sunnuntaina, toukokuuta 08, 2011

Äitienpäiväehtoota

Kävimme tervehtimässä anoppia ja äitiäni jo eilen, koska isännällä oli tänään tiedossa suntiointipäivä. Vein äidille valkoisen äitienpäiväruusun ja tällaisen, tällä viikolla pistelemäni kameliatyynyn:(Jos klikkaset kuvaa suuremmaksi, näet, että siellä on muutama helmikin :).)
Sydänmalli on Martine Léonardin kirjasta Les coeurs des 4 saisons (jonka kuukausi sitten, pistelyviikonloppuna, ostin).
Pistelykankaana on vaaleanvihreä evenweave. Pistelylankoja vaihdoin vähän varastojeni mukaan ja fiksasin samalla lehtien väriä mallin väriä tummemmanvihreiksi. Viimeistelykankaaksi valitsin vihreää ruusunlehtikangasta. Äiti tykkää vihreästä, kuten minäkin. (Meillä on molemmilla vihreät silmät - vaikuttaisikohan asiaan? :))

Tänään vierähtikin tovi kirkolla. Naapurinisäntä oli järjestänyt vaimolleen yllätyssynttärikonsertin, josta saimme nauttia kirkonmenojen ja kahvituksen jälkeen. Sain synttäreistä vihiä jo pari viikkoa sitten, joten ehdin pistellä rouvalle lahjan:
(Kuten näkyy, tähän tulivat ne aiemmin vilauttamani hämähäkkiruusut, jotka näkyvät toistaiseksi otsikkokuvanakin.)
Niin pistelyaiheen kuin taustakankaankin valitsin sen mukaan, että naapurin rouva hoitelee kotonaan muutamaa lammasta. Ja tämähän sopi mitä loistavimmin hänen synttärijuhlapäiväkseenkin sitten, sillä tänään vietettiin kirkossa paimenen sunnuntaita :).
Ai niin, pistelymalli on osa Cmon Monden Une jolie Bergere -mallia (eli osa taannoista lahjakorttiostostani).

Ja tietysti minuakin lahjottiin :). Isäntä kiikutti kotiin jo perjantaina lumoavankauniin vaalenapunavihreäkukkaisen ruusun ja parin aiemmalle nimpparilahja-Mariskoolille. Esikoinen oli ostanut syvänpunaisen kynttilälasin. Itsetehtyjä kortteja sain vinon pinon, mukaanlukien yhdeltä lapsista lahjakortin, jossa luvattiin siivota oma huone ja hoitaa tiskikoneen tyhjennys. Tyttö teki lahjaksi kakun:Ja tämäkin tuli kuin lahjaksi, uusi kirjakaappi makuuhuoneen nurkkaan:Vanhempi, samanlainen, mutta tumma, Laulumaan kirjakaappi saa nyt palvella käsityökirjojen varastona olohuoneessa. Pisteylehdet asustavat tästä lähin tässä kaapissa.

Uskomatonta, miten kesäinen keli tänään on ollut! Pelargoniani pääsivät uusiin multiin. Täytyykin mennä nostamaan ne yöksi sisälle...

15 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Voi että on ihana äitienppäivä. Upeita nuo pistelyt. Tuo lammaspistely on ihana.

Sari kirjoitti...

Että olet taas pistellyt upeita töitä! Olen nähnyt enemmänkin noita sydän-töitä viime aikoina ja omia sormia on alkanut myös syyhyttään kyseinen kirja...

Virpi kirjoitti...

Hyvää äitienpäivää vaan sinnekin =D. Tosi kaunis tuo äidillesi tekemä tyyny ja naapurikin on saanut niin ajatuksen kanssa tehdyn lahjan. Pitäisköhän muuttaa teidän naapuriin =D. Tämäkin meinasi aamulla hukkua kortti tulvaan, vaikka esikoinen ei kuulema ehtinyt koulussa korttia tehdä ja ope oli tarjonnut VAAN vaaleanpunaista pahvia. Eihän vihreää rakastavalle äidille voi tehdä vaalenpunaista korttia !!! =D Muuten ovat kyllä aikas harvinaisen kauniisti käyttäytyneet kaikki koko päivän, että näitä päiviä soisi olevan useamman vuodessa...

Ritu kirjoitti...

Ihan uskomattoman ihania nuo pistellyt tyynyt ! Tuon hienompaa lahjaa ei voi saadakaan. Paitsi lasten kortit ja lahjat ovat tietenkin ylitse muiden. Mukavaa alkavaa viikkoa !

MariL kirjoitti...

Kauniita pistelyitä!

Hanna kirjoitti...

Jaana kirjoitti...

Ihana tuo Äidillesi tekemä tyyny. Ja Kaunis myös naapurille mennyt. Sinä varmaan pistelet ihan joka päivä. :))

Anonyymi kirjoitti...

Ihania ristipistotyynyjä! Sinulla on oikea tehdas käynnissä, kun aina on uutta ja kaunista täällä blogissa esiteltävänä! :) Mukavaa viikon alkua!

Irmeli kirjoitti...

Aina vain jaksat olla yhtä ahkerana. Ihanat pistelyt ja viimeistelyt jälleen.

Eila kirjoitti...

Kauniita pistelyitä molemmat!!!
Tänään on vieläkin kesäisempi keli kuin eilen, siis ihan kesäinen:)

Virpi kirjoitti...

Minäkin täällä ihastelen pistelyjäsi, kyllä on kauniita. Nuo ruusut ovat kauniita, meinasinkin jo ruveta kyselemään kuinka ne on thty. Ja aivan mahtava idea tuo huoneen siivoaminen ja tiskikoneen tyhjentäminen!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Kauniita tyynyjä olet tehnyt! Ihana lehtikaappi!

Lumiruusu kirjoitti...

Ai ai, miten hienoja ristipisto-töitä taas!

Viimeistely oli loistava valinta ja nuo tauskankaat on molemmat ihan täydellisen sopivat.
Ajatella että ruusunlehti-kangasta on yleensäkin edes olemassa :)

intsu kirjoitti...

Tosi ihastuttavat kumapisetkin tyynyt!Niin,niin kauniita.Aivan ihanat lahjat olet saanut ja kortit. Kakku on tosi suloinen:)

Kirsi kirjoitti...

Kauniita tyynyjä kertakaikkiaan. Ruusutyyny äidillesi on todellakin ihana. Minulla on sama kirja varmaan mistä tuo malli on ja nyt tekisi mieli pistellä, kun näin mitä ihanaa olit mallista toteuttanut :)