keskiviikkona, syyskuuta 03, 2008

Arjessa kiinni

Nämä ihanat musiikkiaiheiset ATC:t ovat kotoisin anne-s:n blogin vaihdosta:Tekijöinä Arja ja Saila, ja lisänä Anne S:n kiitoskortti. Kyllä on taas niin kauniita, että näitä tuijotellessa tässä taas päivää vierähtää. Näihin nyt pitäisi jatkoksi väsätä kaksi korttia tietylle henkilölle hänen pyytämästään aiheesta. Jokohan huomiseksi valmistuisi...

Nuorimmat lapset tappelevat (kirjaimellisesti - kirjat ja kynät lentää) matikanläksyjensä kanssa. Yläasteikäiset eivät ole vielä kotiutuneet.

Paikallinen kuvataideyhdistys oli hyväksynyt minut jäsenekseen, mikä sinänsä on ihan kiva. Siihen liittyvä puhelu tuli vain justiin tuohon tappelunnujakan keskelle. Soittaja sai nyt minusta irti vähän vaisuja vastauksia, kun oli vaikea keskittyä.
Isäntä aina suree tulevansa niin myöhään töistä, että jää näiden lasten koulujuttujen ulkopuolelle. Minä sitten olenkin tässä arjessa oikein tiukasti mukana, ja välillä - miten sen nyt kuvailisi - olo on kuin narulle märkänä nostetulla, ryppyisellä villasukalla, hmm, tai tiskirätillä...
Lupasin eilen esitellä nuo nätit Tilda-purkkini:
- Että kyllä nyt kelpaa nauhojaan ja lankojaan säilytellä! Nuo peltipurkit saavat aina minut heltymään. Pikkuneiti oli niihin kanssa ihan lääpällään. Taitaa olla siis jo joululahja sinne suuntaan selvillä.
Ja sitten piti esitellä tämä:
Minähän en edes tiennyt, että setä oli maamieskoulua käynyt. Tämä lojui isän ja äidin hyllyssä. Äiti ei meinannut siitä luopua, vaikka se oli ollut heillä kuulemma välillä saunanlauteillakin säilytyksessä, ja milloin missäkin. Isä ja äiti ovat vähän semmoista ikäpolveakin ilmeisesti, ettei tuo vanhan arvostus ole heille aina oikein selvää. Että uutta sen pitää olla... (Enkä nyt tarkoita, etteikö heidänkin ikäisissään ole vanhaa esineistöä arvostavia ihmisiä, mutta tuo pula-ajalla lapsuutensa elänyt ja nousukaudet ja öljykriisit ja muut nähnyt sukupolvi on kyllä omanlaisensa, noin suurena joukkona. Lapsuudessa muistan, kun puhuttiin "elintasokilvasta": naapurit "näyttivät" toisilleen asuntovaunujen koolla yms.)
Minä puolestani innostun aina, kun löydän näitä merkkejä sukuni menneisyydestä. Paljonhan niitä ei ole, kun ei olla mitään "hienompaa väkeä", eli esimerkiksi valokuvaus ei ollut mitenkään yleistä sukuni piirissä.
Niin, ylläolevasta kuvasta: edesmennyt setäni on tuo Tarmo Mannin näköinen, toinen rivi, toinen oikealta.
Ja sitten hypätään tähän päivään taas. Netissä bloginpitäjät esittelevät hienoja reseptejään, mutta minä en ole mikään jauhopeukalo. Ruuanlaitto ei vain ole minun heiniäni, vaikka syöminen onkin hauskaa puuhaa. Esittelenpä siis ruoan, jolla meikäläinen tikittää näin syksyn tullen:
Eli kaura-omenapaistos. Tätä tehdään niin kauan, kun omenoita piisaa. Teen kevennettyä versiota: kauraa ja omenia on runsaasti, samoin kanelia. Rasvaa on mahdollisimman vähän, ja sokerina vain pari teelusikallista vaniljasokeria. Eikä suinkaan syödä minkään vaniljakastikkeen kera, vaan rasvattoman maidon! Ja hyvää on, eikä lihota, vaikka kuinka söisi. (Auttaa myös makeannälkään, kun paistetut omenat maistuvat makeilta.) Isä tekee vielä kevyempää. Hän laittaa rasvaksi oliiviöljyä, joka antaa kyllä tämmöiseen ruokaan aika pikantin aromin...

Sitten hellyyttävä arjen piristys eiliseltä päivältä. Tyttö suri, kun minulla ei ole omaa pehmolelua. Antoi minulle tämän:
Tyttö varmisti illalla, että muistan ottaa pehmokoiran kainalooni yöksi. Siinä se sitten pyöri, ja kyllä se hyvä unilelu onkin: tyttären lämpimillä ajatuksilla varustettu.
- Nyt muuten sataa, kuinkas muuten.

6 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Minäkin taidan kohta olla taas korviani myöten kouluasioissa. Vanhempainyhdistyksessä vallanhimo yltyi parilla naisella. MInut ja muutaman muukin sai tarpeekseen. Pidin reilun vuoden tauon. nyt nämä molemmat naiset ovat lopettaneet. Kahdestaan eivät enää saaneet paljoa aikaan. kukaan ei jaksanut enää heidän käytöstään. Odotan kauhulla kun eilen avasin vanhempainillassa suuni. lupasin osallistua vanhempainyhdistykseen jos eräs toinenkin äänessä ollut osallistuu. No meitä on nyt sitten kai kaksi ja loput valitaan lokakuussa. Katsotaan tuleeko niskaan kehuja vai haukkuja.

Mari kirjoitti...

Ihan samaa olen huomannut noista omien vanhempieni ikäluokasta; jos itse haluaisin jotain vanhaa ja muistoja herättävää kotoani, niin äiti sanoo, että samanlaisenhan saa kaupasta eikä maksa kuin niin-ja-niin-vähän. Esimerkiksi haluaisin ottaa lapsuudenkodista vanhat laulukirjat, jotka olen lapsena laulanut ihan puhki = repaleiseksi, ja äiti alkaa heti puhua, että hänen pitäisi ostaa ensin uudet painokset noista ja nakata ne vanhat menemään, että voisi sitten antaa ne uudet mulle. Mutta kun haluan just ne vanhat, itseni repimät! :) Monen muun asian kohdalla sama juttu.

Aija kirjoitti...

Lennähdin tänne Lennun ristipistovaihtojen kautta, terveisiä vaan Italiasta. Olemmekin molemmat mukana seuraavassa vaihdossa.

Ihan vesi herahti kielelle, pitää varmaan itsekin tehdä pitkästä aikaa kauraomppupaistosta. Vinkkinä, tiesithän että oliiviöljy on noin 100 % rasvaa, voissa on "vain" 80... Hyvältä maistuvat molemmat silti!

Neili kirjoitti...

Huomenna teen ensimmäisen kauraomenapaistoksen. Tällä kertaa sen kanssa on kyllä ihan kaupan vaniljakastiketta.

Liisa kirjoitti...

Kivat noi Tildapurkit.
Kauraomena paistos on varmasti hyvää, pitäisi minunkin tehdä .

Leila kirjoitti...

Kiitos nätistä musiikkikortista..sain sen Annen tuplavaihdossa osa 1.