perjantaina, kesäkuuta 17, 2011

Synttärionnea Katrille - ja KYHäelmiä muuten vain

Katri viettää synttäreitään tänään, ja sain ilon olla hänen parinsa pistelijöiden synttärivaihdossa. Ompelin hänelle - hatarilla koneenkäsittelytaidoillani - kassin, jonka kylkeen tälläsin pistelyn:Pistelymalli on peräisin Joan Elliotin kirjasta Cross Stitch Wit & Wisdom. Lähikuva pistelystä ja vuorista, jonka ideasta kehtaan olla jopa ylpeä:Vuori on nimittäin pojan vauva-aikainen kauluspaita, jota ei tullut silloin käytettyä, ja pieneksi meni. Mutta tässäpä tuo mukavasti palvelee, kun rintataskusta tuli kassiin sisätasku :).
Laitoin synttäripakettiin lisäksi Miss Paris -pistelymallin Katrin toivelistalta, mallissa tarvittavat langat, palan Pariisi-aiheista viimeistelykangasta, pellavapalan, koristerusetteja, perhoskuvioista nauhaa ja luistinhelyn (ihan vain muistoksi siitä, että sain viime talvena Katrilta useammankin luisteluaiheisen vaihtopistelyn :).) Niin, ja onhan siinä tuo askartelemani korttikin:Ja sitten niitä KesäYön Hullutuksia taasen. KYH 15 valmistui. Virkkasin puuvillavirkkuulankojen lopuista kukkia ja pari lehteä ikivanhan, hyvinpalvelevan olkihattuni koristuksiksi:Kukkien keskelle ompelin lasihelmiä. Monikerroksisien kukkien ohjeita löytyy esim. täältä.
Ja täältä löytyypi ohje myös KYH 14:ään, joka ohjeen mukaan on kynttilämansetti, mutta meillä teepannunalunen:Kun nuo isoäidinneliöt nyt ovat niin kovasti muotia, pitäähän niitäkin muutama virkata. KYH 16 hyvin marinoituneista, paksuista puuvillalangoista, eteni tämän verran:- Saas nähdä, tuleeko istuinalunen vai peräti torkkupeitto... Tyyny tai kassi ei ainakaan tällähaavaa tunnu inspiroivalta ajatukselta.

Hauskaa kesäviikonloppua, kaikkinaiset kyhäilijät ;).

9 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Upean kassin pistelyineen olet tehnyt !
Hienosti tuunattu hattu ja kivoja virkkuita. Odottelen mitä niistä syntyykään :))

Eila kirjoitti...

Kiva kassi täältäkin löytyi ja kaikkea muuta mukavaa.

Katri kirjoitti...

Ihastelinkin tuota kassin sisätaskua, ja mietin mikä sen tarina on, ja nyt selvisi :-) Ja se "luistinhely" nostatti hymyn huulille...

Jos en tänään ennätä/jaksa aloittaa pistelyä, niin huomenna sitten toivottavasti, se houkuttelee niin kovasti. Kiitos vielä kerran, ihastuttava paketti kaikkineen!

Jaana kirjoitti...

Taas niin kivoja ja aikaa vaativia töitä esillä.

kissankello kirjoitti...

hienon pistelyn olit laukkuun laittanut. Uusiokäyttö pojan paidalle on tosi hyvä idea.
Voi noita virkattuja kukkia, että osaa olla kauniita, en vain osaa. Helmiina meillä vois osata jos helmeilyltä vain kerkiääs:)

Katri kirjoitti...

Juu, syyhytti niin kovasti, että eilen aloitin Mam'zellen :-) Uusi kassi toimii ainakin näin aluksi sen projektipussina. Ehdin minä sitten vielä loppuillasta japaniakin kerrata; sen opiskelu on ollut yllättävän mukavaa ja mukaansatempaavaa, ja olen minä jotain jo oppinutkin ;-)

Virpi kirjoitti...

Hih, sattuipas taas synttärivaihdossa.... Hieno paketti, onneksi lähetit toivelistalta eri mallin kuin minä, mutta muuten oltiin liikuttavan samalla linjalla...=) Kassin vuori on kyllä todella hyvä keksintö!

Mari kirjoitti...

Ihana lahja Katrille, niin kiva kassi ja lahjat on ihan huippuja!

Selma kirjoitti...

Ilolla katselin KYH töittesi aloituksia ja osa jo valmiinakin. Tänä vuonna en lähtenyt mukaan ollenkaan vaikka hiukan mieli tekikin. Nyt on yksi sormikin ihan mäsänä, joten tyydyn katselemaan toisten hauskoja töitä. Hyvää Juhannuksen jatkoa :)