tiistaina, heinäkuuta 27, 2010

Voitin Marelon ristipistovaihtoblogin arvonnassa oikein mukavan palkinnon:Taidanpa kokeillakin kehystää jonkin pistelyn tuohon ompelukehykseen, ihan esillelaittoa varten. Minulla kun on entuudestaan samankokoinen kehys, jota käytän vapaaseen kirjontaan. Ristipistohommissa en ole oppinut kehystä käyttämään. Mutta jonkun perinteisentyylisen pikkupistelyn esillelaitossa se voisi olla aika kiva, hmmm.
Nuo pistelylangat ovat vallan herkullisen värisiä, ja kiva on Nasu-kittikin (Ihaakin on vielä pistelemättä, mutta tämä pääsee varmasti joskus sen pariksi), ja tuo iso jääkaappimagneetti sopisi lasinaluseksikin. Mutta pistelykirjanen, siihen iskin heti silmäni, kun näin kuvan voitosta Marelon blogissa: ihastuttavat, pienet itämaiset mallit näkyvät tuossa kannen keskiosassa, kivaa, kuin minulle suunnitellut!
Kiitos paljon, Marelo, ihanasta voitosta :)!

Viime yönä ukkosti hiukan, mutta kunnon myrskyä siitä ei kehittynyt. Nukkuminen on helteillä levotonta, ja jää muutamaan tuntiin yössä.
Kunnon ukonilma oli viime lauantain ja sunnuntain välisenä yönä: Isäntä ja 16-v. poikamme lähtivät purkamaan Tapsan Tahtien ns. "kaljalavaa" klo 3 yöllä. (Kahdestaan sen rakensivat viime viikolla, ja rakentamiseen vierähti reilusti toista päivää aikaa. Purkuhomma täytyy joka kesä hoitaa ennen kuin liikenne ns. Tahtikadulla avataan taas normaaliksi sunnuntaiaamuna.) Juuri, kun miehet olivat lähteneet, alkoi ukkonen jytistä.
Koira oli aivan tohkeissaan silloin, ja samoin jyrinän aikaan viime yönäkin. Mutta silloin, kun isäntä oli poissa, koira tunsi selvästi itsensä vielä turvattomammaksi. Hyvin on koira oppinut, keneltä meillä viime kädessä kaikki apua hakevat, kun joku hätä on :).
- Mutta miesten lavanpurkuhomma sujui kuulemma sateesta ja salamoinnista huolimatta telttakatoksen alla ihan mukavasti. Vaikka olivathan he märkiä kotiin tullessaan. Ja varmasti väsyneitä! (Reilun tunnin nukkumisen jälkeen isäntä tosin lähti taas suntioimaan jumalanpalvelusta, ja näytti kyllä jaksavan...)
Tänään aamukuudelta, kun Hesaria hain, alkoi niin naurattaa tuo meidän lähes luonnontilainen kukkapenkkimme, että nappasin kuvan siitä:
Helteillä ei ole paljon huvittanut ruveta tukemaan liljanvarsia tms. Kunhan olen antanut olla vaan. Tuommoisen puunkarahkan sinne joukkoon tuuppasin pystyyn, josko kukat ymmärtäisivät nojailla siihen.
Ai niin, täytyyhän minun esitellä se ompelukoneen raatokin, josta tuosta taannoin mainitsin, että erittäin ruostuneet jalat pääsivät sisäkäyttöön (ensin kukkapöydäksi, mutta nyt ovat nukkekodin alla), mutta kone jäi "sulostuttamaan" puutarhaa:
- Romuromantiikkaa, nääs ;D. (Oikeesti, eihän sitä olisi voinut hävittääkään, sentään Singer :D.)

Ai niin, ja tytön koiranpurema sormi tuli mieleeni, kun äsken hain linkin postaukseen, jossa oli kuva mm. ompelukoneen jaloista. Juu, on se parantunutkin, kai. Mutta eilen kynnenjuuressa oleva haavanosa alkoi vuotaa verta. Iso kuoppa siihen sormeen varmaan jää joka tapauksessa. Kynsi ei ole vielä lähtenyt, vaikka siitä kyllä näkee, ettei se paljon sormassakaan kiinni ole.
Kyllä tyttö kovasti sormeaan varoo. Ruuanlaittoon on uskaltautunut sentään osallistumaan, vaikka siinä joutuukin käyttämään molempia käsiä, mutta järvessä ei nyt sitten olla käyty, helteistä huolimatta...

6 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Olipa mukavaa postia sinulla =). Ja on nuo koirat sitten fiksuja otuksia! =)

marelo kirjoitti...

Paketissa oli 4:n kokoisia neuloja.
et en ole sen tasrkemmin niitä vielä tutukinut

Lumiruusu kirjoitti...

Aivan hurmaava voitto,langat,kitti ja kaikki niin kivoja!
Tuossa pikku kirjassa on monta kaunista/söpöä ja houkuttelevaa mallia!!
Hienon mekon olit virkannut !!
Niin,ja kukkapenkkin on kaunis,ompelukonekin niin mainio !!!

Irma kirjoitti...

Onnea voittajalle, ihana paketti!

Täällä eilen hieman jytisti ukkonen mutta kauempana ja vettäkin eilen illalla satoi. Tänäänkin oli varmaan ukkosta lähettyvillä kun sähköt meni kaks kertaa poikki, vähän häiritsi kun tietsikalla teen töitä ;)

En ole minäkään jaksanut kukkapenkkejä paljon hoitaa, reppanat repsottaa kuka mihinkin suuntaan.

Mukavaa että tyttösi sormi alkaa parantua :)

Ihana toi "Singgeri".

Sisko kirjoitti...

Kukkapenkkisi näyttää kyllä aivan hyvältä,omani ovat saaneet olla oikeastaan oman onnensa nojassa tänä kesänä.
Meilläkin koira turvaa aina ukkosella isäntään ,kulkee perässä koko ajan.
Kauniin mekon olit virkannut, onko se vuoritettu?
Voi että kun saiskin jostain tuommoisen vanhan Singerin...

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Sisko: Ei, hame ei ole vuorattu. Tykkään käyttää mustia leggingsejä, joten ajattelin, että vuorettomana voi päättää, käyttääkö alushameen vai leggingsien kanssa. Kuvausta varten laitoin valkoisen alushameen alle, että tuo pitsi näkyisi (kun mustan kanssa ei näy :)).