maanantaina, joulukuuta 20, 2010

Jouluviikkoa

Ajatteles, että Lucifer tarkoittaa niin kaunista asiaa kuin valonkantajaa, ja että häntä juuri kutsuttiin aamutähdeksi. Ja sitten hänet pudotettiin... Pistää miettimään.

Asiasta kymmenenteen. Unohdin eilen mainita, että anoppi teki meille lahjaksi myös piparkakkutalon:
Siinä onkin pitelemistä, että meidän tenavat jaksavat pitää siitä sormensa irti - piparkakkutalo kun syödään meillä perinteisesti vasta loppiaisena (joskus tosin on joustettu ja käyty kimppuun jo uutenavuotena).

Ja minä kävin säästämässä Violariumissa. Ostin messutarjoustunnuksella ihanuuksia:Enhän minä tiedä, koska tämmöisiä tehdä ehtii, mutta on näitä aikast mukava hiplatakin ;).

Kävin tänään sydänkontrollissa. Se jännitti, niinkuin joka kerta, kun sinne kutsutaan (eli joka puoles vuosi.)
Sydämen toimintateho oli kuitenkin entisellään, kuulemma supistuvuus jopa hiukan entistä parempi, ihan normaalilukemien rajoilla. Eteinen huitelee tuttuun tapaan 220 kertaa minuutissa, eli taju menisi, jos ne kaikki lyönnit perille pääsisivät. Lääkkeet kuitenkin jarruttelevat, ja kammioon pääsee n. 70 lyöntiä minuutissa, eli noin joka kolmas lyönti - ihan hyvä.

Pakkaset jatkuvat. Tohtori kyseli, ovatko ne, tai kesän helteet, tuntuneet pahalta. Joka päivä on koirun kanssa yritetty lenkillä käydä, eli kyllä tässä pärjäillään :).

Huomenna piti mennä isännän kanssa hammashygienistille laittamaan hampaat kauniiseen kuntoon ennen joulumakeita, mutta aikamme siirtyivät, kun oli kuulemma sairastapaus. Sydänlääkärikin totesi, että on sitkeää flunssaa liikkeellä. Niinpä. Suvussa ja naapurustossa on ollut syksyn mittaan keuhkoputkentulehdusta ja sen semmoista...

6 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Se on hyvä,että sydämen asiat ovat kunnossa. Kyllä tollanen sääsätäminen kannattaa ;)

Virpi kirjoitti...

Eikös se ole ihan hyvä, että olet hyvässä seurannassa. Oletpa sinä säästänyt paljon ostoksilla =)

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Hyvähän se :)

Ritu kirjoitti...

Hieno juttu, että terveysrintamalla on kaikki hyvin, siis ei ainakaan pahentunut. Mahtava anoppi sinulla myös ! Lämmin kiitos niin minunnäköisestä joulukortista, ihailin tuota blogissasi !!! Ihan huippu. Leppoisaa jouluviikkoa, kiva kurkkia sun kalenteriasi loppuun asti :) Ja hyvä kuulla, että sielläkin on sitkeää flunssaa. Mulla on jo ties kuinka mones viikko menossa nuha ja yskä ja on kuuri päällä, mut ei vaan tauti mee pois... Ärsyttää, mutta ei se jouluiloa sentään pois vie.

♥ Sari ♥ kirjoitti...

Onpa kiva tuo pupumalli, täytyy pistää korvan taakse muistiin! :) Mukavaa Joulun aikaa!

Lumiruusu kirjoitti...

Hyvä kun sydänkontrollisi oli ok. kyllä lääkäriin meno aina jännittää .
Violariumissa säästäminen on aivan lempipuuhiani,samoin kuin ostosteni katseleminen moneen kertaan ja lankojen silittely sitten kotona.
Kun olin pikku-tyttö 70-luvun alussa keräsimme innokkaasti kiiltokuvia joita sitten säilytettiin pankista saaduissa muovikoteloissa..
Kiiltokuvia vaihdettiin ja usein ihan vaan selattiin omia ja kaverin "kiltsikoita" ja nautittiin niiden kauneudesta..
Ne kuvat joissa oli kimalletta oli kaikkein "arvokkaimpia"..
Keräsin jo silloin romanttisia aiheita ruusuja,enkeleitä,kukka-keijuja..
Kun selaan ihania avaamattomia r.p-mallejani tuntuu kuin leikkisin lapsuuden kiiltokuva leikkiä ihan itsekseni :)
Tuskinpa se että minä kerään r.p-malleja,pitsiä,nauhoja yms. on sen hassumpaa kuin muukaan harrastus..joten eikun säästämään Lennun puotiin..