keskiviikkona, tammikuuta 26, 2011

Vaihtojen ja Hassutusten viime vaiheita

Lähettämäni Messuvaihto meni myös eilen perille, joten siitäkin voin jo kirjoitella. Sain ilon pistellä Lennulle, ja kun tehtävänä oli lähettää vapaavalintainen pistely ynnä kirje, niin mielikuvitukseni toimi sen verran yksioikoisesti, että teki mieleni yksinkertaisesti pistellä kirjeelle kuori. Messua tässä on sen verran, että pisteltymallit poimin Tampereen Kädentaitomessuilta ostamastani kirjasta, Sue Cook: Cross Stitch Celebrations, Month by Month. Että tämmöinen tapaus:Tarkkasilmäisimmät voisivat ehkä hoksata, että tuo pistely oli myös ensimmäinen Hassutuspistelyni.

Nyt on kaikkiaan 3/15 Hassuttelua valmiina, kuoren lisäksi valmiita ovat joulukoriste ja kollaasikortti:Suuriin keskeneräisten töiden määriin pitää suhtautua ehdottoman rauhallisesti. Kuten useasti olen maininnut, nuo keskeneräiset Hassuttelutyöt (tällä hetkellä siis 12 kpl jäljellä) ovat vain osa sitä eri lipastonlaatikoissa, pöydän välitasoilla ja kaapin hyllyillä lymyilevää keskeneräisten töiden armeijaa, joka odottaa meillä löytäjäänsä...

Osallistuin muuten myös Niinan järjestämään Ilmaismallivaihtoon. Paketin kohteeksi osui vaihdon emo, ja hänelle lähetin nämä:Kuten tarkkasilmäiset näkevätkin, malli on Cross Stitchers Clubista kotoisin. Kun on jo kevättä rinnassa ja pääsiäistä pukkaa parin kuukauden päästä, vaihdoin mallin langat keltasävyisiin. Mukaan 32 ct pellavaa, pala kangasta ja nauhaa viimeistelyyn, neula, kortti - ja siinähän se :).

Eilen oli hauska haastattelupäivä. Aamupäivällä toimittaja soitteli pikkuruista takasivun jutuntynkää Vantaan Lauriin, tästä pastoroidusta käsityöbloggaamisesta.
Iltapäivällä toinen toimittaja poikkesi haastattelemassa Tapulipiiriläisiämme. Juttua odotamme viikonlopun Aamulehteen, ja - olisikohan ensi viikon Kotimaahan?
Muodon vuoksi aseteltiin näytille vähän piirimme kädentöitä, tässä lähinnä huiveja ja vaunupeittoja:Tänään on totisempi päivä luvassa, luulen. Kertoilen siitä ehkä jotain joskus toiste, kunhan on koettu tämäkin...

8 kommenttia:

Katri kirjoitti...

Onpa suloinen kuori!

Juu, noita aloitettuja töitä on ihan kiitettävä määrä odottamassa jatkoa, on ihan positiivinen runsaudenpula kun miettii mitä työtä tänään tekisi :-)

Tiina kirjoitti...

Oi, miten kaunis kirjekuori! Sinulla on hassuttelutyöt hyvällä mallilla :) Tähän vähän vakavampaankin päivään voimia!

Virpi kirjoitti...

Voi miten ihanat messuvaihdot teillä oli. Kaunis tuo Katyrin pistelemä luistelijapari ja aivan ihanan kuoren teit itse Lennulle. Jaahas, vai soitteli Vantaan Laurin toimittaja. Mistähän oli sinun blogisi bongannut, ettei vain minun blogini kautta? Sillä eräs freelance-toimittaja sai minulta vinkin siihen ketä kannattaisi neulomispuuhista haastatella Vantaan Lauriin ja se juttu tuli ulos jo ennen joulua. Onkohan toimittaja kolunnut mun blogin noin tarkkaan, että bongasi sieltä myös Puikkopapin???

kissankello kirjoitti...

Tosi hienoja lahjoja olet laittanut ja tehnyt. Kirjekuori oli kyllä yliveto:)

Emma kirjoitti...

Ihana kuori ja myös sisältö.

Pitääkin vanhemmilta napata tuo Lauri... ;)

Anne S. kirjoitti...

Oi että sentään tuommoset pistellyt kirjekuoret ovat huippuihania. Jälleen kerran on se sanottava :)

Ritu kirjoitti...

Teetkö sä muuten tilaustöitä ? Tuli vaan mieleen noista kirjekuorista. Toivottavasti sun eilinen päivä meni hyvin eikä ole suurempia murheita ! Ahkera ainaskii oot ja ihanaa jälkeä. Ois kiva nähä noi lehtijutskatkin.

Saila kirjoitti...

Tuo kuori on kyllä hurmaava!