tiistaina, elokuuta 16, 2011

Dips-drops...

Sataako?
Drops-mekko valmistui eilen:
Neuloin sen kokonaan Dropsin Cotton Light -langalla. (Värijärjestys oman pään mukaan. Lempivärejä löytyy: sinistä, vihreää, lilaa...)
Hiukan turhan raskas lanka neuloa - minun makuuni, mutta ihan hauska ja käyttökelpoinen lopputulos. Yläosaa olisi kyllä voinut muokata hieman pienempiin mittoihin, olisi ollut vähän istuvampi. Mutta kaarrokeneuleen koon arvioiminen on ollut mielestäni aina aika vaikeaa, ja kyllähän tuo neulepinta sitten käytössä muokkautuu, ja mekon paino vetää vähitellen turhat väljyydet alaspäin. Luulisin.
Tytär mielisi kuulemma samanlaista mekkoa, mutta pitempänä. Tykästyi sik-sak-kuvioon. Saa nähdä, innostunko vielä. Toisaalta on aina kivaa, kun joku pyytää tekemään jotain (käsityöläinen tuntee siinä itsensä ja puuhailunsa arvostetuksi). Toisaalta lapset kasvavat murrosiässä nopeasti, ja vaatteille kertyy aika vähän käyttökertoja, käsinneulonnan vaatimaan työmäärään nähden...

Ja muuten: kyllä sataa. Tihuuttaa vain pikkuhiljaa, mutta kyllähän täksi päiväksi ukkosenjytinöitäkin ennusteltiin. Hämyistä on kumminkin. Vedenpinta on täällä tosi alhaalla, joten kyllä sateet ovat ihan tervetulleita.

Vielä Patskusta harvinainen kasvokuva:
- Ilman salamaa, tietenkin. Hän kun on oppinut välttelemään kameraan katsomista, kun ei tykkää välkkeistä...

15 kommenttia:

Kirsti kirjoitti...

Miten kaunis mekko ja myös muodikas legginsien kanssa pidettävä. Ei ihme että tyttäresi ihastui siihen. Hurjan taidokas työ jälleen!! On siinä saanut puikkoja heilutella.
Kiva sivu tuo mistä olet mallin ottanut. Olet valinnut hyvällä maulla värit!!
Kiva nähdä Patskun naama. Tekisi niin mieli silittää sitä.
Vietimme viikonlopun tyttäremme, pikkupoikansa ja koiransa kanssa Ikaalisissa. Koiraseura oli myös mukavaa.

Leila kirjoitti...

No ompas ihana tanttu tullu sun ylle ja komiat on värikki. Moon joskus kans teheny jotaki puseroota ja fillatakkiaki ku likat on ollu piäniä, mutta ny vaan sukkalinijalla....sanoosinko notta ainaki este.
Kiva ku linkitit tämän mukaha mun erikoosehe ja toivottelen viäläki onnia arvontaha.
...kyllon flikalla mukavaa ku äitee on nuan maharottoman hyvä tikkuamahan saa vaikka minkälaasta päällepantavaa!

susamaria kirjoitti...

Tykkään! Värit ovat kauniit ja yhdistelmä rauhallinen. Ihailen sitä, että jaksat tehdä tuollaisia isotöisiä neuleita. Itsekin teen välillä jotain itselleni, mutta kaikkein mieluiten teen kuitenkin lapsille, sillä ne valmistuvat yleensä niin paljon nopeammin :)

Agatha kirjoitti...

Ihana on siksak-mekkosi/tunikasi! Taas tuli uutta mietittävää omaankin to-do-listaan :)
Ihana on kaverikin :)

Mouse kirjoitti...

ooo very nice dress and glad you got some rain and such a cute picture of your furbaby :) love mouse xxxx

intsu kirjoitti...

Kaunis mekko ja upea tuo sik sak kuvio hienoissa väreissään. Täällä toinen sinisen ja lilan ystävä.

Ritu kirjoitti...

Tuo yläosan sininen on niin kaunis sävy ja koko tunika mahdottoman kaunis. kyllä sinulta syntyy hirviässä tahdissa näitä käsitöitä !

Anneli kirjoitti...

Ihanan mekon olet tehnyt.
Kvasti nuo värisävyt tuossa helman siksak kuviossa menee :)

Virpi kirjoitti...

Voi vitsi miten nopsaan sinä saat aikaiseksi kaikkea ihanaa! Tekisipä mieli nähdä vaatekaappisi =D Se on varmaan jo ihan pullollaan kaikkia ihania neuleita!

Taina kirjoitti...

Kaunis mekko ja hienot värit. Kyllä saa välillä sataa, vaikka ens viikolla:)tällä viikolla olis pitänyt olla poutaa viljanpuinnin takia.

Lumiruusu kirjoitti...

Upea mekko ja miten kauniin mallinenkin :)
Miten ihmeessä tuollista siksakkia kudotaan..oot kyllä tosi taitava1
Suloinen Patsku ,nuo jätti-korvat on niin herkät ja silmät niin viisaat :)

pappilan mummo kirjoitti...

Kivan näköinen mekko, vaan en tuollaisen tekemiseen yllä. Sukkia vain!

Ninnu kirjoitti...

Kauniit värit mekossa ..ja kaunis on koirakin.

kissankello kirjoitti...

olipas ihana neuletyö. sulla ei taida olla mitään neulemallia mitä et osaisi tehdä.
Itsekkin innostuin kokeilemaan neulomista, kun löysin paikallisesta HH:sta puro-lankaa liukuvärjättyä vihreää. aiheena on keeppi, mitä en ole koskaan tehnyt. Novitan lehdessä oli kaunis malli,MUTTA lanka piti vaihtaa 7veikasta puroon. Laskelmat meni uusiksi. Sitten mallissa oli palmikkorivi ja halusin tilalle pitsineuletta joten...lopuksi työhön tulee kahta eri pitsineuletta...saapi nähdä miten käy, pysynkö silmukoissa kärryillä:(

ellu kirjoitti...

Onpa nätti neule. Värit sopivat hyvin tuohon siksak-kuvioon.
Meidän dalmis lähtee vaivihkaa karkuun, jos näkee minulla kameran.
Hyvää viikonlopun odotusta!