maanantaina, elokuuta 18, 2008

Kanssakäymisiä

Eilen alkoi kylällä pyhäkoulun syyskausi. Siellä taas oltiin koko perhe paikalla, teinipoikia myöten. (Eikä tarvitse edes pakottaa!)
Iltapäivällä käväisi serkkuni, pikkuneidin kummitäti. Toi neidille ihania koulu- ja askartelutarvikkeita. Tyttö alkaa oppia pahaksi. Etukäteen jo puhui, että häntä jännittää, mitähän kummitäti mahtaa hänelle tuoda, kun se aina jotain tuo... Mutta se on mukavaa, että tuomiset olivat todella huolella pienelle koulutytölle suunnitellut, ja hyödyllisiä samalla kans!
Ehdin sentään jotain ihan pientä näprätäkin viikonlopun aikana. Saksikoriste taas (kokovertailuna tällä kertaa tuo vakiokoon tulitikkuaski):
Ja koriste toiselta puolelta:
Näin suurennetuissa kuvissa tuo reunuslangan liitoskohta näkyy niin mahdottoman hyvin, mutta luonnossa ei onneksi ihan niin, kun on pienemmässä mittakaavassa.
Vähäsen kortintekoa eilen kanssa:
Ja kuvan oikeassa ylänurkassahan on pienoinen pistely, joka yrittää esittää paperilyhtyä.
Olympialaisneuleeni sain jo valmiiksi, mutta lopullinen sovitus vielä puuttuu (viimeisimmät kuvat siitä ks. suomineuloo).
Tänä aamuna tarvittiin bussipysäkillä "Komentooraa" (muistatkos nimen alkuperäisen haltijan? Esiintyi Vaahteramäen Eemelissä.) Pikkuneiti tuli kertomaan, että pari poikaa kiusaa. Olivat kuulemma potkineet. Sinne täytyi sitten sännätä jälkikasvuaan puolustamaan. Eikä yhtään tarvinnut näytellä kiukkuista. Otti niin päähän, kun piti sinne varta vasten juoksennella kesken muiden hommien. Toivottavasti tehosi, ettei tarvitsisi joka aamu käydä paikan päällä paimentamassa.
Saapa nähdä, tuleeko tänään postia. Itse ainakin lähetin useammankin kirjekuoren - 5 kpl kaikkiaan - isännän mukana postikonttorin suuntaan. Postimaksujen nousu on kyllä tylsää, vaikka eipä sille mitään tavallinen postinkuluttaja mahda. Miten minusta tuntuu, että postimaksut nousivat ennen vanhaan vain vuodenvaihteessa? Nytkö ne nousevat, milloin sattuu? No, ikimerkkejä on hamstrattu nyt 2 laatikollista. Tiedä sitten, pitäisikö vielä ostaa lisää.
Joulukalenterinluukkuja ei kannata tältä suunnalta ihan vielä vartoilla. Olen kyllä pari jo tehnyt valmiiksikin asti, mutta lähetän sitten useamman kerralla joskus myöhemmin syksyllä.
Minulle tuli viime viikolla pikku paketti numerolla 2 varustettuna, mutta ilman tietoja lähettäjästä. Olettaisin, että kyse on joulukalenteriluukusta?

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minä olen matkoiltani palannut kotimaahan ja aah,koko päivä kuluu nyt pyykkiä pesten ja blogeja lukien:)Pitihän mun tulla tänne katselemaan ja lukemaan. paljon kaikkea ihanaa on silläaikaa tullutkin. Aivan ihania pisteltyjä juttuja ja kyllä niin upea tuo sun lintumaalaus"Äitiii!"

Ninnu kirjoitti...

Oikein söpöjä saksikoristeita!

Anonyymi kirjoitti...

Hei, löysin ihanaan blogiisi googletettuani malleja ristipistoihin... Harrastan nukkekoteja ja -miniatyyreja, ja tuollaiset saksikoristeet olisivat juuri sopivia koristetyynyjä 1:12 mittakaavaan! Tiedätkö, löytyisikö esim. netistä ilmaisia kuviomalleja tuollaisten tekoon? Minkäkokoista aidaa noihin muuten käytetään? 18count?