perjantaina, kesäkuuta 10, 2011

KYH 6-8

Niinpä riittää hellepäivillekin touhua (ja touhun tahti on tavallista laiskempi), ettei ehdi KesäYön Hullutuksissa pysyä oikein tahdissa.
Joka tapauksessa tähän mennessä valmistuneita lisää. KYH 6, lämmikkeet:Sillä arvattavasti niitä vilpoisiakin päiviä taas tulee, vaikkei just nyt uskoisi-
Lämmikkeiden ohje löytyypi Novita-lehden viime numerosta, ja lanka on Nalle Aloeveraa.

KYH 7, järjestyksessä toinen ikinä tekemäni amigurumi (ekahan oli tuo KYH 3, apina hänkin):Ja tämän simpanssin ohjehan löytyy kirjasta Karmivan suloiset amigurumit. Ohjetta toki vähän muokkasin, ja virkkasin apinalle kuonon. Alkuperäismallissa nassu oli leikattu askarteluhuovasta.
Samaisesta kirjasta tuli malli myös KYH 8:aan, joka on kuulemma "pyhä mies":Hänelle en tehnyt ohjeenmukaista piikkinuijaa, vaan kiinnitin ristin kaulaan. Minusta hän on sillä tavalla "pyhempi", miekkalähetys kun ei enää nykyään tule kyseeseen ;).

Nuo mainitsemani hellepäivän kiireet koostuvat muuten todella arkisista rutiineista:
Aamupäivällä, puuronkeiton jälkeen, pitää kävelyttää esikoisen kanssa koira (vain aamun hieman viileämmässä ilmanalassa kykenee emäntä ja koira lievän läähätyksen kera patikoimaan).
Päivällä laitetaan ruokaa kolmen kotosalla olevan lapsen kanssa, ja täytellään ja tyhjennetään tiskikonetta ja pesukonetta.
Sitten odotellaan, että isäntä ja hautausmaalla kesätöissä hikoileva poika kaupan kautta kotiutuvat.
Illalla mennään uimaan.
Ja niin vain tuossakin aika lentää kuin siivillä!

Huomenna olisi sitten se kansainvälinen KIP(Knit in Public)-päivä, mutta jos tämänmoiset helteet jatkuvat, pakko lienee pysytellä puikkoineen seinien sisäpuolella...
Ai niin, ja ellet vielä ole osallistunut ARVONTAAN, alkavat viimeiset hetket sen suhteen olla käsillä!

8 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Arpaonni suosi sinua PIF-arvonnassani! Onpa siis tekemistä tiedossa jatkossakin;)
Kesäisin terveisin Maria

Sirpa kirjoitti...

Hienot lämmittimet! Varmasti tulee vielä käyttöä! amigurumit ovat söpösiä,ja niitä on mukava tehdä. Hauskaa viikonloppua!

Katri kirjoitti...

Onpa tutun näköisiä amigurumeja! Juuri tällä viikolla lisäsin ko. kirjan omaan kokoelmaani :-) Pyhän miehen risti on hieno!

Muutkin KYHhäilysi ovat (tänäkin vuonna) erittäin upeita!

Minun koirani saa onneksi viettää nämä hellepäivät mökillä; eihän se kotona jaksaisi olla kun sisällä on liki 30 astetta lämpöä, ja kaupunkiympäristössä lenkkeilykin olisi liian kuumaa puuhaa...

Tämä koira ei varsinaisesti ui (se kun ei ymmärrä mitä se vesi oikein on ;-), mutta välillä se vähän niin kuin vahingossa pulahtaa uimareiden perään laiturilta, ja saa viilennystä. Toisinaan se sitten kastellaan puutarhaletkulla...

Virpi kirjoitti...

Johan pistelet vauhdilla nuo Kyhit! Ihanat säärystimet ja nuo amigurumit on todella veikeitä. Helteestä kärsin minäkin, toivotaan, että lämpö laskis edes 20 asteen tietämille. Iloista KYHäilyä jatkossakin, mielenkiinnolla odotan mitä muuta saat aikaiseksi.

Irmeli kirjoitti...

Sinä se jaksat olla ahkerana helteilläkin. Hauskat amigrumit ja kauniit lämmittimet.
Täytyypä käydä vielä viime metreillä myös osallistumassa arvontaan :).

Anneli kirjoitti...

Kyllä tuollaisa lämmittimiä taas syksyllä tarvitsee.
Ihana tuo apina... tuli ihan mieleen että se posetiivari vaan puuttuu ja tässä on se rahojen kerääjä :))

Lumiruusu kirjoitti...

Ihania KYH.hejä kaikki!
Tuo "Pyhä Mies" muistuttaa minustakin jotakin lempeää
Munkki-veljeä Kreikasta..

Taina kirjoitti...

Ihanat lämmittimet. Tuo Anneli olikin hyvin oivaltanut:) Oikein hauskat velikullat joka tapauksessa:D