lauantaina, joulukuuta 03, 2011

3. joulukuuta

Tänään joulukalenteriimme lensi enkeli:
Tämä enkeli on vuosia sitten keramiikasta väsäämäni. Lasitin sen tuommoisella 2-värilasitteella, joka jää jostain kohdin peittävämmäksi pinnaksi eli tuoksi vaaleammaksi. Tummissa alueissa näkyy saven oma väri. (Viereisen kukan suojaruukun lasitin sinivihreällä, ja siinäkin kuultaa - harmaampi - savi paikkapaikoin läpi.)
Enkelin sisälle voi laittaa tuikkukynttilän palamaan - sen tuli vilkahtelee helman rei'istä.
Savienkelistä juolahti mieleeni:
Tietänet ihan yleissivistyksen perusteellakin, että Raamatussa on - peräkkäin - 2 hieman toisistaan poikkeavaa kertomusta ihmisen luomisesta. Toisessa Eeva luotiin Aatamin kylkiluusta, toisessa - usein tasa-arvoin näkökulmasta suopeammin katsellussa - luomiskertomuksessa ihminen luotiin maan tomusta, tavallaan savesta, siis.
Siihenhän nuo viittaavat maahanpanijaissanatkin: "Maasta sinä olet tullut...", ja tuttu puheenparsi "maallisesta tomumajasta".
Mutta se siis ihmisen luomisesta. Ihminen ja enkelihän ovat eri lajeja. Ev.lut. kirkkomme opin mukaan ihminen ei muutu kuoltuaankaan enkeliksi (mielleyhtymä on kyllä ymmärrettävä, kun usein puhutaan sielun matkaamisesta Jumalan luo), vaan ihminen pysyy aina ihmisenä, enkeli enkelinä. Ulkonäkö toki ihmisellä sitten muuttuu, ylösnousemusruumiiksi, jonka ilmiasua emme tiedä.

Sitten maallisempaan asiaan.
Kutaisinpa tuossa itselleni räväkänväriset sukat:Jospa aurinkovärit pitäisivät vilukissan varpaat lämpimänä? Tämä (Schoellerin) Fortissima Mexiko -lanka on aika ohutta, mikä on toisaalta hyvä, koskapa sukat mahtuvat sitten paremmin kenkiin.
Ryppyvarsisukkien ohje on Pirkanmaan Kotityön Sukkaohjekuvastosta.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana enkeli ja sukat on mahtavat,ihanin värein! Piristävät näin synkeänä säänä.

Amalia kirjoitti...

Mutta usein tulee sanottua "Olet enkeli" Niin kyl meist varmaan tulee ainakin jotenkin enkelin kaltaisia :)

MariL kirjoitti...

Ihanan väriset sukat! :)

Mistä lie ihmiset keksineetkään, että kuoltuaan ihminen muuttuisi enkeliksi? Eihän sille tosiaankaan ole ainakaan Raamatussa mitään perusteita. Ja minä ainakin uskon niin (ja kirkkokin tietääkseni opettaa), että ihminen ei heti kuoltuaan mene taivaaseen, vaan ruumis haudataan/tuhkataan, henki "palaa Jumalan luo" eli lähtee ihmisestä ja vasta sitten Kristuksen paluun päivänä tapahtuu se ruumiiden ylösnousemus, jolloin uskovat pääsevät taivaaseen ja sitten viimeisellä tuomiolla päätetään kaikille se lopullinen sijoituspaikka - vai mahtaako käydä jopa niin, että ne, keille se toinen paikka on varattuna, eivät sitten kenties koskaan nousekaan ylös, vaan jäävät vain osattomiksi siitä taivaspaikasta? Mutta ei siis niin, että heti kuoltuaan pääsisi taivaaseen ja että siellä olisi tällä hetkellä ketään meitä katselemassa, paitsi siis Jumala, Jeesus ja enkelit. Onhan se lohdullista toki omaisten ajatella, että siellä se meidän mummo on nyt taivaassa tällä hetkellä, ja vielä jos on peräti enkeliksi ylennyt, niin sitä ihanampaa. ;)

Niin ja tuohon Amalian kommenttiin, että olemmehan me jokainen arkienkeleitä toisillemme, silloin kun huomioimme lähimmäisemmme. :)

Kerroin tässä syksyllä lapsillekin kerhossa, kun aiheena oli arkienkelit, tapauksesta joka sattui itselleni 90-luvun lopulla. Asuin kerrostalossa, jossa oli hissi korjauksessa. Olin juuri lähdössä kotoa, kun kuulin alakerrasta voivottelua, ja siellä yksi vanha mummo kauppakassien kanssa yritti päästä portaita ylös kotiinsa, hän asui 8. kerroksessa ja hissi tosiaan pois käytöstä. Minä nappasin hänen kassinsa ja kannoin ne hänen kotiinsa sinne 8. kerrokseen. Mummo sanoi, että minun täytyy olla enkeli, koska hän oli juuri rukoillut, että Jumala lähettäisi enkelin avuksi, ja samantien minä tupsahdin siihen auttamaan. :) Vakuutin kyllä, että olen ihan vaan ihminen, mutta mummo ei uskonut. ;) Mutta en hetkeäkään epäillyt, etteikö hänen rukoustaan olisi kuultu, ja siksi minut lähetettiin siihen paikalle arkienkeliksi. :)

Lumiruusu kirjoitti...

Tykkään keramikkaenkelin runsaasta ,
"barokkimaisesta muodosta" :)
Kiva kun laitat Outi ,näitä teoloigisia ajatuksiasi sitä mukaa kun kalenteri etenee..
Minä niin tykkään :)

-Hyvä esimerkkikertomus
"Arkienkelistä" ,Mari !!!

Kisa kirjoitti...

Kaunis enkeli ja kivan pirteän väriset sukat :)

Eila kirjoitti...

Kiva seurata kalenterisi edistymistä!
Ihanan vaihtopaketin olit tuolla aiemmin saanut:)

Ritu kirjoitti...

Täällähän mahtava joulukalenteri, tätä rupeankin seuraamaan. Mukava lukea kirjoituksiasikin. Huomenna jo toinen adventti, niin se joulu joutuvi :)

Ninnu kirjoitti...

Enkeli on kaunis

Jaana kirjoitti...

Mukavan näköset sukat ja hieno on pohjakin mille olet ne asetellut. Kiva kalenteri!