maanantaina, tammikuuta 03, 2011

3. päivä

... ja 3. ristipistoaloitus:Lupailin tälle päivälle jotain suurta, vaan ei siitä mitään tullutkaan, kun olen kadottanut (vai onko sitä ollutkaan?) värikoodiavaimen isosta ristipistokitistä, joka minun piti aloittaa. Hiki nousi tänä aamuna pintaan, kun avasin pakkauksen (olin sen kyllä ennenkin joskus avannut, ja muistan, että sisältö putosi lattialle, mutta olisinko kadottanut silloin yhden kokonaisen paperin?), ja siellä olivat siististi taiteltu kangas, valmiiksi lajitellut langat ja monisivuinen ohje - eikä värikoodeja missään! Täytynee kääntyä valmistajan puoleen, josko suostuisivat koodiavaimen toimittamaan...
Niinpä aloitin nuo Valerie Pfeiffer -tipuset sitten. Vaihdoin kuitenkin pohjakankaan tuommoiseen käsinvärjättyyn lilanväriseen aidaan. Teki mieli kokeilla, miltä lintuset näyttävät iltataivasta vasten.
Eilisen aloituksen teinkin tänään valmiiksi:- Ja mallitiedothan löytyvät eilisestä postauksesta. Ostin joulun alla tuommoista postikorttikuosia, josta ompelin palan koristeen taustaksi (oikeanpuoleinen kuva).
Ja pistelymalli on muuten helppo ja nopea "erikoispistoista" huolimatta (eivät ole lähemmin tarkasteltuina kovin erikoisia).

Heppahöperö pikkuneiti tuolla naureskelee kirjaansa, jossa kuulemma joku pelkää hevosia. Mutta kyllä minäkin olisin perjantaina pelännyt, jos olisin ollut jalkamiehenä liikkeellä. Viereisellä tiellä nimittäin kirmaili neljä hevosta ihan itsekseen. Olivat jostain karanneet. Näyttivät kuitenkin pysyvän aika hyvin laumana, ja kyllä niitä myöhemmin naapurit johonkin päin taluttivat, joten ilmeisesti joku tiesi, kenen ovat. Täällä on hevosia suurin piirtein joka toisessa taloudessa, joten tuommoinen välikohtaus on kyllä ihan odotettavissa.

12 kommenttia:

Maajo kirjoitti...

Hienoa, hienoa! Kivan kankaan valitsit lintutyöhön, en malta odottaa lopputulosta. :)

♥ Sari ♥ kirjoitti...

Wau, nopeaa toimintaa! :) Tuo taustakangas on tosiaan nätti. :)

MariL kirjoitti...

Ihanaa on sinulla tulossa ja ihanan olet saanut valmiiksikin! :)

Hmm, niistä mun työn alla olevista joulukoristeista en oikein tiedä, mitä niille tekisin sitten, kun tulevat valmiiksi. Silloin kun ostin sen pakkauksen, kuvittelin antavani niitä lahjaksi jonakin jouluna sinne sun tänne joulukorttien mukana. Mutta sitten päätinkin kertaheitolla lopettaa sekä lahjojen antamisen että korttien lähettämisen että myös kotini koristelemisen jouluna. ;) Niin että en tiedä mitä tosiaan teen niille sitten valmiina, kun en halua tonttujuttuja itse katsella (en ole koskaan tykännyt tontuista tai pukeista) enkä halua niitä antaakaan kellekään. ;) Mutta kun olen pakkauksen ostanut ja vielä erikseen 12 sopivaa flexikehystäkin, niin haluan pistellä ne pois alta, etteivät ole rasittamassa kaapissa. Nakataan sitten vaikka kirpparille. ;)

Sen joulukalenteripakkauksenkin ostin varmaan silloin samaan aikaan tuon koristepakkauksen kanssa, sen nyt vielä siedän silmissäni, kun siinä ei ole yhtään tonttua. ;) Tosin siivosin senkin jo pois näkyvistä viime viikolla. :)

Huvittaa kyllä, että mulla on tuossa hassutuksessa yhtä lukuunottamatta kaikki pistelyt jouluisia; no, enkelin kyllä ajattelin pitää esillä ympäri vuoden, mun mielestä enkelit kuuluu joka päivään. Toisaalta, on mulla nytkin tässä työpöydän yläpuolella esillä ainakin kolme jouluaiheista koristetta, jotka pidän esillä ympäri vuoden, tosin ne ei ole ihan "joulu-jouluisia", vaika niissä lukeekin "joulu", "noel" tai "christmas", mut oon saanu ne vaihdoissa, niin ei niitä raaski mihinkään laatikkoonkaan piilottaa. On tuossa se sinun pistelemäsi kirjekuorikin esillä. :)

Amalia kirjoitti...

Tuosta puusta tuli tosi kiva. Noi tirpat on niiiin kivoja.

Srinity kirjoitti...

Hieno alku ja upea valmistunut työ! Kauniit kankaat olet noihin valinnut.

Marcy kirjoitti...

Wow! a finish already.

I love the Pfeiffer piece. It'll will be beautiful on the overdyed fabric. I look forward to seeing it's progress.

MariL kirjoitti...

Hih, siis mulla on ihan toistuva logiikkaa näissä käsitöissä, että teen ensin kaikki "tyhmät jutut" pois alta, että voin sitten loppuelämäni keskittyä niihin kivempiin... ;) Viime vuonnakin päätin pistellä vähintään yhden ristipistotyön kuukaudessa, ja mitä tein - okei, sentään muutaman oikeesti kivan työn itselle, mutta enimmäkseen niitä lehtien kylkiäiskittejä pois ajelemasta kaapeista, lykkäsin niitä sitten lahjaksi sinne sun tänne. ;) Neulomisessakin välillä sellainen tapa, että ensin pitää saada joku ruma lanka kulutettua pois, että voi paremmalla mielellä nauttia sitten siitä ihq-neuleen tekemisestä, josta on haaveillut viimeiset 5 vuotta, mutta joka on lykkääntynyt siksi, että on ensin pitänyt tehdä ne tyhmemmät pois. :D

No, tapansa ja motivaationsa kullakin. ;) Voi olla, että noista mun joulujutuista tulee kuusenkoristeita, sillä pitäähän siinäkin nyt jotain roikkua, kun lapset kuitenkin sen kuusen vaativat - meillä ei käy pukkia, joten lahjoille täytyy olla joku paikka, josta ne voi löytää, vaikkakin kun meillä ei ollut pariin vuoteen kuusta siksi, että se oli varastossa, jonka sain siivottua vasta 2,5 vuotta muuton jälkeen, niin muistaakseni ne lahjat ovat sitten löytyneet kerran pianon alta ja toisen kerran keittiön pöydän alta... ;) Nythän tenavat tekivät siihen jotain hamahelmijuttuja, ja jotkut mun askartelemat vanhat pahviset rumat sydämet vois joutaa jo roskikseen, ei niissä enää ole ollut kaikissa ripustuslankojakaan vuosiin, oon vaan nakannut ne sitten sinne oksille makaamaan. :D Niin että ehkä laitetaan noita ristipistojuttuja sit siihen, jos ne siihen passaa, ja ne tontuthan voi laittaa sitten nurkan puolelle, ettei osu silmään. Toisaalta se on vain pari hassua päivää vuodessa, että eiköhän sen ajan kestä katsoa melkein mitä vaan. :)

Kyllä mää silti tykkään pistellä noita, vaikkei aihe olekaan mikään lemppari. Oli niitä kylkiäiskittejäkin kiva pistellä, ei niissäkään joku kukka-aihe mua niin kauheasti iskenyt. :) Ja kait noissa on joskus jokin minuun vedonnut, kun olen ne ostanutkin - tai sit se oli se kerta, kun sain isännältä Kirjokkaan lahjakortin synttärilahjaksi, ja oli vielä pakko keksiä joku muutaman euron juttu lisää, että sai sen summan täyteen. :D (juu, niin se oli, mulla oli joku pakkomielle ostaa tasan sillä summalla eikä eurollakaan yli tai ali)

Mut mukavia pistelyhetkiä sinne, hauska oikeasti käydä kurkkimassa mitä kenelläkin milloinkin lähtee työn alle! :) Nyt mun täytyy mennä näpsyttelemään omaa päivitystä...

Irmeli kirjoitti...

Upeat alut täälläkin ja jo yksi ihan valmiiksi asti. Valmistunut on tosi kaunis ja ihanan väriseltä vaikuttaa tuo kangas, jolle lintuja pistelet. Tsemppiä jatkoon!

intsu kirjoitti...

Kaunis pistely on jo valmiina! Ihastuttava työ myös tulossa.Sä oletkin niin taitava pistelijä.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Nätit linnut ja kylläpä on hieno tuo joulukuusenkoriste!

Tiina kirjoitti...

Voi miten nätti joulukuusi tästä tulikin! Kaunis tuo taustakangaskin.

Eila kirjoitti...

Kylläpä tuli kaunis tuosta kuusesta ja sinulta löytyy niin kauniita kankaitakin että. Minulla ei ole kangasvarastoa ollenkaan, pitäisi virkistäytyä ja katsella aina tilaisuuden tullen kankaita jos ko. kaupoissa sattuu pistäytymään.