maanantaina, elokuuta 27, 2012

Grandfathers Barn

Isoisän lato (Grandfathers Barn - Told In A Garden, suunnittelija Marilyn Leavitt Imblum) oli melkein valmis jo ristipistotapaamisen aikaan, mutta eilen se tuli näin valmiiksi:
Hetken täytyy antaa silmien levätä, ja tarkistan sitten vielä "tyhjenneellä mielellä" (heh), ettei puutu jotain olennaista. Kehyksiin tämä sitten varmaan hyppää, mutta saas nähdä, minkälaisiin:
 Rakastuin tähän malliin aina vain enemmän ja enemmän, mitä pitemmälle sen pistelyssä pääsin. Siinä on käytetty niin ihanasti oikein montaa väriä, vaikka värialueet muuten ovat pääosin varsin selkeitä. Varjostuksiakaan ei ole kuin ladossa ja itsessään isoisässä.
Tytär piti kuvaa outona: "Mitä ne oikein tekee tossa?" Hmm, en tiedä. Ostin tämän pakkauksen joskus Niinalta, ja hän oli huomannut, että ilmeisesti isoisä siinä Raamattu kädessä seisoskelee, ja mikä ettei, kun on amissiaihe.
Rupesipa tekemään mieli uusia malleja samalta suunnittelijalta. Hänellä olisi mm. ihana Strawberries Forewer, eikä Farmers Marketkaan hullumpi olisi. Tai Bird In Hand! Tai Amish Wedding... Öh...
EDIT: Sari poikkesi kertomassa, että suunnittelija Marilyn L.-I. on kuollut 14.8. Rauha hänen muistolleen, onneksi työnsä jää elämään ja kestää aikaa.
Mutta tämä malli matkusti jo uuteen kotiin, Marin luokse. Vastineen sain valita Marin varastoista, joista nappasin The Prairie Schoolerin Aprilin. Seuraavassa kuvassa ko. mallin ohella wanhan ajan Mikki Hiiri -pistelymalli ja velmua lohiskangasta. Ne ostin Ressulta, ja sain näppärästi kotiinkuljetuksena lauantaina:
Älyttömän kalliiden ja koko ajan nousevien postimaksujen aikana rp-tapaamisista on siis monenlaisia hyötyjä ;D.
The Pairie Schooler on epäilemättä myös nykyään yksi suosikeistani. Katsopas, miten kivasti tuo April sopii yhteen Maijalta vaihdossa saamani Tortoise & The Hare -mallin kanssa:
 Kun vaan elinpäiviä piisais, ja näköä ja sorminäppäryyttä, että näidenkin kimppuun joskus ehtisi neulan kanssa käydä :).
Eipä sitten muuta kuin ihanaa syyspäivää! Täällä säässä tuli yllättävä valonpilkahdus. Aamupäivällä, kun kävimme Patskun kanssa lenkillä, saimme lähteä hyvällä ilmalla, ja tulla kotiinkin hyvällä ilmalla, mutta siinä välissä satoi 3 km kuin saavista kaataen. Olimme kuin uitettuja koiria molemmat!

12 kommenttia:

Ninnu kirjoitti...

Kivan näköinen työ!

Virpi kirjoitti...

Ihana tuo työ, siellä on amish-tyylinen tilkkupeitto ladon seinällä. Satutko muuten tietämään mikä on tyypillinen piirre amish-tilkkutöissä? Siis se, että yksi pala on aina joka työssä räikeästi erivärinen kuin mitä kuuluisi olla. Muutenhan ne työt on erittäin täydellisiä ja taitavasti tehtyjä. (Vastaus viestin lopussa).

Täällä sataa myös kuin saavista kaatamalla. Satoi jo eilen ja sataa tänään uudelleen. Naapurit hieman katsoi kieroon kun keräsimee juniorin kanssa kauhealla kiireellä aronianmarjoja aidasta sateen vain rankentuessa... Nyt ne marjat porisee iloisesti mehumaijassa ja saadaan myös ensi talveksi hyvää mehua flunssapäivien varalle!

Ja se vastaus: jokaisessa amishtyössä on yksi "virhe", koska vain Jumala on täydellinen.

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Juu, Virpi; virheen tarkoitus on tuttu juttu :). Sillähän on aina mainio perustella omiakin töpinkejään :D. (Heh, vaikka virheitä on ainaskin mulla yleensä enemmän kuin yksi...)

Virpi kirjoitti...

Olisiko pyhäkoulu menossa? Ihana työ.

Eila kirjoitti...

Erikoinen pistely, kiva!
Minäkin tykkään kovasti Prairie Schoolerin malleista vaikka en ole niitä itse pistellytkään. Varastossa on kyllä onneksi yksi keväinen mallisarja ja yhden pistelyn olen saanut lahjaksi.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihanat värit tuossa ja kiva malli muutenkin.

Saara kirjoitti...

Aivan ihana työ! Tykkään niin ladoista (ja aitoista ja riihistä ja...), ja kaikki nuo henkselit ja essut on niin hellyyttäviä! Aivan uusi suunnittelija minulle.
Prairie Schooler sen sijaan on hyvinkin tuttu, olen pistellyt tuon Aprilinkin ja muutenkin niitä malleja taitaa olla jo aika monen sentin korkuinen pino...
Täälläpäin on ollut jo monta päivää ihana lämmin auringonpaiste, vähän kovausta niistä kesän saderyöpyistä.

Ressu kirjoitti...

Tuo on kyllä kaunis, vaikka en noista Amihs jutuista niin välitäkään.

Googlasin tuota Marilyn Leavitt Imblumia ihan huvikseen..ja opin jälleen uuden asian. Nora Adams Corbett on hänen tyttärensä..joka päivä oppii jotain uutta.

ja kommentoimpa tähän myös tuota edellistä postaustasi.

Voi juku voi juku!! Sait kyllä mielettömän ihania lahjuksia!!!

Ja kiitos ihanasta ja upeasta päivästä.

Ja ne sun taulut!!!! oih ja voih!!!

Emma kirjoitti...

Itse en tuon tyyppisistä tauluista pidä, mutta nuo värit ovat tuossa mahtavat ja tekevät siitä hienon taulun.

Mari kirjoitti...

Tämähän sopii vallan mainosti näihin maatilajuttuihin , joita nyt tällä viikolla esitellään :). Kiitoksia vain vaihtokaupoista, tykkään kovasti tästä mallista.
Kauniita malleja M H-L suunnitteli, olen joskus tehnyt yhden enkelin. Uutta oppii tosiaankin, mieteinkin että Nora Corbettin tyyli on samankaltainen monissa malleissa,ilmankos kun olivat äiti ja tytär.

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Aivan, Ressu ja Mari: samaa tyyliä on kyllä äidillä ja tyttärellä noissa naisenkuvissa, vaikka minua eivät taas sentyyppiset kiehdo - niin me olemme erilaisia. Minä tykkään just näistä amisseista :).

Lennu kirjoitti...

Ihana! Tosi kauniit värit, onnea valmiista työstä!

Voi että vesisateella on ihana ulkoilla. Muutaman kerran olen tänä kesänä kastunut juoksulenkillä aivan läpimäräksi, se on aika virkistävää :)