tiistaina, maaliskuuta 01, 2011

Saldoa

Hamsterikuussa sain tavoitteeni täyteen, eli 2 kg tuli ylitettyä, 85 g:lla. Muutenkin olen tyytyväinen tekemisiini, tulivat tarpeeseen:Kun sain tavoitekilot täyteen, päätin jatkaa pistelyillä, niillä kun oli kiireempää. Tämä jäi puikoille, jatkan tätäkin kyllä innokkaasti:Eilen tuli uusi Kauneimmat Käsityöt -lehti, ja siinäkin riittää haaveksimista, mm. nämä pitsineulemallit:
Kansikuvan oikeassa alakulmassa pilkottaa hauskasti eri kiinnitystavoilla erilaiseksi muotoutuva kietaisujakku, joka myös kiehtoisi... Hamserikuu ei suinkaan pienentänyt merkittävästi lankavarastojani, joten saattaisipa noista johonkin riittää lankaa, vaikka samoin tein aloittaisi.
Kauneimmat Käsityöt ja Novita ovat tällä hetkellä suosikkineulelehteni. Suuri Käsityölehti ei ole onnistunut uusiutumaan riittävästi (lupauksistaan huolimatta), jotta näkisin sen tilaamisen arvoiseksi. Moda on vähän niin ja näin: välillä on ihan nättejäkin malleja, välillä ei houkuttele oikein mikään.

Täällä on hiihtolomat meneillään, ja jälkikasvu on kotosalla, joten elämä on tavallista vilkkaampaa. Yritän kuitenkin päivitellä ristipistojanikin tässä lähiaikoina.

6 kommenttia:

MariL kirjoitti...

Ihania tuotoksia! :)

Tuo Kauneimmat käsityöt -lehden keltainen pusero on kyllä makee, katselin sitä jo perjantaina kirjastossa, kun kävin lehden selaamassa. :) Mulle just äsken soitti Modan kauppias, sanoin että en tykkää lehdestä enkä tilaa. Siinä oli joskus muutama vuosi takaperin tosi hyviä malleja, mutta just silloin kun itse tilasin sitä vuoden pätkän, niin taso laski, tai ei enää miellyttänyt minua. Pari kertaa olen sen jälkeen löytänyt Modasta jotain kivaa, josta olen sitten kirjaston lehdestä napannut kopion. :) Suuri Käsityölehti minulle tuli tosi monta vuotta, ei niistä kyllä tullut tehtyä kuin jotain ompeluita, joten lopetin senkin jo jokin vuosi sitten. Kauneimmat käsityöt -lehdestä en ole oikein koskaan löytänyt itselleni mitään, nättejä virkkausmalleja siinä on, mutta niitä nyt löytyy joka paikasta enemmän kuin ehtii virkata. ;) Novita minulle tulee, siitä tykkään. :)

Hyvä kuitenkin, että on näitä kotimaisia käsityölehtiä näinkin paljon, on malleja joka makuun! :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oletpa ollut ahkera ja tehnyt toinen toistaan upeamia töitä.
Minulle tulee Novita, Moda ja Kauneimmat käsityöt - niistä en luovu ikinä

Lumiruusu kirjoitti...

Voi mahdoton miten paljon ja suuritöisiä neuleita oletkaan kuukaudessa tehnyt,hyvä,hyvä!!
Liila neule puikoilla on kauniin värinen ,saas nähdä mitä siitä syntyy..
Meilläkin on hiihtoloma,
Poika lähti serkuille ja ruusunpunan kanssa ollaan sitten vietetty laatuaikaa ja tehty "tyttöjen juttuja".

Eilen oltiin shoppailemassa
=
mielipuuhaamme :) ,ja huomenna vien tytön ja ystävänsä uimahalliin ja syömään.

- H - kirjoitti...

Ensi maanantaina täytyykin yrittää saada käsiin tuo uusin Kauneimmat käsityöt.

Kummasti tuon koko jälkikasvun kotona oleminen häiritsee normaalia päiväohjelmaa. Vähän pitää heille ohjelmaakin järjestää ja meteliä riittää heidän ollessa kotona. Oletko muuten käynyt Nokian uimahallissa? Se on paljon halvempi kuin Eden ja kuitenkin altaita on moneen makuun.

kissankello kirjoitti...

OOt mahottomasti ehtiny neuloa huippuhienoja neuleita. Punainen lyhyt villatakki bongas heti silmiini aivan ihana. Lykkyä tykö:)

Ritu kirjoitti...

Wau, mikä pläjäys hienoja töitä ! On ilo omistaa noista yksi sininen :)