

Nyt satoikin sitten jäätävää tihkua, joten olikin syytä olla kunnon varusteet. Matkaa kertyi varmaan nytkin melkein saman verran kuin aamulla.
Majalle johtava metsätie oli kumminkin kaunis, sillä se oli jälleen kerran reunustettu runsailla ulkotulilla.
Perillä räiskyi komea nuotio.
Metsästysseuran majalla vietimme perinteisen Eläinten joulurauhanjulistus -hetken, joka järjestettiin kuulemma 16:nnen kerran.
Ohjelmakin oli perinteinen:
Ensin tuli joulupukki, joka jakoi lapsille ison säkillisen karkkia, ja kyseli viimehetken joululahjatoiveita. (Joku toivoi ainakin oikeaa papukaijaa. Ja meidän pikkuneiti hevosta...)
Sitten kuunneltiin itse joulurauhanjulistus, joka julistettiin kaikille metsän eläimille Tapaninpäivän jälkeiseen arkipäivään saakka.
Lopuksi lauloimme yhdessä Maa on niin kaunis.
Kotiin palasimme väsyneinä, märkinä ja palelevina, mutta onnellisina.
Tenavat tasasivat joulupukilta saadut karkit keskenään. Ja koira lepuuttaa takan edessä:


2 kommenttia:
Kyllähän olette olleet reippaita, piparkakut ja ulkoilulenkit!
Ihana tuo eläinten joulurauhanjulistus.
Kaunis on amaryllis kukissaan.
Rauhaisaa joulunaikaa!
Samat sanat kuin edellisellä, eli reippaita olette olleet! Minä olen nyhjännyt koko sunnuntain sisällä, piti siivoilla ja tehdä lahjojakin valmiiksi. Katsopa blogistani, mitä siitä haukusta tuli :)
Lähetä kommentti