torstaina, elokuuta 21, 2008

Arpaonnea sinne ja tänne

Nyt luulen keksineeni, missä postauksen alkupään julkaisuvaikeus tökkii: Jos ihan tekstin alkupäässä on linkki, jostain syystä muutama ensimmäinen rivi jää pimentoon. Siispä täytynee aina jaaritella alkupää, että saa julkaisun onnistumaan. Mutta meiltähän tämä käy, heh! - Tietysti olisi kiva tietää moisen temppuilun syy...
Matleena kävi huikkaamassa, että blogini 15 000 kävijän kunniaksi järjestetyn arvonnan voitto oli ehtinyt perille, eli tämmöisen voiton lähetin Matleenalle:



Koitin etsiä lähetykseen marjaisia värejä, kun arvonnan aiheena olivat nuo marjareseptit. Voisinkin taas iskeä mukaan tekstimainontaa tuosta Sockina Cotton -sukkalangasta. Siitä tulee kerta kaikkiaan mainion pehmoiset sukat. Ja sopivat ohuet, että voi käyttää muissakin jalkineissa kuin kumisaappaissa. Boonuksena on tietysti tuo väri, joka muodostaa ihan itsekseen kuvioita.

Tänään totesin - suureksi järkytyksekseni - ettei ole tälläkään "suutarin lapsella" kenkiä. Viisissä villasukissa oli reikä! Täytyisi ilmeisesti ruveta parsimaan, vaikka onkin ainakin 10 kertaa hauskempi neuloa uudet sukat, kun korjailla vanhoja...
Nämä perussukat ovat tekeillä tuosta mainostamastani puuvillasekoitelangasta:

Loppu sukankutomishimo täytyneekin nieleskellä ja säästellä ensi kuun sukkasato-tempaukseen. Isäntäkin kovasti mielisi tuommoisia puuvillasukkia, joten ne lienevät ensimmäinen etappi siinä tohinassa.

Eilinen päivä menikin enimmäkseen joulutunnelmissa. Sain sentään 8 joulukalenterilähetystä postituskuntoon. Vielä pari puuttuu.

Marelolla on taas uusi alkamassa, joten sinne täytyisi kanssa alkaa jotakin suunnitella.
Ja sitten kävin kurkkaamassa sähköpostiani, ja siellä luki, että paljon onnea voittajalle: voitin ihanan muistikirjan anne-s.:n blogista!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpa ihanat sukat sinulla puikoilla! :)

Anonyymi kirjoitti...

Ihan huiput nuo siniset sukat ! Taitaa pitää ihan mennä lankakauppaan, vaikka tähän asti on mummo pitänyt meidän perheen sukissa. Onnea Annen arpajaisvoitosta !