Pikkuisen pitsiä

Kiitokset kannustavista kommenteista taasen, ystävät hyvät!

Minulla on kaikenmoisia kausia, ja nyt iski virkkauskausi. Ihan yks'kaks' yllättäen, vaikka virkkuukoukku onkin yleensä jotenkin luontevampi kesä- kuin talvikumppani.

Ei sitten muuta kuin varastosta valkoista kalalankaa esiin ja koukuttelemaan:

Ylempien liinojen mallit ovat viimeisimmästä Moda lehdestä (nro 6/2010), alin (hieman muokattuna) viimeisimmästä Kauneimmat Käsityöt -lehdestä (nro 6/2010). Nyt, kun vauhtiin pääsin, niin näitähän voisi tehdä lisää, tarttis vain hommata lankaa. :D

Nyt se toivomani talvi tuli, ja pääsin käyttämään keväällä neulomiani villahousuja:Hyvin lämmittävät, vaikka vaativat kyllä totuttelua (olo tuntuu ne päällä tavallistakin pönäkämmältä :D.)

Siitäkin sen talventulon huomaa, että hiirulaiset ovat jo viikkokaudet kärttäneet sisällepääsyä. Ensin rapistelivat sivuvinteillä ja valvottivat yläkerrassa asuvia lapsosiamme (joten isäntä asensi uusia räpsiä ja "kylvi" uudet myrkyt).

Viikko sitten keskiviikkona pikkuneiti istui aamulla sohvalla, lukemassa ennen kouluunmenoa. Yhtäkkiä hän nosti katseensa ja sanoi: "Hiiri!" Minä siihen, että höpsistä, kun ei koirakaan huomannut mitään... (Koira makasi ihan vieressä, oli kohottanut kanssa katseensa, mutta näytti lähinnä pöllämystyneeltä.)

Tyttö intti, että joku harmaa karvapallo juoksi sohvan alta astiakaapin alle. Minä ajattelin, että kai se oli pölypallo, mutta törkin kuitenkin varmuuden vuoksi harjanvarrella astiakaapin alustaa. Ja jesh, hiiri sieltä kipitti, ja vilahti kodinhoitohuoneeseen. Minä paiskaamaan salamannopeasti kodinhoitohuoneen oven kiinni, ja kiidättämään koiraa ulkokautta sinne, josko se hiiren löytäisi.

Ei löytänyt.

Kohta hiiri livahti pesukoneen taakse, ja milläpä koira sinne olisi päässyt...

Minä heittelin kodinhoitohuoneen lattian tyhjäksi irtotavarasta. Ja kappas, kun siirsin kierrätyslehtipinoa, niin siellähän se hiiri kyykisteli, seinää vasten. Istui takajalkojensa päällä, etutassut sievästi ylhäällä.

En tiedä, kumpi pelästyi pahemmin, hiiri vai minä, mutta veikkaisin jälkimmäistä :D. Ainakin hiiri virkosi säikähdyksestä nopeammin, ja vilisti taas piiloon.

Isäntä neuvoi (puhelimitse) aukaisemaan ulko-oven, jos hiiri lähtisi pihalle vaikka. Päästin koiran ulos juoksunaruunsa ja pidin ulko-ovea auki. Koira sai terassin edestä kaksi (2!) hiirtä kiinni, mutta enhän minä nyt sitten tiennyt, oliko jompikumpi niistä sisällä ollut yksilö vai ei.

Ulko-ovenkin suljin äkkiä, sillä voivathan ne hiiret juosta toiseenkin suuntaan, eli ulkoa sisälle...

Loppupäivän pidin kodinhoitohuoneen ovea suljettuna, ja tilkitsin ovenalusraonkin räsymattokääröllä, ettei sieltä varmasti pääsisi keittiön puolelle.

Illalla isäntä siivosi perusteellisesti kodinhoitohuoneen, eikä sieltä hiirtä löytynyt, joten kai se sitten oli jo aamulla ulos juossut. Ehkä...

Järkeilin, että oli hiirulainen varmaan tullut aamulla sisälle sillä ovenaukaisulla, kun isäntä ja lukiopoika olivat lähteneet pimeässä maailmalle. Läpikulkumatkallahan hiiru vissiin oli, mitäpä se muuten olisi olohuoneen sohvan alle eksynyt (keittiö olisi varmaan ollut järkevämpi majapaikka), ja vielä ihmisten - ja koiran - katseen alle harhautunut.

Katselimme sitten lauantaina lasten kanssa Rottatuillea telkkarista, ja tunsin itseni hoopoksi, kun olin hiirtä pelännyt. Animaatiossahan ne rotat ovat niin symppiksiä. (Vaikka eivät nuo villirotat sympaattisia oikeesti ole, vaarallisia kylläkin.)

Että semmoinen seikkailu - näin se on luonto lähellä, että pirttiin tulee ihan väkisin :).

EDIT: Ja juu-u, meilläkin on semmoisia karkottimia (4 kpl!) - ja ovat nyt jopa pistorasioissa :D.

Olivat nimittäin kaapissa pitkän aikaa, kun lapsia häiritsi niistä lähtevä napsuva (toisissa inisevä) ääni (joita tämmöinen keski-ikäinen korva ei edes kuule.)