sunnuntaina, heinäkuuta 17, 2011

Virkkausvälipala

Eihän tässä meinaa päästä keskeneräisten juttujen kimppuun ollenkaan, kun koko ajan tekee mieli tehdä jotain pientä uutta :D.
Tyylikkäämmästi ranskalaisen rasian - jonka saamista kehuista olen vallan otettu; kiitos!! -jälkeen hipahtavampi kännykkäpussukka:(Klikkaa kuva halutessasi isommaksi; isoäidinneliöistä on todella moneksi!)
Tämän tekemiselle olikin hyvät perusteet:
1.) Lenkkivaatteissani on varsinkin näin kesällä harvoin taskuja, mutta puhelinta on syytä silti kantaa mukana. Vyötärömalliselle pussukalle ei olisi käyttöä, kun täytyisi se vyötärö löytää ensin...
Rannekepussukkaakin mietin, mutta puhelimeni on vanhaa, painavaa ja isoa mallia (ja niin ihanan helppokäyttöinen, etten ole malttanut sitä muuksi vaihtaa), joten ranteessa sitä olisi melko raskas "rääpöttää" (= roikottaa).
Niinpä olan yli heitettävälle mallille on käyttöä.
2.) Novita Huopasesta olen montakin työtä huovuttanut, mutta Novita Puro on toistaiseksi jäänyt kokeilematta, vaikka olen siitä toki muuten paljon - huovuttamattomia töitä - neulonut. Kokeilu onnistui hyvin vanhoilla keränjämillä.
3.) Novita-lehden syksynumero ilmestyi menneellä viikolla, täynnä toinen toistaan ihanampia malleja! Haaveissani on toteuttaa sieltä ainakin kellohelmamekko, frillahame, pitkät sukat, kynsikkäät, paksu kirjoneulevillatakki ja -myssy... Paineita purkaakseni aloitin tekemällä lehden ohjeella tämän pikkupussukan :D.
Lankajämiä jäi vieläkin, ja lehdessä olisi myös meikkilaukun malli, joten...

Mitä mainiointa sunnuntaipäivää ;).

11 kommenttia:

Ninnu kirjoitti...

Eipä ole hipahtavakaan hullumpi! Kivat värit ja muutenkin mukava. Kännykkäpussukat ovat kyllä hyviä olemassa.

Nina kirjoitti...

Isoäidinneliöt on minulle mieluisia.Kaunis pussukka!

Anneli kirjoitti...

Tuo on kyllä nätti !

Et sitten viitsinyt alkaa etsimään sitä kadonnutta vyötäröä :))
Hei , tämä on vitsi.. olet vaan asiasta minulle useampaan kertaan maininnut :D

Seuraavaksi sitten se meikkipussukka !!!

Sari kirjoitti...

Onpa hauskan näköinen pussukka! Ja toimii varmasti hyvin tehtävässään.

Kirsti kirjoitti...

Sinulla pulppuaa ihanasti nuo raikkaat luovuuden lähteet! Minulle tuottaa suurta iloa katsoa näitä tuloksia! Samalla omat esteet väistyvät. Minua on rasittanut pitkään: jos se ei onnistukaan - hukkaat hyvää materiaalia - jokin toinen ratkaisu olisi parempi siis mieti vielä=jahkaa, tällainen paha oireyhtymä, joka tuhoaa innostusta. Olen kyllä taistellut sitä vastaan.

Mari kirjoitti...

Isoäidinneliöt on ihania, ja niin monipuolisesti olen huomannut niitä käytettävän. Meille on tulossa tytölle peitto, äitini tekee, innoissani jo odottelen.

Ja jatketaan ostoshöpinöitä :). Oikeasti en osaisi olla ostamatta yhtään mitään, tykkään niin paljon kaupoissa ja nettiputiikeissa kierrellä ja katsella ja tosiaan harrastan virtuaalisten ostoskorien täyttöä minäkin :). Ihan parasta puuhaa. Ei tosiaan tuu heräteostoksia, kun tarkkaan miettii tilaako vai ei ja välillä deletoi jotain ja laittaa jotain muuta tilalle, hih. Meinasin kirjoittaa, että halvat on huvit meillä, mutta ei sittenkään kun jossain vaiheessa se oikea tilaus sitten aina lähtee :D.

marelo kirjoitti...

wau kuinka nätti pussukka. Saispas ite myös tuollaisen aikaiseksi, mutta taitaa jäädä.

MariJ kirjoitti...

Ihana pussukka! :) Minä en osaa kännykkäpussukkaa käyttää jostain syystä, känny on aina taskussani tai jos ei ole taskua niin sitten käsilaukussa.

Birgitta kirjoitti...

Kiva pussukka ja aivan mahtava neulatyynyrasia.

Ritu kirjoitti...

Makee kännypussukka ja tuo alempi neulatyynyrasia niin hieno, että pyörryttää... Mä muuten sain tilattua niitä pitsikuvioita, Raamattuja ja paljon muitakin. Kiitos vielä kerran vinkistä !

Virpi kirjoitti...

Ihana kännykkäpussi. Minäkin tykkäsin Novitan lehdestä, koskahan vaan ehdin siitä jotain tekemään? Tuo aikaisermman postauksen neulatyynyrasia on aivan mahtava, todella kaunis ja taidokas, kuten työsi aina, se olisikin kiva nähdä ihan livenä. Virkatussa liinassa en minäkään näe mitään vikaa, sopii tuolle pöydälle ja sopii myös sellaiselle pienelle, jossa kukat tulevat yli, jota joku jo ehdottikin.