Kotiseuturetkeä taasen

Isot pojat ovat edelleen leirillään; tulevat vasta lauantaina kotiin. Siispä vietin tänään kotiseutu tutuksi -päivämme kahden nuorimmaisen ja isännän seurassa. Ajelimme aamupäivästä Hämeenkyrön kansallismaisemiin, pikkuteitä pitkin. Alkoi sataa kaatamalla. Mietimme, miten retkemme mahtaa onnistua. Alkuperäinen suunnitelma kun oli retkeillä jo tiistaina, mutta viikonloppuna säätiedotus lupasi tiistaille sadetta, keskiviikolle aurinkoista. Siispä isäntä otti keskiviikon vapaaksi. Vaan ilmojen haltia olikin päättänyt hoitaa homman toisin päin:

Eka etappi oli Maisemakahvila, jota on paljon kehuttu, mutta jossa emme olleet ennen poikenneet. Kyllä olikin hieno ja monipuolinen paikka: monenlaista taidenäyttelyä - usean taiteilijan maalauksia, valokuvia, veistoksia, reliefejä myynnissä -, upeat maisemat, kotoisan "maalaiset" tilat. Ja ystävällinen palvelu!
Kävi nimittäin pikkuisen nolosti: Kun olimme jo ajelleet Hämeenkyrön maaseudulle huomasimme, ettei meillä ole käteistä rahaa, eli emme pääse poikkeamaan Sillanpään syntymäkodossa, jossa on euron sisäänpääsymaksu. Niinpä päätimme poiketa ensin Maisemakahvilassa, josta varmaan saisi ostettua pankkikortilla, ja saisi samalla käteen muutaman kolikon... Vaan heilläpä ei pankkikortilla maksaminen käynyt! Hämmästelimme siellä tilannetta, ja rouva kahvilassa sanoi, että ei haittaa. Kirjoitamme laskun, maksatte sitten pankkitilille! Hienoa ja ystävällistä palvelua. Lähin pankkiautomaatti kun olisi ollut kymmenen kilometrin päässä...
Ostimme siis lapsille mehut ja mustikkapiirakat laskuun (6€) ja nautimme miljööstä:

Sillanpään 120-vuotisnäyttely:

Käsitöitä myynnissä:

Ja ne maisemat! (Ihme, että Katri-Helena malttoi muuttaa pois.)

- Aurinko vain paistoi niin kirkkaasti, etten saanut kiireessä kunnon kuvia, vaan tuli vähän "pimeitä" otoksia.
Kellari oli pistetty hienoksi. Siellä olisi kiva viettää jotain "ritarijuhlia":

Isot puut (kuuset, arveli isäntä) oli pistetty palasiksi. Ei ollut jäänyt kuin persoonalliset kukkapöydät:

Vielä emäntä toivotti meille, että "Tervetuloa toistekin!" - Minä siihen: "Kiitos! Otamme rahaakin mukaan!" (Kylläpä hävetti. Vaan minä olen semmoinen, että mitä enemmän hävettää, sen enemmän pidän meteliä, heh.)
Päätimme sitten kumminkin yrittää Töllinmäelle, Myllykoluun. Olihan meillä isännän kanssa yhteensä 2€ ja risat käteistä, olimme valmiiksi seudulla ja lapsien teki mieli mennä sinne käymään.

Lapset pääsivätkin ilmaiseksi sisälle, joten roposemme riittivät visiittiin (ja jäi muutama sentti ylikin...)
Talolla oli oppaana kiva nuorimies, joka kertoi meille tuvasta. Olin jostain kuullut, että Töllinmäen merkitystä Sillanpään elämälle on liioiteltu, että hän asusti siellä vain vähän aikaa. Asusti kuulemma 10-vuotiaaksi kumminkin, ja silloin, kun Frans Emil lähti kouluun 10-vuotiaana, perhe muutti lähemmäs kirkonkylää.
Omasta kokemuksesta tiedän, että kyllä ne elämän 10 ensimmäistä vuotta ovat ehkä tärkeimmät 10 vuotta koko elämästä, joten ei se ajanjakso Frans Emilinkään elämässä vailla merkitystä ollut. Itsekin hän kuulemma totesi eläneensä Töllinmäellä onnellisen lapsuuden, joka vaikutti merkittävästi hänen kirjailijanuraansa. - Ainakin luonto oli lähellä, eikä siellä sitten mitään muuta ollutkaan, joten Sillanpään ansiokkaat luontokuvaukset juontavat hyvinkin juurensa juuri sieltä.
On se Töllinmäki niin syrjässä, ettei sinne varmaan isosti turisteja poikkea muuta kuin teatterinäytösten aikaan, jolloin museon sisäänpääsykin on ilmainen. - Että sikäli olisi mukava kesätyöpaikka.
Sitten olikin jo meillä aikuisilla nälkä. (Tenavathan olivat popsineet tuhdit, pullapohjaiset mustikkapiirakat.) Siispä matkasimme Hämeenkyrön keskustaa kohti. Matkalla ihmettelimme - jälleen kerran - Katri-Helenan entisen talon omalaatuista ulkokuorta ja bongasimme myös Saavutuksen, jossa Sillanpää myöhemmin asusteli, ja joka edelleen on yksityiskäytössä.
Pyssäsimme Frantsilan Kehäkukkaan kasvislounaalle. Pojalle se oli kauhistus ja aiheutti armotonta kitinää, mutta aikansa maristuaan hän havaitsikin ruoan olevan oikein hyvää!
En malttanut ostaa Frantsilan varsin hintavia tuotteita, mutta kävimme kyllä pällistelemässä paikallisten käsityöläisten myyntinäyttelyä tuolla ulkorakennuksessa:

- Jossa oli varsin tyypillistä tavaraa: kankaanpainantatuotteita, poppanoita, kynttilöitä, helmikoruja jne. Olisi ollut vähän lahjatavaran tarvis, mutta ei oikein löytynyt sopivaista. Loppujen lopuksi ostimme vain kaksi pussia sämpyläjauhoja.
Poikkesimme läheisellä hautausmaalla:

Lapset ihmettelivät, miksi. Mutta me olemme isännän kanssa hautuumaafaneja. Siellä on rauhallista, kukat ovat kauniita ja tämmöisillä vanhoilla hautausmailla on paljon nähtävää. Hautakivistäkin voi aavistella kokonaisia historioita, kun malttaa lukea syntymä- ja kuolinajat ja ammateista ja sukulaisuussuhteista annetut vihjeet.
Monipuoliseen opiskeluaikaiseen kesätyöhistoriaani kuuluikin yksi kesä Lahden vanhan hautausmaan hoitohommissa. Se oli oikein mukava kesä.
Reissussa meni peräti viisi tuntia, mutta kyllä oli hyvä retki.
Tämä talomme alivuokralainen tähyileekin jo kenties hieman pitempiä reissuja: