torstaina, toukokuuta 12, 2011

Mistä tuleekaan mieleni niin iloiseksi?

Vaikkapa vaihtopostista ;).
Eilen tuli päivällä kaksikin postin noutolappua. Toinen oli odotettu tilaus, toinen koski pakettia, jota odotin vielä enemmän - varsinkin sen jälkeen, kun lappu poltteli käsissä, mutten jaksanut helteen vuoksi lähteä pakettia kävellen noutamaan, joten jouduin odottamaan iltaan asti!

Kun kotiuduin illalla Tapulipiirin kokoontumisesta, kotona odotti montakin mukavaa, isännän noutamaa pakettia, *siunattu siippa!*

Se vaihtoposti, se oli Bling-bling-vaihtopostia, ja tuli Maijalta. Kun näin postin pakettilapussa Maijan nimen, osasin odottaa jotain kivaa, sillä kukapa taitaisi paremmin nämä herttaiset tyttömäiset jutut kuin hän juuri!
Paketti oli kietaistu kirsikankukkapaperiin, sen noteerasin heti:Mahtavan tyllipilven keskellä, kauniilla, pehmeänpinkillä nauhalla sitaistuna, oli tämmöinen rasiaihanuus:Maija oli maalannut lasturasian vaaleanpunaiseksi, ja pistelyn hän oli tehnyt hennon vaaleanpunaiselle pellavalle, jonka kaunista sävyä kuvat eivät valitettavasti kykene toistamaan.
Ja tässä mallissahan on vaikka miten paljon elementtejä, joista tykkään, mm. käsityöaihe ja silhuettikuva (nuo eläimet essussa ovat mainiot :D.) - Eikä muuten todellakaan ole mikään helppo rasiamalli viimeisteltäväksi, ja kuitenkin Maija on tehnyt sen aivan vimpanpäälle, moninkertaisella nauhakoristelulla jne. (Muistankin, että hän kertoi tykkäävänsä käsitellä viimeistelytarvikkeita. Ei siis ompelukonetta - jonka kanssa minäkään en oikein ole väleissä :D, vaan pitsejä, nauhoja ja muuta ihanaa.)
Tässä vaihdossa ei ollut tarvis lähettää lisukkeita, mutta sain niitä silti! Kirjekin oli kirjoitettu valtavan kauniille paperille. (Ihanaa saada käsinkirjoitettuja kirjeitä! Omat kädet eivät tahdo jaksaa käsialaa kirjoittaa, mutta kirjeiden vastaanottaminen on niin mukavaa.) Mukana oli myös vaaleanpunaista puuvillalankaa, hopeanväristä pitsiä, kauniita nappeja (se strassikoristeltu on kyllä uskomaton!) ja pikkuinen, vaaleanpunainen kortti. Lisää kuvia ihailtavaksi:Suuri ja kaunis kiitos, Maija!

Ja kerroinkin jo, että isäntä oli noutanut useammankin paketin. Yhden hän oli hakenut kehystämöstä. Nyt sain seinälle nämä pistelyni, ja katsopas, miten taidokkaasti "luottokehystäjämme" osaa pokat valita:Ylläolevasta kuvasta näet apinataulun paikallaan. Samalla voit ihailla "museotamme", kun meillä on noita polkukoneita kaksin kappalein :D. (Kolmas kone on tuossa Maijan lähettämän vaihdon taustalla. Se on "pihakone", kun on sen verran ruosteinen. Ja sen jalustahan on keittiössä, nukkekotipöytänä.)

Ja vielä yksi paketti, nimittäin se tilaukseni. Ja samalla kehut kauppiaalle, joka osaa kietaista kangaspakat kauniisti:(Tapanani on yrittää välttää mainostelua, mutta kun joku kumminkin kysyy, niin ko. nettikaupan käyntikortti näkyy kuvassa, kunhan klikkaset sen suuremmaksi - ja se nauhan alle jäävä sana on "valkea-" ;). On muuten hauskoja kankaita siellä. Pääsi taas vähän karkaamaan mopo käsistä, ja tilasin aika montaa sorttia. Kun ei uskalla jättää tilaamattakaan, ettei jää ilman - välillä niinkin on jossain käynyt.)

12 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Apinalla on loistava kehys :) Ihan kuin bambua.

Neili kirjoitti...

Ihania posteja!

Mari kirjoitti...

Vaihtoposti = paras posti ja ostosposti tulee kyllä hyvänä kakkosena. Hienoja tauluja ja huikean kauniin vaihdoin sait. Ihana pistely siinä.

Mullakin Eiffeli olis nyt valmis, kehystämöön sitten jossain vaiheessa.

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ihania ristipistotöitä! Tuo Pariisi-taulu on suosikkini! :)

♥ Sari ♥ kirjoitti...

Mulle tulee Pariisi-kuume!!! :)

Eila kirjoitti...

Kauniit kehykset molemmissa ja ihastuttavan rasian olet saanut Maijalta!

kissankello kirjoitti...

Rasia on tosi kaunis. Satuinpahan näkemään tämän rasian livenä, hiukan oli vielä kesken silloin, mutta kaunis kuin mikä.
Komeita tauluja kehyksineen sinulla. Nuo apinan kehykset ovat kyllä mahtavat:)

Sari kirjoitti...

Ei voi muuta sanoa kuin että oletpa taas saanut mukavia paketteja! *pieni kateuden sävy äänessään' ;) Onpa onnistuneet kehysvalinnat, tuo bambunnäköinen kehys istuu tuohon apina tauluun kuin "nenä päähän".

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Ja mikä sitten ärsyttää: Bloggerilla oli jotain vaikeuksia pari päivää. Sen seurauksena tämäkin postaus oli pimennossa. Nyt, kun saivat ongelmat kuntoon siellä, aikaisemmat kommentit tästä postauksesta ovat tipotiessään, HÖH :(.

Virpi kirjoitti...

Ihan ensiksi se tärkein; aivan ihania nuo kaikki bling bling-vaihdot. Olen niitä käynyt ihailemassa.

Ja taulunkehykset on todella kauniit. Hyvä kehystäjä on kyllä kiven takana, mahtavaa jos voit lähettää kankaan vaan sinne ja lopputulos on noin upea.

Blogger tosiaan pöllöili jotain, mulla oli kans yksi postaus pimennossa toista vuorokautta.

enkulin käsityöt kirjoitti...

Auts miten IHANIA

Lennu kirjoitti...

Iiik, miten ihania kaikki! Ihana vaihto ja ihanat kehykset tauluissa!!