sunnuntaina, elokuuta 03, 2008

Värikästä sadepäivää

Nyt sitten niitä lupaamiani meidän kylän naisten Äiti Teresa -peittoja, jotka olivat tänään näytillä kyläkirkossamme. Muistaakseni peittoja oli 18, ja noita neliöitä, joista ne muodostuvat, oli vajaat 800. Iso työ oli tehty, ja tilkkujen sommittelussa oli mielestäni onnistuttu tosi kivasti. Suurella sydämellä!

Isäntä suntioi messun ja sitten suuntasimme Volvo-vanhuksemme nokan kohti isännän siskonpojan rippijuhlia, jotka olivatkin puutarhajuhlat sateessa. Onneksi katoksia oli riittävästi. Vaan kesämekossa palelsi. Miten ei tullut pieneen mieleenikään, että voisi tulla vilu näin kesällä!

Käsityöt eivät ole siis tänäänkään, juhlien tuoksinassa, juurikaan edistyneet. Tämmöisen pupujussipistelyn aloittelin:

- Katsotaan nyt, mitä siitäkin tulee. Kovasti tekisi mieli askarrella kortteja vaihtoihin, mutta kun tämä tekniikka on niin hidasta. Sekoan vissiin omaan näppäryyteeni, kun ajattelin, että sivun "taitto" sujuu paremmin, kun ajan kuvat "Vuodatuksen" kautta ja kopioin ne sieltä HTML-muodossa Bloggeriin. Saan sitten kuvat julkaistua helposti ketjussa, ilman välejä. Vaan "Vuodatuksen" sivut olivat tänään päättäneet köhiä oikein viimeisen päälle. Yli kaksi tuntia meni tämän postauksen kuvien siirtoon. Höh. Kuinkahan monta ATC:tä olisin sillä aikaa askarrellut... No, nyt tämä meni odotteluksi tämä ilta.

On muuten mielenkiintoista, kun on rinnakkaisblogit Bloggerissa ja Vuodatuksessa. Voi vertailla kummankin ominaisuuksia ja ennen muuta omituisuuksia. Tämä hitaus tuntuu olevan tyypillistä molemmille, joskin vaihtelevina päivinä.

Tässä kumminkin vielä kukkakuvia. Sääli, etten voi siirtää liljantuoksua. Se on lumoava tuossa pääovelle mentäessä!

Kukkien perään teki kovasti mieli tuikata Pave Maijasen kappale "Lilja, ruusu ja kirsikkapuu", mutta kun en sitä tähän hätään löytänyt, laitetaan sen alkuperäinen amerikkalaisversio, yhdestä suosikkielokuvastani "Miehuuskoe". Muistattehan, Dustin Hoffman ja Mrs. Robinson. Klikkaa kuvaa:
Simon and Garfunkel - Are you going to Scarborough Fair

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aloitan tässä viimeisen lomaviikkoni ihastelemalla kauniita kukkiasi ja aivan upeita peittoja ! On jo jotenkin alkavan syksyn värit kukkasissakin. Mukavaa viikkoa sinulle !

Anonyymi kirjoitti...

Mihin ne äiti Teresa peitot piti lähettää. Olen kaadottanut osoitteen.
Olemme tanhuporukan puitteissa tehneet paloja. Joku peitto saattaisi olla jo valmis.

Sari kirjoitti...

Kiitos PIF-pistelyistä, aivan ihanat :) Esittelen ne vielä blogissanikin lähiaikoina.

Pelagia kirjoitti...

En ole yhtään ruusujen ystävä (joo, tiedän olevani outo kukkaihminen), mutta tuo kuvaamasi ruusu on kertakaikkiaan upea. Pakko oli kommentoida ihan vain se vuoksi, että nielaisin pari kertaa ylimääräistä... =)

Anonyymi kirjoitti...

Valtavan ihania peittoja! Sävyt on tosiaan sommiteltu kauniisti.

Hauska sana tuo ´suntioi´. =)

Kas, kas, täällähän ilmoittautui yksi ei-ruusuihminen. No, jos minäkin nyt rohkenen kertoa etten minäkään pidä ruusuista. Nuppuina ne ovat kyllä söpöjä, mutta auenneena jotenkin.. "sotkuisia".

Anonyymi kirjoitti...

Hienoja peittoja teidän kylässä on saatu aikaiseksi! Vastaanottajat varmasti ilahtuvat.

Rouva Nordman kirjoitti...

Hei! Mihin äiti Teresa-peitot lähetetään? Miten avun välittäminen on organisoitu? Joskus lapsena osallistuin peitto-projektiin ja nyt olisi hauska taas tehdä omilla käsillään hyvää.
T:Katilein