21. luukku

Mitä koira tekee jouluasetelmassa? Eipä sen kummempaa, muuta kuin että koiran paikka on kuta kuinkin joka paikassa, missä ihmisenkin. Ainakin melkein.
Opaskoira nyt pärjää vaikka kirkossa, mutta sinne en sentään meidän Patskua veisi.

Jo eilinen Eläinten joulurauhanjulistus teki sen luonnolle tiukkaa: koira päätti ruveta haukkumaan kesken puheen. Kas, kun paikalla oli pari pikku terrieriä, ja Patsku innostui niistä kovasti. Mutta eihän sitä voinut kovin lähelle päästää, kun Patsku on sentään 40-kiloinen jötkäles, vaikka kiltti ja rauhallinen onkin. Niinpä Patsku ilmaisi kaipuunsa kimeällä, pystykorvamaisella haukulla, jota hän ei kotioloissa harrasta koskaan. (Itse asiassa monet kyselevät, osaako se haukkua ollenkaan. Kyllä se siis osaa, mutta lähinnä koiria, peuroja, jäniksiä jne.)
Mutta eilisen tilanteen luonteen huomioonottaen pikku haukku taisi olla ihan sallittavuuden rajoissa? - Sitäpaitsi isäntä lähti sitten piskin kanssa sivummalle, jotta se rauhoittuisi.

Rippikoululaisten kanssa kävimme silloin tällöin keskusteluita siitä, pääsevätkö eläimet taivaaseen.
Saarnaajankirjassahan todetaan jotenkin siihen suuntaan, ettemme me tiedä, käykö ihmisten kuoleman jälkeen kuten eläinten.
Minusta ajatuksen voi kääntää myös toisinpäin.
Onko eläimillä siis kuolematon sielu? - Hmm, tai tarvitaanko sitä edes "taivaaseen pääsemiseksi", mitä se sitten merkinneekään?
En menisi ainakaan suoraa päätä tyrmäämään eläinten mahdollisuuksia. Saarnasihan Pyhä Franciscuskin mm. linnuille.
Kyllähän sitä sanotaan, että länsimainen kristinuskontulkinta on omalta osaltaan vastuussa luonnon kärsimisestä. Jumalan luomiskertomuksessa antama tehtävä "viljellä ja varjella" kun on ymmärretty ahnaasti ja yksipuolisesti käyttöoikeudeksi. Varjelupuoli tahtoopi unhoittua poijes...