lauantaina, marraskuuta 20, 2010

Terveisiä Kädentaitomessuilta

Niin tuli tämän vuoden Tampereen Kädentaitomessut nähtyä ja koettua, ja ihan mukavaa oli. Siitä tulikin isännän ja minun "kahdenkeskistä" (jos ei oteta muita messuvieraita huomioon - mikä on kyllä aika vaikeaa) laatuaikaa, sillä pikkuneiti oli aamulla kuumeessa, eikä päässytkään mukaan. No, ensi vuonna uusi yritys...
Ja eikös nyt kuulu asiaan esitellä ostoksia? Eikä muuten yhtään karannut mopo käsistä, vaikka joku voisi niin ostoksia katsellessa kuvitella. Budjetissa nimittäin pysyttiin - olihan minulla kirstunvartiakin mukana :). (Joka muuten ihan mukisematta seisoi vieressä - ja kantoi ostoksia.)

Violariumin osastolta ostin herkullisennäköistä käsinvärjättyä kangasta ynnä lankaa sekä pari pistelymallia:
Tuota Jardin Privén lumiukkotilkkuilua olin ehtinyt jo himoiten käydä kaupan sivuilla katsomassa, ja kahvimalli oli ihana uutuus, jota en voinut vastustaa, vaikken kahvikissa olekaan.

Muista puodeista piti tietysti ostamani viimeistelykangasta, eikä tuota erinomaisen juoksevaa, kauniinsävyistä neulelankaakaan voinut vastustaa:
Ja nämä ovat ehdottomasti parhaat ostokset, nimittäin pikkuisen kirjallisuuttakin aina:
Minä sitten tykkään selailla ja lueskella käsityölehtiä ja -kirjoja, vaikken niistä koskaan yhtään mallia tekisi! Noista kylläkin toivottavasti teen, suosikit on jo katsottuna...

Ja sitten lahjoja ja tuliaisia, ja itsellekin jotain, mikä on jo valmiiksi tehtyä, eikä siis vaadi meikäläisen kädentaitoja enää.
Pari sydänketjua ikkunakoristeiksi (menevät lahjoiksi), tyttärelle tuliaisiksi viininvärinen iltalaukku, mustakivinen sormus ja valkoinen sydänriipus, itselle lila sydänriipus ja hopealusikasta väännetty ruususormus (uskomattoman ihana!) Metrilakuahan kuuluu joka messuilta ostaa, ja nytkin ostin 10 m, mutta eihän siitä kuuden hengen perheessä yhdelle paljon liikene. No okei, söin minä vähän enemmän kuin nuo kuvassa näkyvät 3 pötköä :).
Kivat messut, mutta kiva oli kotiutuakin! Naapuri kertoi viettäneensä viime vuonna Kädentaitomessuilla 5 tuntia. Me olimme reilut 2 h, ja olin jo ihan kuitti senkin jäljiltä! Mutta monta hyvää ideaa kyllä tarttui vaatteisiin, noiden ostosten lisäksi. Erityisesti jäivät mieleen keepit, jotka oli tehty jostain huovutetun näköisestä tekstiilistä ja koristeltu pitseillä, kauniilla napilla ja kangasruusulla. Semmoisia täytyy yrittää tehdä, tyttärelle ja itselle!

Nyt alkaa flunssaa pukata meikäläiseenkin: olo on nuhainen. Syyttäisin viikko sitten saamaani influenssapiikkiä, elleivät nuo nuorimmaiset lapset vaikuttaisi kanssa nuhaisilta, eli ilmeisesti tätä on liikkeellä.
Huomenna on tyttären sukulaissynttärit vielä, joten toivottavasti emme silloin ole vuoteenomina koko konkkaronkka.

15 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Pitää nyt kurkkia toisten messukokemuksia, kun omat jäivät tänä(kin) vuonna väliin. Minä taisin viimeksi Tampereen messuilla käydessäni olla 5-6 tuntia ja päätin, että seuraavalla käynnillä ostan kehden päivän lipun.

Mutta "nameja" ostoksia olet tehnyt muutakin kuin lakut! Minullakin on muutamia käsityökirjoja, joista en ole koskaan tehnyt mitään, mutta silloin tällöin niitä selailen ja ihailen. ;)

Ritu kirjoitti...

Moikka ! Et ole jäänyt yhtään minua huonommaksi noitten ostoksiesi suhteen :)Ihania juttuja on adjutanttisi saanut kotiin kantaa :) Mä olin eilen samaisilla messuilla. Ostelin enimmäkseen korttitarpeita, mutta myös pellavaisen retkula liivin ja kuten sinäkin, pieniä juttuja joululahjoiksi. Miten ihmeessä sä kahdessa tunnissa sieltä selvisit ? Mulla oli viisi tuntia aikaa, ja enemmänkin ois mennyt, jos ei ois bussi odottanut. Välissä vain äkkiä pikaruokailu. Tulomatkalla sitten bussi hajosi ja kiire loppui siihen. Onneksi lopulta päästiin vara-autolla kotiin.

Anne S. kirjoitti...

Ihania kankaita!! ( jotenkin nykyään kankaita katselen ihan eri silmällä kuin ennen! ) Ja nuo tiskirätit, tosi hauskoja :)

Pami kirjoitti...

Jopa olet ihania ostoksia löytänyt!
Minä jätin suosiolla tämän vuoden käsityömessut väliin. Ei vaan jaksanut innostua. Ehkä ensi vuonna, kun nyt näitä messujuttuja on lueskellut! :-)

Anneli kirjoitti...

Ihania ostoksia olet tehnyt.
Jään mielenkiinnolla odottelemaan mitä ideoita toteutat :)

Lumiruusu kirjoitti...

Juu,kyllä messu-shoppailu on oikein terveellistä ja virkistävää!

Kauniita kankaita olet sinäkin löytänyt,ne ovat ihan erinäköisiä kun saa oikein luonnossa niitä katsoa.
nettikaupoissa kun värit ei aina vastaa todellisuutta.
Suloinen tuo vaaleanpunainen vintage-kiiltokuva tms. kuvioinen kangas.
Kirjakaupat täytyy aina tutkia läpi,nytkin oli monia kivoja vaihtoehtoja ,esim. juuri tuo vuodenaika-mallikirja jonka ostit.

Eva-Liisa kirjoitti...

Kivat messuilut siellä ja mukavia ostoksia olet tehnyt. Koetahan selättää flunssanpoikanen!!
Mukavaa Adventin odotusta sinulle!!

Virpi kirjoitti...

Kiitos vain messuostos kuvista =). Niitä on kiva katsoa, kun ei itse päässyt osalliseksi messuista =(.

Eija kirjoitti...

Minäkin eilen messuilla! 10-15 eli 5 tuntia meni, mutta siinä ajassa sainkin kierrettyä A- ja C-hallit huolella.
Mukava lukea ja katsoa toisten messuostoksia, etenkin kun on niin erilaiset! Nuo sydämet ovat todella viehättäviä, sekä koruissa että koristeketjuissa! Ja kauniita kankaita... Aah!

Taina kirjoitti...

Tuo kahvimalli iski ihan täysillä. En juuri harrasta ristipistoja, mutta tähän voisin langeta. Ei löytynyt Violariumin sivulta, ainakaan vielä.

Ninnu kirjoitti...

Hienoja ostoksia! Niitä on kiva ihailla näin netin kautta :-).

Irma kirjoitti...

Ihania ostoksia olet tehnyt!
Olin tänään n. 5 tuntia messuilla pyörimässä ja jalat alko olla ihan puhki ;)
Ihanan monta ihanaa lehteä tutkittavaksi, minäkin tykkään selailla käsityölehtiä ja -kirjoja.

Mari kirjoitti...

Ihanuuksia kaikki!

Irmeli kirjoitti...

Kivoja ostoksia täälläkin. Muiden ostoksia on ollut mukava katsastaa, pitänee vissiin kuvata omatkin. Nopea olet kyllä ollut reilut viisi tuntia minullakin nimittäin vierähti siellä.

Katri kirjoitti...

Kyllähän siellä messuilla aikaa sai kulumaan mukavasti, reippaat neljä tuntia meni kierrellessä, tuttuja treffatessa ja tankkaustaukoja pidellessä :-) Ja paljon tarttui kivaa mukaan...