perjantaina, huhtikuuta 09, 2010

Japanilais-kiinalainen vaihto

... oli meillä Marelon kanssa. Tänään tuli häneltä tämmöinen vaihtoposti: Hauska japanitar on vihkon kannessa, matkassa teepusseja ja lakupötkö, ynnä tervehdys pyykkinarukortissa ;).
Vihkolle keksin heti käyttöä. Luin Tampereen Kirkkosanomista unien pehmeästä "tulkinnasta", ja päätin alkaa kirjata uneni tuohon vihkoon. Eikös se jotenkin sovikin aasialaisteemaan?
Olen aina nähnyt paljon unia (ts. kaikkihan näkevät, mutta siis yleensä myös muistan näkemäni), ja nyt isän kuoleman jälkeen unet ovat olleet muutaman kerran aika kummallisia ja ahdistavia. Lehtiartikkeli aiheesta pisti ajattelemaan, että ehkä pitäisi yrittää vähän kartoittaa tuota päänsä sisältöä, että mikä siellä nyt on jäänyt kesken käsittelemisen...
Mutta nyt eksyin aiheesta.
Siis kauniit kiitokset Marelolle, piti sanomani!
Minä puolestani pistelin hänelle neulavihon:
Malli on joku ilmaismalli, vahvasti mukailtuna ja helmin höystettynä. Takakanteen ompelin vain pienen sudenkorennon:
Oheistilpehööriksi laitoin neulavihkoon muutaman neulan, pienen pistelymallin (jonka tein muuten tasan vuosi sitten itsekin!), kirjailtavia ääriviivatarroja "kultalangan" kera ja muutaman karkin, kun sattui noita vielä olemaan:
Ja tuo sininen on tietysti askartelemani kortti :).

4 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Teillä on ollut tosi kiva vaihto aiheineen ja tuloksineen. Molemat työt ovat kauniita

Lumiruusu kirjoitti...

Hienoja vaihtopaketteja molemmat , ja arvaapa tykkäskö mun
Japani-fani tyttö noista pistelyistä.
Voi miten taitavasti oot viimeistellyt tuon saksivihon!! Niin söötti nauhakin..
Tulikin inspiraatio että pitäis aloittaa likalle lupaamani Kirsikankukka-aiheinen pikkutaulu.
Malli on jostain iki-vanhasta World of Cross... lehdestä.
Siihenkin tuli helmiä ..

Seija kirjoitti...

Ihailen tekemääsi neulakirjaa! Tuo "japanilainen vihko" tuo mieleeni ihania muistoja. Minulla on näitä kirjoja useita, eri kokoisia. Ensimmäiset ostin 1960-luvulla. Sittemmin löysin niitä lisää Tiimarista. Olen tallettanut kirjoihin lukemiani runoja, hyviä ajatuksia, niihin olen liimannut kauniita kuvia jne. Harmi, ettei niitä enää mistään löydy, vai löytyykö?

Liisa kirjoitti...

Kaunis vaihto, juuri niin sinun tyyliä, tykkääthän juuri japani aiheista. ja tietenkin pyykkunauruista, pitäisi olla pyykkinaruvaihto myös. Hauska idis, vai mitä?