maanantaina, marraskuuta 14, 2011

Perintötekstiileitä ja perushipuleita

Äiti kävi taannoin anopin ja apen kanssa siivoilemassa meidän vanhaa mummolaa, isän kotitaloa. Anoppi pelasti kaapeista puuvillaa ja pellavaa, ja mm. tämmöiset tyynyliinat ja kirjotun pikkuliinan:Liinassa kiinnittää huomion se, että kirjomus on tismalleen samanlainen liinan oikealla ja nurjalla puolella; ei voi kuin ihailla! En tiedä, kuka tämän on mahtanut ommella, mutta arvelisin jompaakumpaa isän siskoista. Muistan pikkutyttönä, kun esittelin jotain käsityötä isän isosiskolle, ja hän käänsi heti työn väärin päin ja sanoi tarkistavansa, miltä nurja puoli näyttää. Niinpä. Pelkään, ettei se näyttänyt näin siistiltä :).

Meillä isänpäivää vietettiin eilisen jumalanpalveluksen jälkeen, isäntä kun oli taas suntioimassa kyläkirkossamme. Miehelleni neuloin lahjaksi 7 veljeksen perussukat (kuvassa minun jalassani, eli vähän väljät):
Oma isäni on ollut jo pian 2 v. manan majoilla, mutta appiukkoa toki kävimme isänpäivän kunniaksi tervehtimässä. Automatkalla Sastamalan mummuloihin neuloin Tapulipiiri-sukkia (kyläkirkkomme kellotapulin rakentamisrahastoa varten myytäväksi siis), tein tällä kertaa mustat:Eikähän mummulasta tarvitse yleensä tyhjin käsin lähteä. Kuvassa oikealla olevat kahdet perussukat ovat appiukon käsialaa. Nämä 2 paria otin omaan käyttööni. Ei olekaan joka tytöllä apen neulomia sukkia, vai mitä? ( - Appi sanoi, ettei parane sitten liikaa mainostaa, ettei tule kamalasti tilauksia ;).) Isäntä ja nuorempi poika löysivät myös pappan kutomista sukista jalkoihinsa sopivat.
- Ai niin, tuo otsikossa esiintyvä "hipuli" tarkoitti meilläpäin villasukkaa. Tumppu eli lapanen oli puolestaan "tikkuri". Jostain kirjoista olen huomannut, että tikkuri tarkoittaa toisella murteella villapaitaa, mutta meillä siis lapasta.

13 kommenttia:

Marika kirjoitti...

Voi miten upeat ja arvokkaat liinat ! Tykkään tosi paljon näistä perinneliinoista/-pyyhkeistä. Minulla myös on taitava appi mutta sukkia hän ei kudo. :-)

RaijaAnnikki kirjoitti...

Todella upeat liinat ja taidolla tehty.
Kyllä miehetkinosaa neuloa..ei ole kyllä mun kohdalle osonut.Hämärässä muistissa on kyllä että oma isäni olisi joskus kokeillut kutomista.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kauniita käsitöitä!

Täällä Oulunseudulla Tikkuri on hailuotolainen villapaita, ja sen nimi tulee kuulemma siitä, että paita alunperin kudottiin sukkapuikoilla. Kun ei ollut vielä pyöröpuikkoja..;oD

Lumiruusu kirjoitti...

Aivan upeita perintö-tekstiilejä.
Liinan kirjonnat on kyllä huippu tarkkaa työtä,molemmin puolin :)

Naapuri kylällä on Vanha Isäntä joka tekee kanavatöitä.
Todella isoja ja näyttäviä töitä:
maisemia ,Suojelusenkeli,ja monia kristillisiä aiheita.

Sukkia tarvitaan aina !

Kiki,purkaja kirjoitti...

Tuo liina on vanhaa karjalaista nurjatonta etupistokirjontaa. Minusta se on kaikkein mukavinta kirjontaa sen takia että ei tatvitse huolehtia nurjanpuolen siisteydestä, kun se tulee samanlaiseksi päälipuolen kanssa.

Eila kirjoitti...

Kauniit, arvokkaat käsityöt! Meikäläisen työt eivät kyllä kestä päivänvaloa nurjalta puolen, hyvä kun etupuolelta;)

Ninnu kirjoitti...

Hienot liinat ja niin kauniit!

Saara kirjoitti...

Hienoja perinneliinoja. Sukat on myös kaikki kauniita, ja "perinteisen" näköisiä. :)

Virpi kirjoitti...

Ihmettelin noita liinan kirjontoja. Ei vaan mene pieneen päähän kuinka tuo nurja puoli on saatu samanlaiseksi...

Hyvä kun pääsivät liinat pois kaappien kätköistä, arvokkaita ovat tuollaiset käsityötaidon näytteet.

Sukkia on hyvä neuloa, niitä kun ei koskaan tunnu olevan liikaa.

Taina kirjoitti...

Aivan, kirjonta on karjalaista, sitä samaa, millä on kirjottu käspakat! Kaunista on, aivan aarteita.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Arvokkaita ja kauniita liinoja!

Ja sukkia aina tarvitaan.

Palaga kirjoitti...

Upeita suvun käsitöitä ja vielä neulova appi! Meidän kunnassa oli aikoinaan neulova nimismies ja upeita villapaitoja häneltä syntyikin. Olen suositellut puikkoja poikani sekä miesystäväni käteen, eikä kumpikaan ole ihan vastaankaan pannut. Pitäisi olla vain aikaa heitä siihen tosissaan innostaa ja neuvoa.

ellu kirjoitti...

Kauniita käsitöitä on kaapin kätköistä löytynyt!
Onpa sinulla mahtava appiukko!
Mukavaa marraskuun jatkoa!