sunnuntaina, tammikuuta 09, 2011

Sunnuntaita kiitosten kera

Ensimmäiseksi kauniit kiitokset syntymäpäivälahjoista ja onnentoivotuksista, joita on tullut myös Naamakirjan, Koukussa Kortteihin -yhteisön ja Netlogin kautta; vanhenemista tapahtuu :).
Uskollinen, ihana blogiystävä Ritu lähetti ylläripostia, romanttis-dramaattisen kortin (lempivärini musta on hienosti esillä, ja vielä vintagella ja pitseillä höystettynä, wow!), suloisia pikkugeisha-aiheisia tarroja ja ihanista ihanimman lyijylasikoristeen, jonka sisällä on klassinen suojelusenkelikuva (parhaimmillaan valoa vasten katsottuna, kun sinisen tekstipaperin läpikuultavuuskin näkyy).Kiitokset ja halaukset, Ritu!
Posti on näin pyhien keskellä tehnyt tepposia, eivätkä kaikki ristipistosynttärivaihdot ole ehtineet minulle asti. Ei hätää, jatkoa seuraa mitä ilmeisimmin jo huomenillalla. (Sillä edellytyksellä, että isäntä ehtii paketit kyläkaupalta noutamaan.)
Mutta kaksi vaihtoa sain jo avata, ja kylläpä niiden kokoamisessa onkin kekseliäisyyttä käytetty!
Katrin paketin käärekin oli jo varsinainen oivallus, mutta ensin muuta sisältöä, ompeluaiheisia vintagekuvia onnittelukortissa, kahta kimmeltelevää nauhaa, ompeluaiheisia koristenappeja ja voi, miten kaunis ja ihana kurki-/ruukkupistely:
Ja kurjet olivat lähetyksen teemana muutenkin. Paketti sisälsi vielä kurjenpolviaiheisen pistelykitin, kurkikuvaisen neulamagneetin, silkkilankaa (sävy Yellow Crane) - ja, kappas vaan, Marja Kurjen käsialaa olevan pyyhkeen ja pannulapun:
Kyllä minulla hihkaisuja riitti, kun hämmästelin, että täältäkin löytyy kurki, ja täältä - ja täältä...
Ja koko komeus oli kääritty tuohon alimmaisen kuvan kuvausalustana toimineeseen beigenväriseen tyynynpäälliseen, josta epäilemättä kehittelen jotain (tai käytän sellaisenaan, sävy on kaunis). Suuret kiitokset, Katri, monipuolisesta ja idearikkaasta lähetyksestä!

Rakkauteni itämaisiin aiheisiin on mennyt hyvin perille, jatkoa seuraa:
Sarin lähettämässä synttärivaihtopaketissa oli vaikka mitä ihanaa, upeakuvainen kortti (menee keräilykokoelmiin ilman muuta!), pala kimonoaiheista viimeistelykangasta, laventelinsävyistä kimaltavaa kirjontakangasta, Geisha-patukka (pitäähän suklaankin olla "itämaista" ;).
Sari oli poiminut tykkäämisistäni apinoiden fanituksen, joten paketissa oli vielä pistelykitti, jonka aiheena oli "Oriental Style - Monkey", Monkey Green -sävyinen kirjontalanka ja Sarin tekemä upea, iso, itämaisaiheisesta kankaasta ommeltu pussukka, johon nimeni on kirjailtu "apina-aakkosin":Voi että, miten kivaa, kaunista ja hauskaa! Tässäkin paketissa oli todellista löytämisen iloa, kun tuo langan sävykin oli vielä apina-aiheinen :D.
Kaikkea te keksittekin, kauniit, suuret, lämpimät kiitokset jokaiselle paketin laittajalle yhdessä ja erikseen, ja erityisen lämpimät kiitokset huolella itse tehdyistä lahjoista!

Kaikkien näiden ihastuksen huokauksien keskellä piti toki muistaa aloittaa päivän pistely. Näin synttäripäivän kunniaksi aloitin sen ainoan työn, jonka aloittamisen olin lyönyt jo ennalta lukkoon, muut olen valinnut päivä kerrallaan ja fiiliksen mukaan.
Tämän päivän aloitus on siis tämä:Valitettavasti päivän aikaansaannokseni on tuo vasemmalla näkyvä käsinvärjätty evenweave, johon olen ehtinyt tehdä muutaman hajanaisen piston kuvan keskialueelta. Eli tuo oikealla oleva on vain kuva kehystetystä työstä, vaikka tästä valokuvasta olisi voinut erehtyä luulemaan, että siinä on itse valmiiksi tehty työ :D.
Malli on Cross Stitcher -lehdestä nro 216, ja Roy Avisin julisteesta mukailema.
Tässä on vintageaihe parhaimmillaan, tykkään minä. Nämä vanhat julistekuvat ovat todella tunnelmallisia. Tämä tulee kyllä olemaan varsin työläs pisteltävä, kun samalla värillä ei ommella vierekkäin kovin montaa pistoa, ja värisävyt ovat varsin lähekkäisiä. Mutta eiköhän tästäkin selvitä, kun motivaatio on kova, ja kuva itsessään ei ole suurensuuri.

8 kommenttia:

Leila kirjoitti...

Voi onnea 15 vuotiaalle puikkikselle!!!!!

Ninnu kirjoitti...

Onnea näin jälkikäteen myös minulta & Filolta! :-)

Ihastuttava tuo "Pariisijuliste". Voin vain kuvitella kuinka upea siitä tulee. Mukavaa, jos pääsemme näkemään pistelyn eri vaiheita täällä blogissasi.

Ritu kirjoitti...

ONNEA ONNEA oikein paljon !!! On sinulla ihania naapureita, kun tortun isännän kainaloon antavat ! Uskomattoman upeita ja kekseliäitä nuo pistelykavereittesi lahjat ! Mutta voi kun sä olet niin nuori, aina vaan viis vuotta mua jälessä :)

Lennu kirjoitti...

Onnea, onnea :) Ihania lahjoja olet saanut, tosi ajatuksella kasattuja paketteja!

Ja voi tuota aloittamaasi mallia, kaunis ja mikä aihe :)

Villiviini kirjoitti...

Oikein paljon onnea näin jälkikäteen. Olet taas aloittanut mukavan pistelyn ja lahjatkin ovat naista myöten. Kivoja!

Katri kirjoitti...

Kiva, että tykkäsit paketista :-)

Tuo aloittamasi työ on upea!

Virpi kirjoitti...

Synttärionnea täältä sateiosesta eteläsuomesta myös. Jännityksellä odotan mitä muuta ihmeellistä mahdoit saada. Aivan mahtavia paketteja jo nuokin! Ja todella hieno ja isotöinen pistely tuo sunnuntain aloitus! Siitä tulee varmasti upea.

Kirsi kirjoitti...

Ihastuttavia lahjoja isolla iillä :)