lauantaina, joulukuuta 10, 2011

10. joulukuuta - jouluostospäivä

... mistä syystä en sitten toimertunut joulukalenterin päivitykseenkään ennen kuin nyt, kotiutumisen, kebabin syömisen, lahjojen lajittelun ja Gilmoren tyttöjen jälkeen :).

Ihmisen ei ole hyvä olla yksin, eikä lampaankaan, varsinkaan kylmällä. Eilen oli hyytävä myrskytuuli, tänään satelee räntää, reippaan tuulen mukana. Niinpä lammas sai seimiasetelmaan lajitoverin, lampaankylkeään lämmittämään:Kuluvalla viikolla ilahdutin itseäni pienellä pikkujoululahjalla. Poimin ostoskoriin Violariumin ihania kalenteritarjouksia, Tralalan malleja:Parisiennen tiesin haluavani heti, kun näin sen Katrin messuostosten joukossa. Se on hauska pari aikaisemmin tekemälleni Con Monden Pikku pariisittarelle.
Tuota joulutyynyä olen himoinnut siitä asti, kun sen Violariumin sivuilla näin, ja päätin, että nyt on aika! - Ja usko tai älä, mutta sain nyt vasta aikaiseksi ostaa tuon kokeshi-mallinkin, vaikka olen sitä toki jo pitempään katsellut. Oivalsin nimittäin, että eihän noita ole pakko tehdä pipertäen yhden yli, vaan voisin tehdä sekä joulumallista että kokesheista ihan isot, pitkämäiset tyynyt, ja niistä tulisi varmaan hauskat, vai mitä?
Haaveilen aloittavani tuon joulumallin jo joulunpyhinä, vaikka tuskin sitä ehdin valmiiksi saada. Tunnelmoin jo, että tuon pisteleminen kiikkustuolissa kuusen katveessa olisi aika mukava elämys :).
Postista on tullut tasaisin väliajoin pistelylukemista, viimeksi Cross Stitch Gold, josta minulla on vuosikertatilaus, ja irtonumerona ostettu Borduurblad:CS Goldin kannessa oleva geishamalli olisi muuten kiva, mutta kasvot eivät ole oikein japanilaiset. Jos tuon tekisi, piirteitä pitäisi vähän muuttaa, mutta eipä tuo varmaan mahdotonta olisi. Vähän vain kasvoihin soikeutta lisää.
Joskus yllätän itsenikin siitä, mistä malleista loppujenlopuksi tykkään. CS Goldin kannessa vasemmalla ylhäällä oleva satuaiheinen taulu on mielestäni tosi ihana monipuolisine satuhahmoineen (Lilleri Lallerikin... :).) Tyttö kyllä heti huomautti, että hän ei tykkää, mutta eipä tarvitsekaan. (Ei muuten kuulemma tykännyt Tralalan malleistakaan...)
Borduurbladissa veti puoleensa romanttinen aakkostaulu - ja tietysti tuo iso leopardi!

Mieltymyksistäni puheenollen:
Virpi kertoi yllättyneensä Audreyn kuulumisesta ensi vuoden Hassutus-listaani. Hmm, eikö siis minun tyyliseni? Vastasinkin jo ihmettelyyn, että tuolla ATC-maailmassa Audrey on aika kova sana, joten itse pidin valintaa hyvinkin luontevana. Muuten en niinkään noista julkkiskuvista ole innostunut, vaikka olenkin - ihan vakavissani - pohtinut John Waynen pistelemistä isännälle. Jotenkin se olis aika vitsikäs ajatus...

Jouluostoksilla oli ihan mukavaa. Ihmiset tuntuvat olevan hyväntuulisia ja ystävällisiä, ei siis joulustressiä, vaan joulumieltä - kiva!
Vaikka kaadoinkin Tiimarissa purkillisen sydämiä pitkin lattiaa, kun kumarruin vastapäisen hyllyn puoleen. Ja kävelin reippaasti päin lintulautasysteemiä, joka roikkui reiteni korkeudella - kuka niin matalalle huomaa katsoa? Tuliaisina siis joitakin mustelmia, mutta onneksi joitakin joululahjojakin: lapsille koulutarvikkeita, pehmeitä paketteja ja suklaata, mummoloihin - perinteiseen tapaan - luontaistuoteherkkuja.
Lukemislahjoja tulee vielä postista, meille kaikille. Voit siis arvata, että minulle myös :). Olenhan jo monena vuonna ostanut itse itselleni lahjat. Tuskin näet olisi kohtuullista odottaa, että isäntä tai lapset osaisivat ostaa minulle ristipisto- tai neulekirjallisuutta.
Tyttö on jo paljastanut, että hän on tehnyt minulle itse lahjoja: jännää, ne on aina parhaita!

Ostin tänään itselleni myös vähän kieliharjoitusta:
Ai niin, ja huomennahan saa taas avata Sarin tekemän luukun - jippii!

5 kommenttia:

Lumiruusu kirjoitti...

Kyllä ystävän kanssa on mukavampaa
ja ristipisto-ystävien kanssa vasta hiusin-hauskaa onkin vaikka näin blogien välityksellä :)

Minäkin olen ilahduttanut Tyttöä ja itteäni Violariumin tarjouksilla..ostin jo kauan haluamani I.Vautierin Nalle-mallin ja Villin Viirusilmäisen
Psycho Cats Loven. Tytölle Tralalaata.

Minäkin oli joulu-sotoksilla ihan vaan Kauhavalla kun en aina jaksa ajaa kauas Seinäjoelle asti...

Ritu kirjoitti...

Sama täällä, ite oon tilannut itselleni lahjat. Pääsee mies helpommalla :)Täällä oli tänään joulumarkkinat ja tuli sielläkin törsättyä ihan tarpeeksi. Mut kaikki on tarpeellista, ainaskii mielenterveyden kannalta.

Virpi kirjoitti...

Juu, kyllä oli sama Daniela siellä teidän tapaamisessa. Kyllä harmitti kun en päässyt, mutta olin tosiaan niin kipeä, ettei ollut mitään saumaa.

Ihania nuo ostokset. Minä olen nyt hillinnyt itseäni, koska mallivarasto pursuu ja kaikkea haluaisin tehdä samaan aikaan. Pakko ymmärtää, että liiallinen varasto aiheuttaa suorastaan stressiä minulle. Kun ei kuitenkaan kaikkea ehdi tehdä.

Ihania nuo sinun valintasi hassutustöiksi. Minä mietin vielä omiani, koska valitsin tälle vuodelle liian suurritöisiä juttuja. En saa kaikkia valmiksi, mutta ensi vuonna meinaan tehdä ne loputkin samlla kun väsäilen pieniä hassutuksiani. Idea siis hassutuksisat jo on, kunhan vaan tuumaan vielä mitkä ovat juuri ne työt..

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Jouluostoksilla vietin minäkin eilen monta tuntia. Onneksi löytyi lahjoja, kun jaksoin kiertää monessa liikkeessä, mutta illalla piti vielä tehdä kirjatilaus.. Niin, ja itse minäkin omat lahjani ostan. ;oD Taitaa olla melko tavallinen ilmiö!

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Virpi: Sama vika tämän vuoden hassutustöiden suhteen. Muutamia en aio edes tehdä valmiiksi, kun en sitten vain tykkääkään...
Ah, ja niin ovat immeiset erilaisia: minua eivät varastot stressaa, päinvastoin :)!
Pirjo-Riitta: Juu, näin minäkin olen kuullut - itselle on vaan niin paljon helpompi ostaa lahjoja :D.