maanantaina, joulukuuta 05, 2011

5. joulukuuta

Hyvää itsenäisyyspäivän aattoa.
Tänään joulukalenteriin astuu - hmm, minä (?), eli paimen:No ok, on minulla pikkuisen vähemmän partaa kuin tällä virkkaamallani äijänköriläällä, mutta ammattihan on periaatteessa sama, eli pastor, paimen.
Huomattavaa on, että ammattien nauttimasta arvostuksesta kertovissa kyselytutkimuksissa paimen oli pitkään kaikkein vähiten arvostettu ammatti, kunnes poistui kokonaan suomalaisten ammattien luettelosta.
Lammas(eläin) kuitenkin todennäköisesti arvostaa kaitsijaansa. Hmm, mutta me ihmiset emme ilmeisesti tykkää tulla kaitsetuiksi. Paitsi näin presidentinvaalien alla, kun Suomelle etsitään taas kerran "vahvaa johtajaa"... Noh, lampaatkin ovat aikamoisia laumasieluja, ja menevät johtajansa perässä minne vain - olen katsellut (siis naapurin lampaita havainnoidessani.)

Eilen esittelin lahjaksi saamiani juttuja, joten eiköhän nyt ole aika näyttää, mitä itse olen tehnyt.
Eilinen adventtikalenteriluukku Sarille sisälsi pistelemäni roikon ja aasialaisvaikutteisia metallihelyjä:
Roikon kolme kylkeä vielä erikseen kuvattuina:3-tahokas oli erittäin näppärä ommella, kun teki sen ensin näin pötkylän muotoon:- Ei tarvinnut sitten osiakaan leikata irti toisistaan, vaan taitella vain kappale 3-ulotteiseksi.
Aasialaishahmot ovat jostakin vanhasta pistelylehdestä, ehkä CS:stä.

Katrihan ystävällisesti tarjosi minulle kyydin lauantain pistelytapaamiseen, ja kiitokseksi kokosin hänelle pienen avain-/taloaiheisen paketin, johon pistelin tämän vuoden JCS:n joulunumerosta käsilaukun muotoisen pikkukoristeen:Kirsille virkkasin tuliaisiksi pöllöaiheisen (kuinka ollakaan) tyynyn:Malli on freebie Sandi Marshallilta.

Pikkujoulupakettiin virkkasin muffinssiaiheisen tilpehöörin kaveriksi - jälleen kerran - neulatyynymuffinssin:Kiinanruusumme kurkottelee kohti vähäistä talven valonkajoa:Huom. tyttären ikkunaan leikkelemät lumihiutaleet :).
Hauskaa viikonalkua itse kullekin. Huomenna sitten kattellaan taas hianoja pukuja telkkarista - paitti ehken ne, jotka on itte mukana.

11 kommenttia:

Kirsi kirjoitti...

Kiva kun kävit! Ja vielä suurkiitos ainutlaatuisesta tyynystä.

Villiviini kirjoitti...

Kauniita, todella kauniita kaikki, lammasta ja kiinanruusun kukkia myöten. Juu, huomenna istutaan tiiviiisti telkkarin edessä meilläkin, siis puolet talonväestä.

Ritu kirjoitti...

Taas kurkkaamassa kalenteriasi :) Niin, ei liene sattumaa, että juuri paimenet kuulivat ensimmäisenä ilosanoman Jeesuksen syntymästä. Mukavaa itsenäisyyspäivää sinnekin ja toosan äärellä tottakai huomenna napotetaan.

Maajo kirjoitti...

Mielenkiintoinen tuo 3-tahokas! Pitäisiköhän joskus itsekin testata sellaista. :)

Virpi kirjoitti...

Ihania pistelyjä tänne on ilmestynyt. Ja mahtavat pikkujoululahjat, sekä itse kokoamasi että Ressun kasaama. Ja teidän perheellä on omaperäisin joulukalenteri, jonka olen nähnyt, kiva kun eri hahmot voivat tulla eri päivinä niin saa vaihtelua kalenteriin.

Lumiruusu kirjoitti...

Upea tuo itämainen pistely Sarille,tykkään niin pinkistä ja mustasta.
täytyy vaan tunnustaa että mulla komponentit riitä käsittämään miten tuo koottiin ;) ;)
Käsilaukku -malli oli minunkin suosikkeja JCS-lehdessä.

ellu kirjoitti...

Ihania pistelyitä!
Niin pieniä ja kauniita!
Mukavaa Itsenäisyyspäivää Sinulle!

Katri kirjoitti...

Kiitokset itsellesi matkaseurasta! Ja ihanasta paketista käsilaukkuineen :-) Pöllöä pääsinkin ihastelemaan ihan livenä, joten nyt ihastelen näin ruudun kautta tuota upeaa itämais-aiheista roikkoa, oih!

Marika kirjoitti...

Oi mitä ihania juttuja täältä löytyykään !! Hauskoja ovat noi roikottimet ! :-)

Jaana kirjoitti...

Aivan ihania nuo pistelysi.

kissankello kirjoitti...

aivan mahtavia pistelyjä olet tehnyt, niin ja se virkkaa ken osaa. Pöllötyyny tosi kiva.
Nuo muffinssit ovat aina yhtä herkullisia :)