tiistaina, marraskuuta 24, 2009

Heh-heh

Vai on Sofi Oksanen kehdannut väittää, että suomalaiset ovat viinaanmeneviä ja etenkin miehet sulkeutuneita, ja turvautuvat sitten väkivaltaan... Hmm, missähän tämän jutun uutisarvo nyt olikaan... Vai oliko se paha juttu, että hän oli mennyt kertomaan sen haastattelussa tanskalaisille? Että mitäs se norsu nyt minusta ajatteleekaan, jne.
- No, se päivän ykköspuheenaiheesta.

Juu, isäntä suoritti onnistuneesti hygieniapassin, ja syykin suoritustarpeeseen selvisi: Kuulemma vesiosuuskuntamme pitää ottaa laatunäytteitä, ja näytteenottajalla täytyy olla tuo passi, mikä järkeenkäypää onkin.
Pikkuneitiin kohahti lauantaina 39 asteen kuume, joka sai epäilemään possuflunssaa, vaan kenpä tietäis sen. Kuume asettui kuitenkin nopsasti kuumelääkkeellä. Nyt vaan malttia, ettei ainakaan jälkitaudit iskisi. Nuoremmilla pojilla on tuota "köhää", mutta kukapa taudinlaadusta selvän ottaisi.

Pistelyitä olen täällä pykäillyt, kun olen kotonurkissa luuhaillut. Ulkona on sateista ja kuraista, joten köhä tulisi sielläkin, ja piski kuraiseksi. Niinpä piski makoilee lähinnä lattialla ja minä nyhrään kiikkustuolissa omiani, ja päivystän perheen potilastilannetta. Täytyy sitten taas harrastaa enempi liikuntaa, kun ilmat tuosta paranevat (kai ne joskus?)
Joululaulupistelyvaihto alkaa olla "paketissa", ja pari muutakin tuossa vireillä. Taitaisi olla aika mennä bongailemaan tenaville pieniä (ja hyödyllisiä) joululahjoja nettikaupoista. (Häpeä tunnustaa, mutta pidin taas hyvissä ajoin huolen, että itse ainakin saan paketin: tilasin tuhdin pinkan kässykirjoja AdLibriksestä. Paketti luvattiin toimittaa ennen joulua, mutta lupaan yllättyä kovasti aattona, kun saan sen :D.) - Tarkoitus olisi kyllä yrittää ainakin omille tehdä itse jotain pientä pakettiin...

Ei kommentteja: