torstaina, syyskuuta 23, 2010

Muna vai kana...

Otin "viimeistelyitseäni" niskasta kiinni, ja tein vihdoin esineeksi kesäkukkapistelyvaihdossa (mieletön yhdyssana :D) Pikeltä saadun kurjenkellopistelyn:Pikeltä vaihdossa saatu tukeva, ihanan tummanlila viimeistelykangas jäi vielä odottamaan muuta käyttöä. Se olisi tosi sopiva kassikankaaksi, mutta en malttanut tästä upeasta kukkakuvasta kassia tehdä; tyynynä se on koko ajan esillä ja (toivottavasti) säilyy kauemmin siistinä kuin kassinkyljessä.
Viimeistelykankaaksi käytin sinistä "patjaraitakangasta", josta olisi haaveena tehdä jatkossa useampikin sohvatyyny. Nyt vielä tyynykasamme on todella sekalaista seurakuntaa, ja olisi mukavaa yhtenäistää sitä. (Toisinsanoen piilottaa vanhat kanavatyötyynyt odottamaan jälkikäsittelyä, joskus. Ehkä.)
Meillä oli tänään makaronilaatikkoa, ja meni viimeiset munat. Mutta jotenkin tuo maalaismunakenno näytti niin hellyyttävältä:Että otin sen(kin) käsityökäyttöön:(Oho, tästä tuli vähän kuin Violariumista ostettujen nauhojen näyttelylaatikko...) Hyvänä aikomuksenani on joskus tehdä kauniita nauhapuolia ja koristella ne mahdollisesti pistelemällä. Mutta sitä odotellessa: pitäähän nämä välivuodetkin noita nauhoja jossain säilyttää! Vähän on rustiikit nää meikäläisen varastohommelit :).

7 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Ihanan kaunis tyyny !
Ja hei, hienoa, jätteet hyötykäyttöön :)

Minna kirjoitti...

Mulla on kans vielä tuo kesäkukka vaihto viimeistelemättä, kassia ajattelin, mutta kun en tiedä miten tehdä ja nyt ei itse asiassa enään olekkaan tarvetta ;)

Ihana tuo kurjenkello tyyny ja kiva idea tuo munakennon uusio käyttö ;D

Tiedätkös missä netissä myytäisiin noita puisia nauhapuolia joita vois sitten koristella mielensä mukaan yhdessä defassa ois kivoja ideoita ;D

Ritu kirjoitti...

Seuraavaan äikän tunnin saneluun taidankin kirjoituttaa: Puikkopappi sai kauniin kurjenkellopistelyliinan kesäkukkapistelyvaihdosta. Hän säilyttää Violariumista ostamiaan koristenauhoja maalaiskananmunakennossa. Kanavatyötyynytkin odottavat jälkikäsittelyä :):):) SIIS MITÄ ???? kuuluisi tämän jälkeen :) Kiitos ideasta:):)

Irma kirjoitti...

Kaunis kurjenkellopistely ja somasti viimeistelty!! Tuohan onkin hyvä idea säilyttää nauhoja!
Hyvä tuo edellinen Ritun kommentti ;)

Ninnu kirjoitti...

Minustakin kurjenkellot tyynyssä ovat kauniit!

Niina kirjoitti...

Kaunis tyyny, hyvin onnistunut viimeistely. Ihania nauhoja, minulla olisi nyt yksi viimeistely nauhaa vaille valmis. Ei löytynyt varastoista sopivaa...

Ulla kirjoitti...

Voi kun kaunis tyyny!!!