.
Ei huolta muuten puuvillasukan suhteen: kärkikavennus enää puuttuu, sitten on pari koossa! Tässähän se on toinenkin mukavasti valmistunut kuviensiirtoa odotellessa. On meinaten niin hidasta puuhaa tämä.
Mirelin ehdotus kahden sukan kutomisesta yhtä aikaa on ihan hyvä. Sitten ei jäisi toinen tekemättä. Minä en vain nuukana ihmisenä malta investoida kaksiin saman koon puikkoihin (naura vain...) Anoppi se aina sanoo, että lämmittää ne eriparinkin sukat, joten jos tulee tehtyä monta yksinäistä, niin voihan sitä aina käyttää kahta erilaista yhtäaikaa?

5 kommenttia:

Pilvi kirjoitti...

Ihana koiruli..:) Mulla riittäisi kyllä näkökyky ristipistotöihin, mutta kärsivällisyys ei millään. Ja lisäksi olen vähän turhan suurpiirteinen siihen hommaan. Just laitoin tekemättömiä ristipistopaketteja huuto.nettiin myyntiin.

Mulla olisi muuten yksi Anchorin Humphrey+s corner paketti, josta puuttuu kangas, mutta langat ja ohjeet on tallella. Jos kiinnostaa, niin laita mulle meiliä, otan postikulut ja muutaman euron hintaa...:) Pääasia, että tulee hyötykäyttöön.

Anonyymi kirjoitti...

Oi kuin kaunis taulu! Mukavia kirjoja olet löytänyt.

Anonyymi kirjoitti...

Mukavia kirjoja olet tilanut;)Sun lintutaulusi on suuremmoinen! Hih;sinäkin katsot suomalaisia mustavalkoelokuvia. Mulle on rakkain se "Jääkärin morisan",Katsos sitä on äitini,joka oli ammatiltaan näyttelijä ja isä amatöörinä esittäneet entisaikaan nurisoseran näyttämöllä. Isä oli se jääkäri ja äiti hänen morsian Sabina.Lopuksi tää jääkäri kosi morsiantaan näytttämöllä ja isä olikin kosinut oikasti ja ojentanut aidon sormuksen ja "Sabina " suostui!! Se vannha elokuva kertoo isäi ja äitini rakkaustarinan.

Anonyymi kirjoitti...

Monenlaista tuli mieleen kommentoida. Just niin meidänkin sessu on karvanajolla,ohentelee turkkiaan kesätutrkiksi. Aivan ihastuttavia ristipistokirjoja olet tehnyt. Sitten tuli mileeni tuosta Kotimaisesta vanhasta elokuvasta,että niistä mun suosikki on Jääkärinmorsian. Se on mun isän ja äidin rakkaustarina. Silloin isäni osallistui satunnaisesti nuorisoseuran näytelmiin ja äiti oli ammattinäyttelijä. He saivat kerran esittää pääosaa Jääkärinmorsiamessa. Isä oli jääkäri ja äiti hänen morsiamensa Sabina. Isä oli näyttämöllä sanonnut,että minä nain Sabinan ja kosinut Sabinaa oikeasti ja pujottanut oikean kihlasormuksen Sabinan nimettömään!!
Pistelijän kirjan eka sivu on upea!
Noita samoja liljoja on minullakin,nuppuja täys,mutta eivät ihan vielä ole auenneet. Asun 200km pohjoisempanan ja mun liljoilla on turhankin varjoisa paikka.
Tässä vain istun koneella. Mieheni on pesisottelua katsomassa,nuoret Power Parkissa Alahärmässä ja minä täällä hoitelen 5-kuukauden ikäistä vauvaa, jonka juuri sain päikkäreille.

Anonyymi kirjoitti...

Piti sanoa,että tilannut,noita ristipistokirjoja,eikä tehnyt. Se sana Oli nääs "painovirhepaholainen":)Ja koko kommentointi tuli jo eilen ja tänään hajamielisuuttani!:):)