tiistaina, helmikuuta 22, 2011

Hajamietteitä

Olen käyttänyt eilisillan ja tämän aamun ihanien, uusien pistelylehtieni selailemiseen. Suosikkikin jo löytyi, tämä Plaisir de broder... nro 13:Syy suosikkiuteen lienee selvähkö, ja näkyypi lehden kansikuvan vieressä olevista kahdesta japanilaistyylisestä mallista. Yhtä kauniita en ole ikinä nähnyt! Vaikka täytyypä tuohon lisätä, että myös jääkarhumalli, pikku mökit ja linnut (joista osa näkyy lehden kansikuvassa) ovat valloittavan ihania!
Mutta vielä siis viikon verran neulotaan. (Joskin tunnustettakoon, että eilen tein yhden vaihtopistelyn; oli aikataulullisesti "pakko", ja helpotti samalla pistelypoltetta :).)

Kauniit kiitokset huomaavaisuudesta Virpille, joka lähetti Vantaan Laurissa olleen, tätä blogia käsittelevän jutun meille! Minähän tietysti "ittehyvänä" ihmisenä kävin jutun heti lukaisemassa näköislehdestä, mutta netitöntä äitiäni tämä varmasti ilahduttaa suuresti, ja saanpahan arkistoida tämänkin ;D. Ihanaa, kun blogiystävät ovat niin huomaavaisia!
Laitan oheen jutusta heikkotasoisen valokuvan. Eipä tuo teksti juuri mitään uutta minusta anna, kun ei minusta niin ihmeitä kirjoitettavaa riitä, mutta tuo kuvavalinta ja kuvateksti saivat minut niin iloisiksi, että tahdonpa näyttää sen teillekin, jotka ette Vantaan Laurin jakelualueella asusta:Laitoin toimitukselle tarjolle kolme kuvaa, ja minusta oli vallan suurenmoista, että valitsivat juuri nuo villapöksyt; nehän kertovat minusta kaiken olennaisen :D.

Sitten kielianalyysia:
Ei ole - onneksi meille ja sudelle itselleen - paikallisesta sudesta sen kummempaa kuulunut. Juolahti kuitenkin tänään lenkkipolulla mieleeni, kun jossain lehdessä taannoin pohdittiin suden merkitystä suomalaisille. Siinä arveltiin sanonnan "sus siunakkoon" kuvastavan suden jumalallista merkitystä kansallemme. Kun siis pyydetään sutta siunaamaan...
Mutta hei, minä olen aina kuvitellut, että tuo sanonta on kansan suussa muokkautunut lyhennelmä huudahduksesta "Jeesus siunatkoon". Samalla tavalla kuin "herra-mun-jee", joka tuskin tarkoittaa mitään "jee-jee"-meininkiä, vaan on ymmärtääkseni lyhennelmä "Herra, mun Jeesukseni" -lauseesta. Olenko väärässä, vai kuullostaako järkeenkäyvältä?

Ja vielä kulttuurisia ilonaiheita:
- Ylessä uusittava kuunnelmasarja "Linnunradan käsikirja liftareille" - huimasti monipuolisempi kuin tarinasta tehty elokuva, ja mahtavat suomalaiset näyttelijät; kiitos, Yle!
- Herran tarhurit, kirja, jonka luin joululomalla, ja josta riittää pohdittavaa vielä jälkeenpäinkin, suosittelen.
- Äskettäin toistamiseen katsomani elokuva American Beauty, joka herätti ainakin minussa monenlaisia tunteita: raivoa, ällötystä, myötätuntoa, sääliä, nauratti, itketti... Alkuun tuntui, ettei tämmöistä potaskaa jaksa loppuun katsoa, mutta parasta kai olikin, että loppuun sinniteltynä elokuvakokemus olikin erittäin palkitseva, ja alussa kertakaikkisen vastenmielisiltä vaikuttaneet ihmiset tuntuivatkin lopulta tärkeiltä ja inhimillisiltä.
Mukavaa, että käsitöitä tehdessä ehtii tehdä monenlaista muutakin, kuten kuunnella kuunnelmia ja äänikirjoja, lukea lehtiä ja kirjoja ja katsella elokuvia ja muuta hauskaa ja/tai hyödyllistä. Kyllä arki on sitten ihanaa!

12 kommenttia:

Xanthia kirjoitti...

Hei! Aivan ihana kimono ristipistomalli (jostain kumman syystä nuo aasialaismallit kiinnittää huomioni). Mistä tuon lehden olet saanut?

Katri kirjoitti...

Oi, pitääköhän hankkia itsellekin tuo lehti (jääkarhukin kiinnostaa, itämaisten juttujen lisäksi)...

Kiitos kun jaoit tuon jutun meidän muiden kanssa. Minuakin hymyilyttää kovasti tuo kuvavalinta teksteineen, ihana :-)

Ja kivoja juttuja olet hamsterikuun aikana saanut valmiiksi, olen niitä käynyt pikaisesti ihastelemassa, mutten olen kommentoimaan ehtinyt...

Virpi R. kirjoitti...

Aivan ihana juttu taas =) Mojovat naurut, kyllä irtosi tuolla jutun kuvatekstillä =) Huumoria pitää olla, eihän tätä muuten jaksaisi... Aivan mahtavat pöksyt muuten - tämä tahtoisi tuollaiset myös! =D

Käsityöperhonen kirjoitti...

Sinusta on kirjoitettu mukava juttu. Kiva, että laitoit sen myös tänne luettavaksi.

Mari kirjoitti...

Jestas sun uutta lehtikokoelmaasi! Nuo kaikki näyttää kaupan sivuilla sen verran ihanilta, että taidanpa sijoittaa minäkin muutamaan lehteen tilipäivän hujakoilla :).

American Beauty on ihan mun lempileffa jostain syystä. Siinä on niin monta mielenkiintoista hahmoa.

Eila kirjoitti...

Olipa kiva lehtijuttu, ihan sinunnäköinen:)
Minä kanssa ihastelen tuota sinun lehti- ja ristipistomallikokoelmaasi, kateudesta vihreänä tietty!

MariJ kirjoitti...

Hauskat papin pöksyt kyllä! :D

Ja kyllä minäkin olen automaattisesti olettanut, että "sus siunatkoon" on tietysti lyhennys "Jeesus siunatkoon". Ihan niin kuin "jumalauta" = Jumala auta; herranjestas = Herra Jeesus ja mitä näitä nyt muita onkaan, "jessus" ja "jösses" ja "voi kiesus" ja muut vastaavat menee tietysti samaan joukkoon. :) Tuota herra-mun-jeetä en ollut ennen kuullut, mutta "herranjee" on kyllä tutumpi.

Mitkähän ne "herran pieksut" sitten mahtavat olla, tuskin sentään papin pöksyt? ;) Pitäisi taas oikein perehtyä kunnolla noiden sanojen ja sanontojen alkuperään, se on mielenkiintoista. :)

Emma kirjoitti...

Luin tuon jutun äidillä ja isällä vieraillessa ja kuva teksteineen hymyilytti. Pitikin kysyä, että oletko itse tuon jutun nähnyt, mutta vastaus löytyikin ennen kysymystä. :)
Kaikkea ihanaa olet haalinut.

Ritu kirjoitti...

Arki on ihanaa, siihen yhdyn täysin. Olen ollut nyt viikon sairaslomalla äänen käheyden vuoksi, ja aika kuluu oikein hyvin. Kun ei ole siis muuten kipeä. Ihana juttu tuo pöksy-artikkeli :)Olet niin mielenkiintoinen ja monipuolinen ihminen, että sinusta saisi vaikka kuinka paksun elämäkertakirjan - ja mitä vielä ehditkään ! Kiitos myös, kun kerroit "sus siunatkoon" - sanonnan alkuperän. Vähän aikaa sitten sitä perheenä pohdittiin, kun Fingerporissa sus tuli siunaamaan lasta, kun pappi ei ehtinyt :)Kiva lukea sun juttujasi !

enkulin käsityöt kirjoitti...

Mahtavia mallea ja anteeksi vaan nuo villapöksyt ovat niin upeat, että ilman muuta niiden on tultava tavaramerkiksi.

Virpi kirjoitti...

Ollos hyvä vaan artikklista. Jotenkin tuli mieleen, että saatat olla sellainen immeinen, joka haluaa tuollaisen arkistoida.... Minä jaksan ihaila tämän blogin yleistä ulkoasua. Nyt tuossa yläpalkissa on rivi niin kauniita ristipistoja että hitaampaa heikottaa. Noin yleisesti ottaen mun suurin suosikki sun blogipohjissa on se kuva vanhasta talosta, jossa nuo ikkunat aukeavat niin, että tulee sellanen olo kun astuisi vanhaan pappilaan. Sellaista tunnelmaa lienet tavoitellutkin ja mielestäni se on erittäin onnistunut. Mua kiehtoo ihan hirveesti vanhat talot huonekaluineen ja muine tavaroineen. Sellaisissa paikoissa alkaa aina ajatus lentää ja miettii, että mitähän täälläkin on aikojen kuluesa tapahtunut. Ja kyllä, munkin mielestä ne villapöksyt oli mainio valinta tuossa artikkelissa. Oletko muuten paljonkin käyttänyt niitä nyt tänä talvena?

Peikkotyttö Hanna kirjoitti...

Voi miten ihana juttu! Nuo pöksyt on iha superit! ♥ :)