perjantaina, toukokuuta 02, 2008

Niksologiaa, ostoksia, ja, hei: Ehtisitkö vastata tänään?

Välttääkseni kuvattoman blogin tylsyyden, esittelen taas vähän heräteostoksiani:

Taidat tunnistaakin, että Tiimari-tavaraa on. Sommittelun ja väriopin opettaja opetti aikoinaan Käsityön taiteen opinnoissa, että pitää ostaa kunnon laatua, "ei mitään tiimaritavaraa". - Mutta eihän Nokialla ole mitään taidetarvikekauppaa (kirjakaupassa jotain on, mutta ne hinnat!), joten Tiimarista ostin akvarellipaperit, värit ja muut, kun en kerinnyt kauemmas lähteä.

- Eikä opettaja seuraavilla tunneilla sanonut välineideni laadusta yhtikäs mitään, joten tuskin ne niin huonoja olivat, kuin ennakkoluulot antoivat olettaa.

Nyt aion joka tapauksessa perehtyä siihen korttien tekoon!

Tahtoisin laittaa sinut vähän töihin, näin kevätkiireiden keskellä: Olisi tosi kiva tietää, ketkä sivuillani käyvät, joten jos et vielä ole kirjoittanut sivupalkissa olevaan Ystäväkirjaan, niin kirjoita tänään!
Kuva Sen jälkeen voisit vastata sivupalkissa olevaan ajankohtaiseen kyselyyn, eli kumpi on tärkeämpää, käsityöt vai puutarhanhoito. Minua kiinnostaa ihan oikeasti!
- Eivätkös ne kiinalaiset väitä, että "mikään ei ole niin tärkeää kuin puutarhanhoito - eikä sekään ole kovin tärkeää."
Laitan tänään tuonne "näyttelysivulinkkiin" ruusunleikkausohjeet (Miten ruusuja leikataan?), kun en tahdo niitä itsekään koskaan muistaa. - Jos joku on yhtä hatarapäinen kuin minä, voi sieltä tarkistaa.
Taidan laittaa myös sivun korujen säilytyksestä (Korujen säilyttäminen).

- Niin, ja "silitysideoita"(\"Silittämättä siistiä\"; \"silitys\"-vinkkejä), kun ainakin Askartelukammarin marinanurkkauksessa on ollut silityksen työläydestä puhetta. Ja meillä käsityöihmisillähän sitä silitettävää piisaa!
Jälleen kerran: jos edellä olevat linkit eivät suostu toimimaan, klikkaa sivupalkin "valmiiden töiden näyttelyn" linkkiä, ja katso sivupalkista "Sivut". Sieltä mainitut aiheet löytyvät!

5 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Kivaa kun osallistut.
Laitoin vintage vaihdosta sinulle mailia ja myös parisi osoitteenkin jo. :)

Sari kirjoitti...

Heippa, vastavierailulla :)

Mulla jo onkin vaihto viittä vaille valmis, sen mietelause/runokortin kanssa vähän säätöä. Mutta ei varmaan haittaa jos ei ihan niin "oikeaoppista" vintagea ole? Käyn vielä huomenissa katsomassa löytyykö muita, mutta jos ei, niin toivottavasti löytämäni kelpaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Jäin kerrasta koukkuun sivuillesi. Täällä on niin paljon ihanaa etten tiedä mitä kommentoisin. Enhän voi jokaiseen juttuun kommentoida - vaikka noin hauskasti sanotkin amarylliksen alla sivupalkissa. Tosi nokkela kirjoitus - kuten myös lukemattomat muut! Näistä sivuilta on tylsyys kaukana. Täällä seikkaillessa tulee hyvä olo...

marelo kirjoitti...

Marelo
Käyppäs katsomassa mitä olen tehnyt ristipistovaihto sivuilla ja kommentoi asiaa

MysteryKnitter kirjoitti...

Wau tuota sinun videotasi! Tarkoitan sitä, missä neuloit takaperin oikein. Mahtavan näköistä! Periaatteessa tajuan idean, mutta ei taida meikäläisen hahmotuskyky riittää moiseen.