tiistaina, maaliskuuta 06, 2012

Sampleri tuli kotiin

- kehystettynä, tietty. "Luottokehystäjämme" valitsi taas ominpäin kehykset, ja hyvin ovat sopivat, korostavat kivasti lehmää:
Samplerin sijaintipaikka polkuompelukoneseinällä:
 Että aika paljon sitten on noita tauluja... Tytär sanoi, että yhtään ei saa enää tulla. Heh, milläs estät? (Hän taitaa itsekin parhaillaan pistellä tauluksi sopivaa työtä.)
Pistelemäni pikkuoranki joutui väistymään samplerin tieltä - kuinka ollakaan, sukukuvaseinälle:
 Mihin se kyllä passelisti sopiikin, koskapa siinä on samanlaiset kehykset kuin bambu-pistelyssä, ja bambun rungossa tuo orankikin taitaa keikkua.
(Yhtenä päivänä pohdin ääneen, minkähän takia tykkään apinankuvista niin kovin paljon. "Sukulaisuus vaikuttaa, ehkä", arveli tytär.)

Kaverin blogissa mainittiin kuvan siirtämisestä kankaalle printterillä (jos oikein ymmärsin). Muutama päivä sitten kerroinkin tulostaneeni Downton Abbey -kuvan neulavihon sisäkanteen. Kuvan tulostamiseen käytin printtauskelpoista canvasia (jolle voi tulostaa esim. "taulujäljitelmiä".)
Olen joskus aiemmin esitellyt tämän jo vuosia käytössä olleen kassini, johon printtasin netistä kuvat, joita sitten pikkaisen modifioin, nauhoin, helmi- ja konekirjonnalla:
Kuva on huono (valoa vasten kuvattu), mutta näkyypä siitä kuitenkin, että aika mukavasti värit toistuvat printattuinakin.
Printattavaa kangasta olen ostanut eri liikkeistä, niin printterimustetta myyvistä kuin käsityökaupoistakin, ja kokeillut monenmerkkisiä ja -laatuisia. Vielä ei ole tarvinnut pettyä, kunhan ei ole kovin tarkkoja ennakko-odotuksia siitä, millainen lopputuloksen pitäisi olla. (Tarkoitan lähinnä värien toistuvuutta.)
Minusta tuommoinen kangas kuin kassissa käyttämäni on kiva, koska siinä ei jää kuvan päälle kiiltävää kalvoa. Esim. t-paitoihin tulostettaviksihan myydään sellaista printtausalustaa, mistä leikataan printattu kuva irti ja silitetään se paitaan. Siihen sitten jää päälle eräänlainen vahamainen kalvo. Kuvan ulkonäössä ei ole vikaa, mutta tuntu on tahmea ja kuva näyttää jotenkin irralliselta. (Semmoista käytin täällä.)

Lumiruusu kyseli eilen vilauttamani AUSTENtatious-kirjan sisällöstä. Tässä joitakin esimerkkejä:
Muista eilen mainitsemistani kirjoista myös muutama kuva, ylärivissä A Handknit Romancen, alarivissä Boutique Knits'n sisältöä:
- Noin muutaman esimerkin mainitakseni.
Ainakin minua kiehtovat kyllä, jos tästä ehtisi joskus puikkoihin/koukkuunkin tarttua...

17 kommenttia:

Villiviini kirjoitti...

Tuli vähän tunnonvaivoja, kun ei sampleri ole talvikaudella edistynyt mihinkään suuntaan. Ei olisi enää paljosta kiinni. Tauluasetelmasi ovat todella kauniit!

Virpi kirjoitti...

No niin, siinä se ihana sampleri on valmiina! Ja oranki sukulaisseinällä, tirskahdin, näinhän se on joo.... En ajatellut ollenkaan että se sopii siihen sen bambutaulun kehyksen kanssa vaan juuri sen sukulaissuhteen...

Ja ehkä tytär tarkoitti, että ei enää tauluja seinille vaan seuraavat sinne kattoon...

Saara kirjoitti...

Huokaus miten ihana... Tuttu juttu tuo seinien täysinäisyys, täytyy aina vähän kierrätellä tauluja.
Noista lajipohdinnoista tuli mieleen, kun meidän nuorimmainen tässä yksi päivä kyseli että onko sellainen eläin joka ei ole nisäkäs kenties munakas. :)

Ninnu kirjoitti...

Hienot kassit. Tykkään. Samplerisi on kestosuosikkini! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Samplerisi on NIIN ihana! Miten jaksoit läpi mustavalkoisen tylsän chartin? Juuh, totta kai olen langennut ostamaan ko.lehden, tykkään kovasti blogistasi kun reilusti kerrot mistä tuotteet voi löytää! Ja toi Austen on ihan ehdoton, joten nettiostoksille tästä meen.. ;-D
Kiitos kaikista vinkeistä!
T. Pii s.

Hanne Valkoinenleinikki-blogi kirjoitti...

Upeat kassit ja Samplerisi.

On totta, että tuokopiointi kangas on mukavampaa käytössä:)

Tuittu kirjoitti...

Heips! Hyvät kehykset on kehystäjä löytänyt - kokonaisuus on hieno! Upea sampleri! On ollut kiehtovaa seurata sen valmistumista blogisivullasi. Yhtä asiaa ihmettelen: millä ihmeen konstilla sait samplerisi niin siistiksi ja sileäksi ennen kehystystä? Olen itse yrittänyt silittää/ höyryttää ohjeiden mukaan, mutta aina jää jokin kohta ryppyiseksi tai siinä näkyy taitteen jälki.

Maru kirjoitti...

Hieno Sampleri! Ja Bambutaulu sukukuvaseinällä on upea! Kasseista tykkään myös paljon.

Lumiruusu kirjoitti...

Sampleri on ihan mestariteeos!!
Kassit on todella kauniit ,hieno idea koristella vielä lisää helmillä yms.

Oi ihanuus mitä Austen-virkkaus malleja!!

Tuo liila jakku jossa on valkoista kukkapitsiä yms. kauluksessa ja vajaamittaisten hihojen reunassa on ihan mykistävä..

Kuinkahan tuollaisen saisi muokattua sopivaksi 44/46 koon käyttäjälle ja
ottaen huomioon
runsaan D koon rinnanympäryksessä ??! :) :)
Ei sen puoleen että ikinä koskaan tässä maailmassa en osaisi tuollaista virkata itelleni-
kunhan vaan ihmettelen..

Hamekin on kaunis niinkuin kaikki muutkin asusteet yms.

Upea kirja !!! :)

Ressu kirjoitti...

vaikka samplereista en itse niin kovin pidä niin tuo sinun on aivan USKOMATTOMAN IHANA!!!

jaana kirjoitti...

vautsi mitä pipoja tuossa alarivissä!!

"pappi puikoissa" kirjoitti...

"Kasseja" on tuossa kuvassa vain yksi kpl, eli sama kassi molemmilta sivuilta. (Kankaan väri voi näyttää vähän erilaiselta eri kuvissa, koska, kuten sanottu, kuvaustilanteen valaistusolosuhteet olivat varsin kehnot.)
Ja Tuittu: En minäkään noita kankaita aina niin sileäksi saa. Pellava tosin siliää mielestäni usein aika mukavasti, kun sitä saa "käsitellä" varsin ronskisti, eli kuumalla höyrytyksellä. (Mielellään toki taitteet kannattaa silittää ennen pistelyä, ettei kirjontalanka kärsi.)
Sileän vaikutelman saamiseksi tuo työn lasittaminen on myös hyvä apu. (Samplerissani, kuten useimmissa muissakin pistelytöissäni, on mattalasi päällä. Helpottaa työn siistinä pitämistä kovasti.)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Minä myös tyrskähdin tuota orankia sukukuvaseinällä :) Hih.

Tosi kaunis sampleritaulu ja kehystys sopii hienosti.

Eila kirjoitti...

Onpa kiva nähdä kaunis samplerisi kehyksissä seinällä!
Meidän tytön mielestä meillä ylipäänsäkin on ihan liikaa pistelyitä esillä jo nyt, vaikka olen harrastanut tätä vasta pari vuotta...

Lennu kirjoitti...

Voi kun upealta näyttää tuo sampleri valmiina, onneksi olkoon! Kehyksetkin sopivat niin täydellisesti.

Paljon kaikkea ihanaa olet pistellyt viime aikoina, mukava oli tulla vieraisille tänne ajan kanssa pitkästä aikaa :) Ihanaa viikonloppua!

Emma kirjoitti...

Hyvältä näyttä sampler ja ihastuttavia nuo taulukokonaisuutesi.

Mari kirjoitti...

Voi sentään, mitä kivaa sulla täällä vaikka kuinka ja paljon! Kaunis tuli taulusta ja niin kivoja on muutkin sun taulut, kiva kun laitoit kuvia.

Ja vau mikä uusi aloitus sulla, ihan sellainen välipala :)