
Pistelyssä Jeremias Rimppakinttu loikkaa sammakkoloikan onkineen, kalastuskapsäkkeineen:



Sitten ne lupaamani kukkasaappaat:

Joskus olen tuuminut, että vahvin alueeni pappina toimimisessa on aasinsiltojen rakentaminen. Sillä tavalla saa mitkä vain kaksi toisiinsa liittymätöntä asiaa sopimaan puheessaan yhteen - niinkuin nyt Rimppakintun ja saappaat.
Sitten voisinkin kertoa "variksensaappaista", eli miten olen nyt pari päivää harjoitellut ulkona (sorapihallamme) kävelemistä paljain varpain - nautinnollisimpia asioita kesässä, tykkään! Ilmainen hieronta. Ja niin yhdistettiin ylläolevat saappaat ja allaoleva, keinumme katolla istuva varis:

Ja lisää saappaisiin liittyviä aasinsiltoja. Eilenhän tuli nimittäin tuo loistava suomalaiselokuva "Gabriel, tule takaisin". Enpä tiennyt/muistanut, että sekin oli Waltarin käsialaa, kuten yllätyksekseni myös "Kulkurin valssi". Ja siitä tulikin johdanto seuraavaan valokuvaan: "Ohdakkeist' astua on orpopojan tie..."

Eilen illalla siinä klo 20:n aikoihin oli tosi voimakas auringonpaiste. Varjot piirtyivät kauniisti pintoihin, joten kun aiemmin oli kuva variksesta, niin pistetään nyt, tasapuolisuuden nimessä, harakasta edes kello ja sen varjo:
Pelargoniapöydässämme, ja kukkapenkin liljanvarsissa, ei ole paljon katsomista, mutta varjo on aika hauska:
Lenkillä käytiin katsastamassa taas naapureiden hevosia, kun ne ovat lapsille kovin mieleen. Reitin varrella oli kolmen eri naapurin heppoja/hoitoheppoja. Vielä muutamia kuvia niistä:


Ja nyt tämä tyttö menee väsäämään Muumi- ja Nalle Puh -aiheisiin ATC-rinkeihin kortteja! - Ja eiköhän sitä voisi muutaman ristipistonkin pistellä... (Ja vähän keskeneräisiä fufojakin - löysin muuten sen tumpuntekeleen! Olin pakannut niin hyvin apteekin valkoiseen plastiikkipussiin, etten ollenkaan päältä hoksannut.)





6 kommenttia:
Hei Puikkopappi !
Kiitos ihanaakin ihanammasta kesä-vaihdosta, jonka sain sinulta tänään ! Mahtavat kortit ja mukava runo, tykkään niin runoista. Kaikki muukin oli tosi mieleistä.
Sinulla on upea blogi, hienoja ja syvällisiäkin ajatuksia sekä mahtavaa arkielämän havainnointia. Itse vasta haaveilen blogin perustamisesta, mutta kynnys on korkea, koska en ole atk-ihminen tippaakaan.
Oikein mukavaa kesän jatkoa ja askarteluintoa jatkossakin! toivoo Ritu
Olipa taas mukava poiketa blogissasi näin lounaan jälkiruoaksi!
Huomenna on kiire postilaatikolle, sanoopi Neili.
Ihana paketti menossa Neilille. Oletpas ollut ahkera.
Voi Ritu, kun perustaisit blogin vain! Sinulla olisi paljon annettavaa. Ei tässä niin kummoisia ATK-taitoja vaadita, ja nehän kanssa kehittyvät matkan varrella...
Taas täällä on ollut mukava vierailla niinkuin aina. Sulla on niin paljon kaikkee annettavaa.
Ihana,aivan valloittava tuo sun kirjanmerkki! Minäkin tykkään kovasti ristipistoistakin.
Lähetä kommentti