2. adventtisunnuntai

Joulukuun 7. päivän luukut tulivat nooralta (kuten joka päivä) ja elsalta:
Elsan antamassa luukussa kauniita papereita, hauskoja pukkitarroja ja todella ihania ja aina tarpeellisia leimakuvia. Kiitos!

Ja Nooralta saamassani luukussa "Joulupukki matkaan jo käy" ja "Porsaita äidin oomme kaikki" - hmm, ja olisivatkohan nuo kukat "No onkos tullut kesä" :)

Kiitos taas, Noora, kivoista jutuista! (Nuo porsaat ovat jotenkin niin meidän Patskun näköisiä, että mahdankohan malttaa niitä mihinkään käyttääkään! Luppakorvat ja hölmistynyt ilme ja kaikki.)

Keskipäivällä, Vaahteramäen Eemelin viimeisen jakson katsottuamme, lähdimme koko perheellä kirkkoon. Täytyy sanoa, että tänään olikin poikkeuksellisen komea suntio! Näen tuota meidän isäntää niin harvoin mustassa puvussa (yleensä on haalareissa kesät-talvet), että kyllä nyt oli ilo silmälle :)
Olen ottanut tavaksi tiivistää saarnasta jotain itselleni mieleenpainunutta tännekin. Tänään saarna oli jotenkin erityisen puhutteleva. Odottamisesta, Jobista ja vaikka mistä. Minua kantamaan jäi ajatus:

Joskus tuntuu, että elämässä toisilla on melkein kohtuuttomasti vaikeuksia, ja näyttää siltä, että toiset pääsisivät helpommalla. Sen, miksi on niin, saamme varmaan tietää vasta kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen.

Ja sitten se, mistä erityisesti pidin:

Koska silloin kaikki on täydellistä, meidän ei ehkä tarvitsekaan/emme haluakaan saada vastausta tuohon edelliseen!
Ajatella, että joskus voisi olla paikka ja aika, jossa kukaan ei tuntisi kateutta ja katkeruutta. Se varmasti olisi taivas, ihan totta!

Muuten, esirukouksen kokoonpano miellytti minua erityisesti myös, sillä siinä rukoiltiin myös kotiäitien ja -isien ja muiden kotona työtä tekevien puolesta!