Mikkelinpäivänä

Tämän kuvan saatat nähdä Sukkasadon Heinälato -blogissakin, mutta pistämpä kuvan tähänkin:

Tykkään hirmuisesti tästä ladonseinän värisestä langasta, joten nämä sukat saavat jäädä itselle.
Tänään ei syntynyt sitä "pakollista", päivittäistä joulukorttia. Sen sijaan tämmöinen:
Vähän dramatiikkaa, nääs, tavoittelee se.
Eilen väkersin Sarah Kay -EVatc-vaihdon kortit, mutta ne julkaisen (hmm, jos muistan) vasta parin päivän päästä, kun ovat toivottavasti vastaanottajansa saavuttaneet.
Tänään olikin vähempi askartelullinen/käsityöllinen päivä, kun anoppi ja appi poikkesivat. Käytiin porukalla kirkossa. Appi vain halusi jäädä talonvahdiksi. Isäntä taas suntioi.
Mikkelinpäivänä olikin ihan mukava käydä jumalanpalveluksessa, vaikka ihan ei saarna iskenytkään omaan fiilikseen. Siinä korostettiin niin kovasti sitä, miten paha tämä maailma on. Ok, tapahtuuhan täällä paljon pahaakin, mutta silti tuo asenne tökkii. Mietin sitäkin, miten lapset sen viestin kuulevat, vaikka lopputulema sitten olikin, että pahan keskellä Jumala näkee ja jollain tavalla hoitaa.
Minussa on sitten varmaan joku vika, kun näen elämän ja maailman hyvänä paikkana. Hyvää se Jumala on luonut, ja vahvasti toivon ja uskonkin, että loppupeleissä hyvä aina voittaa. Ehkä ei aina yksilön kohdalla, mutta hiekanjyviähän me yksilöt täällä olemme...
Kevyemmästä aiheesta: Appiukko rämpläsi meidän tv:tä ja sai hävitettyä siitä kanavan, jolla digikanavat näkyvät. Heh. Kiikutimme lasten pleikkaripeleissään käyttämän matkatelkkarin alakertaan ja tihrustamme nyt siitä. Ihan hyvä oikeastaan. Nyt tv on niin pieni, ettei ainakaan pääse hallitsemaan elämäämme (joskin vakitelkkarimmekin on pientä, "vanhanaikaista" mallia).
Pikkuneiti teki Salaiselta Ystävältään saamistaan askartelumateriaaleista joulukoristeita:
Ideoi mallit ihan itse. Ilahduin kovasti. Näistähän tuli ihan vintage-henkisiä! Juuri vastaavia meillä mummulan kuusessa oli, kun olin pieni. Tyttö teki näitä vielä lisääkin ja koristeli helmillä. Meillepäs tuleekin ensi jouluna hieno kuusi!
Edellisen postauksen kommenteissa Ritu ja Villiviini mainitsivat tuommoisen hiljattain suomennetun ruotsalaiskirjan, joka on autistin kirjoittama. Siitä en ole kuullut, mutta täytyypä kuulostella. Sen sijaan minä puolestani suosittelen lämpimästi jo muutaman vuoden takaisia:
Susanne Schäfer: Stjänor, linser och äpplen - att leva med autism ja
Gunilla Gerland: En riktig människa.
En tiedä, onko niitä suomennettu, mutta kouluruotsillakin niistä selviää oikein hyvin. Ovat sen verran vangitsevasti kirjoitettuja.
Niin, ja vaikka meidän poika sen mitalin saikin, niin ei hänestä urheilijaa tule. Kas, kun häneltä - kuten autisteilta tavallisestikin - puuttuu kilpailuhenki. Hän esimerkiksi juoksee lujaa, jos huvittaa. Mutta jos ei huvita, niin ei juokse. Kilpailutilanteella ja voittamisella ei ole hänelle merkitystä. - No, sillä tietysti on, että jälkeenpäin kehutaan, sillä hän on erittäin kehuvetoinen. Niinkuin kai loppujen lopuksi me kaikki, vaikka emme välttämättä kehtaa sitä niin suoraan näyttää ulospäin.