tiistaina, joulukuuta 13, 2011

Lucianpäivää

Jouluseimeemme ei tänään astu Lucia, vaikka hyvin voisikin, kristillisenä - myyttisenä - pyhimyksenä. Kaikkien jouluseimen hahmojenhan ei tarvitse olla 2000 vuoden takaisia (ks., kenet Juha Luodeslampi toivoisi seimiasetelmasta löytyvän :).)
Sensijaan joulunalusnäyttämölle köpsöttelee - lasten lelukorissa aikoinaan asustellut - härkä, joka...:
(... Jatkuu huomenna... :).)
Eilen kävimme laulelemassa kauneimpia joululauluja Pinsiön kirkossa. Pinsiön mieskuoro antoi perinteisen, tukevan avustuksen täpötäyden kirkon lauluriemulle.
Myös Heinillä härkien laulettiin. Yksi lapsistamme on aina rakastanut sitä laulua erityisesti, ja koskapa pappi (herttainen Kuusniemen Arja) kysyi lopuksi, tuntuuko jostakin, että joku semmoinen laulu on vielä laulamatta, jota ilman joulu ei tule, huikkasin kiireesti toiveen Heinillä härkien laulamisesta.

Oma lempijoululauluni on Hän seimessä nukkuu, joka onneksi on tänäkin vuonna Kauneimpien Joululaulujen lehdykässä. Siinä laulussa on parasta, että en pysty sitä itkemättä laulamaan :). Eilen tuppasi kyllä menemään poruksi koko joululaulutilaisuus; tämä liikuttumisherkkyys näemmä kasvaa vuosi vuodelta.
Tässä muuten mukava viitottu versio viimeksimainitusta laulusta. Pitääkin muistaa näyttää se puhumattomalle, viittovalle esikoisellemme ensi viikonloppuna :).
Meidän olohuoneessa, käsityökirjakaapin päällä, laulaa - ihan ympäri vuoden - paperinauhoista vuosia sitten askartelemani enkelikuoro:
Nämä enkelit ovat oikeastaan ensikosketukseni Pinsiöön. Tein ne ennen tänne muuttamistamme työväenopiston askartelukurssilla. Kurssi järjestettiin Pinsiön koululla.

Meillä tonttumuori yrittää neuloa ahkertasti pehmeitä paketteja pukinkonttiin:Kiirettä pitää. Joulun alla koulupäivätkin ovat joskus lyhempiä... Noh, muori valvoo sitten illalla vähän pidempään - ja nousee aamulla aikaisemmin :).

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Täällä kanssa neulotaan yömyöhään lahjoja....

Katri kirjoitti...

Minä lähinnä pistelen yömyöhään näinä päivinä... Jaa, mutta kunhan tämänhetkisen työn saan valmiiksi (tänään toivottavasti) niin sitten neulon minäkin :-)

Juu, kyytiin saa liftata :-) Tässä vaiheessa esille tulleisiin ensi vuoden tapaamiseen osallistun ja omalla kyydillä menen mikäli mitään hirmuisen suuria esteitä ei tule.

On muuten (mikähän ylistyssana tähän eteen sopisi) kaunis enkelikuoro tuolla kirjakaapin päällä!

susamaria kirjoitti...

Kiitos kun vinkkasit tuon viitotun laulun! Vaikkei olekaan suomalaista viittomakieltä, se kolahti meidänkin viittojaan. Meillä pienimmät ovat tänä vuonna seuranneet myös viitottua joulukalenteria ja opetelleet uuden jouluaiheisen viittoman joka päivä.