Villasukkakuu

Syyskuu näyttää todellakin olevan villasukkakuu. Viime yönä oli jo 5 astetta pakkasta! Aamulla piha näytti tämmöiseltä:Ja voikukkakin kohtaa pikku hiljaa voittajansa (- ainakin kevääseen asti): Tämä sisukas pikkutaimi oli muuten vain kuvauksellinen:

Hmm. Kuinkahan kauan kesäkukat hallaöissä selviävät?

Onneksi sentään älysin eilen illalla nostaa pelargoniat ja kaktuksen ovien sisäpuolelle. Eilinen päiväkin oli jo niin kylmä, ja tuuli kävi koko päivän pohjoisesta.

On siis juuri sopiva aika käynnistää omaltakin osaltani tuo Sukkasato-tempaus. Kuulun siellä Heinälato-blogiin.

Lauantaina "lämmittelin" kerimällä autoreissulla vyyhtejä kerille. Eilen puhdistin sitten pöydän parsimalla seitsemät (!) villasukat. Kyllä niitä olikin kertynyt! Parsiminen ja paikkaaminen ei todellakaan ole minun heiniäni. Lasten vaatteetkin saavat lojua paikkaamiskasassa usein niin kauan, että ehtivät käydä pieniksi. Mieluummin tekisin aina uutta vain! Joskus kyllä iskee siivousinspiraatio (joskin todella harvoin), ja tulee saman tien selvitettyä isompikin keko. Isä se aina jaksaa hokea, että "kell' on paikka paikan päällä, sill' on markka markan päällä". Ja onhan se totta, myönnetään. (Tosin isä toistelee myös, että "rumat ne vaatteilla koreilee" ja: "Korut, rimssut ja räpylät lasten vaatteissa ovat pahitteeksi!")

Mutta sukkasato alkaa poikimaan tästä:

Tyttö varasi tuon lilan langan heti itselleen, kun sen vyhdillä näki. Siispä tästä pikkuneidille sukat! Yksiväriset kuulemma pitää olla, eikä muitakaan konsteja sovi laittaa, joten näillä on hyvä verrytellä. Ei tämä kyllä mitään lasten sukkalankaa ole, kun ei kestä konepesua, mutta menköön nyt. Varsinkin, kun tyttö lupasi pitää näitä vain kotona. Kas, kun koulukäytössä villasukalta tahtoo aina hukkua pari jonnekin maailman turuille. Muutenkin lapset unhottavat kouluun älyttömän määrän tavaraa!

Pikkuneiti pisteli eilen elämänsä ensimmäisen laskettavan ristipiston, ja aloitti jo toistakin:Mango DMC Zoo -kirja tuli siis heti käyttöön. Tyttö on kivan realistinen. Ei aloittanut pupusta tai koirasta, vaan noista eväistä, kun ovat helpompia ja pienempiä. Minä olin 7-vuotiaana toista maata. Aina piti yrittää haukata liian iso pala. Sieltäköhän tuo lienee perua, että aina jäävät käsityöt keskeneräisinä "roikkumaan"...

Pistelijänkirjakin roikkuu, mutta pakon sanelemana, kun on noita vaihtopistelyitä ollut niin paljon. Eilen kumminkin ajattelin taas pikkuisen jatkaa, ja aloin pistellä saksiaukeamaa:

Mallin sain tihrustettua tuosta Violariumin sivuilta otetusta tulosteesta, joten ei tarvinnut etsiä mistään "oikeaa" saksimallia. Onneksi on vielä silmät kunnossa. Saa nähdä, kuinka kauan.

Äidille kävimme viemässä lauantaina 60-vuotisonnittelumme. Minä vein tekemäni minialbumin, pikkuneiti oli askarrellut kortin, miehen siskolta tilasimme viemisiksi kinkku/juustopiirakan ja leikkokakun, ja hän laittoi vielä ekstraksi suklaatäytekakun. Mummu oli lahjoihinsa oikein tyytyväinen!

Äitini sormet ovat parina viime vuonna niin kangistuneet, etteivät taivu enää käsitöihin. Nuorempana hän ompeli ja virkkasi, ja pari vuotta sitten oli vielä innokas sukkien ja tumppujen kutoja. Itseä vähän pelottaa tuo perimä. Täytyy siis nauttia käsien ja silmien toimimisesta niin kauan, kuin siihen on mahdollisuus!

Viime viikolla tuli kiitoskortti enon vaimolta, joka täytti kuukausi sitten 50 v. Olivat laittaneet kuvan kyltistä, joka heillä oli juhlapäivänä mökkitien päässä. Takana oli haikea teksti: "Vielä oli kesää jäljellä" ja sitten juhlien päivämäärä.

Nopeasti se aina syksyyn taittuu! Nyt täytyy sitten vain aloittaa joulunodotus!

Ja viettää sitä "älä-osta-mitään-syyskuuta", kun joulun alla täytyy kumminkin taas ravata kaupoissa. Menin lupaamaan pikkuneidillekin, että tänä vuonna tekisin ainakin nuoremmalle kaksikolle tavarajoulukalenterin. Taitavat kyllä pärjätä yhteisellä, toivottavasti. Tilda-kirjassa on aika hauskoja malleja. Voisi ehkä ommella sellaisen.

Pikkuneiti kyllä tänä aamuna lohdutteli, että eivät he sitten ole niin tärkeitä. Että tärkeämpää on, että äiti saa nettikavereilleen kalenterit tehtyä!