tiistaina, heinäkuuta 29, 2008

Teetä ja sympatiaa

Eilen pikkuriikkisen kerkesin pistellä hiirulaista, joka tarkemman syynin alla paljastui rotaksi. Valkoinen maha ja siimahäntä, joo-o:

Voi siitä silti ihan söpö tulla, joohan?
Kolahti postilaatikkoomme myös tuo muutamalla eurolla ostamani ristipistomalli lankoineen:

On meinaten ihastuttava kuva, joten eiköhän tuo ala olla lähitulevaisuudessa työlistalla. Siinä on nyt se pyykkinarukin. Paketista kun kangas puuttuu, tuumin, että voisin käyttää siihen semmoista ihan vaalean-vaaleansinistä, kun varastoista löytyy semmoinen pala.
Kävimme aamupäivällä naapurikaupungissa kaupoilla ja veimme pari kirjettä postiin. Ensi viikonloppuna on pari sukujuhlaa tulossa, ja vähän lahjonnantykää etsiskelimme, joskin aika laihoin tuloksin. Luontaistuotekaupasta kävin napsaisemassa tämmöisiä:
Teet ovat itseä varten, keskellä oleva maustekahvi taitaa mennä pakettiin. "Valkoinen Helmi" -teetä jo maistoinkin, ja hyvää oli. "Rauhoittava Hetki" on sitten iltaa varten. Katsotaan, tehoaako. Kaipa siitä ainakin blasebo-vaikutusta löytyy. White Choco -kahvi tuoksuu niin ihanalta, että olisi tehnyt mieli maistaa, vaan kun ei tuon sydämen rytmihäiriön vuoksi uskalla enää kaffetta juoda. On se niin sääli.
Ninnin kotieläindeco tuli myös tänään, joten pikkuneidille ja minulle on luvassa yhteinen askarteluhetki. Se on niin mukavaa! Mukavaa on myös se, että tyttö halusi ostaa Vapaa Valinnan poistolankakorista samaa Nalle Coloria kuin minäkin. Hyvä tyttö, alkaa oppia.
Mutta nyt tämä tyttö lähtee pistelemään! Piffejäkin on vasta yksi piffailtu, eli niitäkin lisää, kun kerkiää. Ja sitten on tietysti tuo pyykkinarunorsu, mitä oivallisin kesäkäsityö!
Ihanaa, kun on paljon hauskaa tekemistä!

5 kommenttia:

san kirjoitti...

Hiiren ja rotan hännät ovat kokoa lukuunottamatta samanlaiset :) Villirotaksi tuo on liian vaalea (villirotan vatsa on harmaa) ja korvien asento on metsähiirimäinen, joten luulen, että on ihan aito hiiru kuitenkin kyseessä.

Mutta ei se tunnistaminen ole niin helppoa! Monelta harrastajalta menevät nämä myös pieleen, varsinkin kesyversiot lajeista. Itseään voi testata osoitteessa http://www.ratbehavior.org/QuizRatOrMouse.htm

Mutta söpö siitä ehdottomasti tulee! Söpö, vaikka olisi hiirikin :P

Terveisin Sanna, neljä rottapoikaa ja 9 pikkuista rottalasta

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä sun ristipistokirjasta tulee ihanaakin ihanampi! Söpö tuo elukka on olkoot sitten rotta tai hiiri,mutta tuossa kuvassa on söpöläinen. Aivan ihana tuo pyykkinarumallikin. Ajattele,kerran kun olin Las Palmasissa,niin yhdestä kaupasta löysin ristipistotöitä,pohja,langat,neula ja malli jakoko pakkaus maksoi euron! Siis euron! Mutta mitä mun pää ajatteli,tyhjää löi,kun ostin vain yhden pakkauksen. Kaduttaa niin pahuksesti vieläkin,kun en ostanut kymmeniä!! Sen yhden tein häätauluksi pojalleni ja jos kiinnostaa,niin se löytyy blogista huhtikuu 2007.
Ooh,mutta totta tosiaan nää lämpimät säät ottaa sydämen päälle. Kumma juttu,kun ulkomailla vaikka olisi miten paljon asteita,niin ei ota,on paljon helpompi hemgittää.

Anonyymi kirjoitti...

Hieno tuo pyykkinarumalli. ja rotastahan tulee vallan söpö.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos evästyksestä, san. Minä kun en ole nähnyt lähitienoilla kuin rotan ja hiiren villiversiot. Ja nekin useimmiten Patskun suussa. En juuri lajeista tiedä. Isännän puheisiin tässä on uskottu: hän tarkistaa meillä loukut...

san kirjoitti...

TArkistin vielä asiaa wikipediasta: Kotihiiren vatsa on tummahko, mutta metsähiirun maha on valkoinen. Sekä musta- että isorotalla vatsa on selvästi värillinen, vaikkakin selkäpuolta vaaleampi.

Antero-rotta nyökyttelee sylissäni juuri hyväksyvästi diagnoosille. Vaikka mitäpä tämä hienohelma kesyversio luonnonserkuistaan ymmärtää? Väriltäänkin hän on venäjänsininen.