"No, onkos tullut joulu, nyt kevään keskelle...?"

...paitsi, etten minä joulunakaan tämmöistä määrää lahjoja saanut (vaikka/koska ostin suurimman osan itse. Kun ostaa itse, saa mieleisiä, hmm.)

Tässä matkakertomukseni kaupunkireissulta. Suluissa huonon omantunnon ja hyvän yrityksen värittämiä ajatuksia/puolustuksia.

Päätin mennä täydentämään pikkuisen nauhavarastoani ja ostamaan korttitaskuja. Vakuuttelin miehelleni: "Enhän minä mitään kuvamateriaalia tarvitse. Ennestään on jo niin paljon, ja netistähän saa kaikkea!"

No niin. Ensin kävin ruokakaupassa ja ostin vaihtopaketteihin vähän nameja. Eipä siinä sen kummempaa.

Sitten menin kirjakauppaan, odotellessani, että kangas- ja askartelukaupan ovet avataan (kello oli vasta vähän yli 9). ("Tuskin siellä kirjakaupassa mitään on, mutta täytyyhän tässä johonkin mennä 1/2 tunniksi.") No, olihan siellä kiiltokuvia. ("Jos en nyt osta, niin jälkeenpäin harmittaa.") Sitten tyytyväisenä kiltsikat plakkarissa kangaskauppaan. ("Niitä nauhoja vaan. Muuta en nyt tarvitse.") Kovetin sydämeni ja kävelin pää pystyssä kangaspakkojen ohi, kilohintakoriin en edes vilkaissut. Mutta oli kankaiden jälkeenkin kaikkea kivaa:

Kaupassa yksi asiakas ihmetteli, että mihin ne noita nauhoja noin kamalan määrän ostaa? Kauppias tiesi valistaa heti: "Kortteihin!"

Askartelutarvikkeet nyt vielä ymmärtää, mutta nuo peltirasiat! Hinta hirvitti (yli 9 €). ("Mutta nehän ovat käytännöllisesti katsoen ikuisia.")

Oli niiden sisälläkin sentään jotain (värit sai itse valita):

- Voin kuvitella, että olisi nuo ompelulangat halvemmallakin saanut. Mutta pidetään näitä äitienpäivälahjana. ("Onhan lapsiakin sentään 4!")

("Kävisinkö vielä Tiimarissa? Saisin ostettua ne korttitaskut?") - Tarttui sieltä mukaan sitten "vähän" muutakin. ("No, jos niitä ei nyt ota, niin seuraavalla kerralla, kun ottaisi, niitä ei enää ole!")

Mitäpä näitä oikeastaan puolustelemaan. Saahan sitä ihminen tykätä näteistä tavaroista, ja onhan ne rehellisesti ostettu ja maksettu, rehellisellä työllä ansaituilla rahoilla. Ja voisi se raha huonompaankin elämään mennä, kuin kiiltokuvien ja kauniiden nauhojen keräilyyn. On tainnut vaan tuo kierrätysajattelu mennä niin veriin, että kaikenlainen uuden ostaminen tuntuu jotenkin pahanteolta.

Sitten kotiin laboratorion kautta, ja johan päätä särki ja uuvutti. Mies kyyditsi kotiin, ja lohdutti, että kyllä sinä piristyt, kun pääset uusia juttujasi tutkailemaan.

Ja mitä koto-postilaatikossa odottikaan: vintage-vaihto tuli jo! Voi, miten paljon kaunista ja ihanaa tavaraa:

Rasiasta ja sen sisällöstä täytyi ottaa ihan erikseen kuva:
Sydämellinen kiitos sinulle, Sari! Olit todella nähnyt vaivaa ja käyttänyt mielikuvitusta kootessasi näitä! Suosikkini Sarin tekemistä ATC-korteista oli elegantti "Ilta oopperassa":

Kissa ja koira -kortin salaiset ystävykset tekivät myös näin koiraihmiseen vaikutuksen. Kaikki kortit näet täältä: Vaihdoissa saadut kortit.
Muista Sarin postittamista esineistä täytyy nostaa esille tämä:
Jestas! Mistä Sari tiesikin, miltä näytän saunapäivänä tai huonosti nukutun yön jälkeen (esim. nyt)?
Sain minä pikkuisten kotiin tultua vielä ihan oikeitakin äitienpäivälahjoja (näin etuajassa jo):
Kiitos ihanat lapset (ja ihana opettaja).
Ja nyt mies vielä soitti, että haluaisinko valkokukkaisia narsisseja, vanhanajan sitkeää lajia. Tietysti haluan!
Kyllä minua tänään hemmotellaan!
Lasten mukana tuli kotiin viesti, että 6.6. koulun vanhempainyhdistys järjestää latotanssit arpajaisineen ja muine tykötarpeineen. Hitsi! Olen silloin rippileirillä! (Niinkuin melkein aina sillä päivämäärällä. - Joka on muuten hääpäivämme, että romanttista, vai mitä?) Mutta muu perhe saa mennä pitämään hauskaa minunkin puolestani.
Oletko huomannut katsoa Ks. täältä painetulle pohjalle tekemiäni kanavatöitä? Lisäsin sinne vähän. helmityöt sai myös yhdet korvakorut.