sunnuntaina, marraskuuta 07, 2010

Muissa aatoksissa

Viime viikot ovat menneet paljolti muissa aatoksissa kuin käsitöitä pohtiessa, vaikka koko ajan olen jotain näprännytkin.
Pari viikkoa sitten yksi sukumme jäsenistä kuoli yllättäen, ja perjantaina sain hänet siunata:
Se tuntui mukavalta, että hänen hautansa on ihan meidän isän haudan vieressä; ei tarvitse siellä yksin odotella... Tämmöiset asiat tuntuvat tärkeiltä, vaikka ehkä ulkopuolisista höpsähtäneiltä.
Sekin tuntuu aina hyvältä, kun pääsee näitä tuttuja hautaan siunaamaan, vaikka helpoksi en sitä väitä ollenkaan.

Toinen ajatukset käsitöistä harhauttava asia ovat nuo lapset ja heidän koulunkäyntinsä. Niissä on milloin mitäkin, mihin äiti haluaa sekaantua. Aina ei kyse ole ongelmista, mutta joskus niistäkin. Ja yhteydenpito kouluihin on jotenkin konstikasta nykyään, tai ehkä se on aina ollut... Ja sehän voi olla ihan subjektiivinen tunne tämä, että aina kun ottaa yhteyttä, on kuin häiritsisi jotenkin. Ja pelkää, ettei vain nyt puuttumisellaan tekisi hallaa lapsen asioihin, vaikka tarkoitus olisi hyvä. No, tiedät ehkä, mitä tarkoitan...

Eilen täälläkin satoi maahan untuvainen valkea kerros:
Kuvassa meidän perheen isommat miehet piskin kanssa lenkillä.
Lumi näyttää kauniilta, vaikka tie on nyt mahdottoman kurainen ja haittaa melkoisesti lenkkeilyä. Minusta ihan tuntuu, että autot oikein kaasuttavat meidän kohdalla, että varmasti roiskuu :).
Käsitöitä olen tosiaan tehnyt vallan vietävästi, pistelyitä ja muita, mutta ne tähtäävät jo jouluun tai ovat menossa vaihtoihin, joten eipä niistä vielä voi kuvia julkaista.
Muuten: toivottavasti pian tulee oikea talvi!

8 kommenttia:

Amalia kirjoitti...

Minusta on ihana ajatus, että on sukulainen, joka siunaa taipaleelle. Isäsikin oli varmasti onnellinen, kun tiesi sinun tekevän sen.

Peikkotyttö Hanna kirjoitti...

Juuri pikkaisen täälläkin sataa lunta, talvea kovasti ootellessa. ♥

Villiviini kirjoitti...

Olen usein ajatellut, että olisi mukava, jos lapsuudenystävä siunaisi minut sitten aikanaan, mutta se tuskin onnistuu. Tällaiset asiat ehkä ovat naisille tärkeämpiä kuin miehille. Tai ainakin meidän isäntä on jo tehnyt selväksi, ettei halua edes hautakiveä ja tuhkat pitää ripotella muistolehtoon. Minä menisin mielelläni sukuhautaan. No, toivottavasti näitä ei ihan heti kenenkään tarvitse pohtia.

Todella kaunis tuo seppele.

Ritu kirjoitti...

Monenlaista on mahtunut sinun viime päiviisi. On hienoa, että olet saanut toimittaa "viimeisen palveluksen" läheiselle ihmiselle.
Tuosta kouluun yhteyden ottamisesta sanoisin, että tuollaisia tunteita ei tarvitsisi olla, että kokee häiritsevänsä opettajaa. Tuostakin asiasta kannattaisi keskustella opettajan kanssa. Sovi henkilökohtainen tapaamisaika ja puhukaa asiat. Olet niin fiksu ihminen, että ei luulisi opettajan siitä pahastuvan. Tosin opettajiakin, kuten muitakin ihmisiä, on monenlaisia. Minä olen joskus ollut todella täysin eri linjoilla huoltajien kanssa, mutta asiat asioina eikä se saa vaikuttaa oppilaaseen suhtautumiseen. Ainahan voi pyytää jotakin "kolmatta" osapuolta keskusteleluun mukaan, kuten terkkaria, erityisopettajaa, rehtoria, kuraattoria tms. Tsemppiä sinulle ja kiitos onnitteluista.

Virpi kirjoitti...

Ihanan talviselta siellä teillä näyttää! Ja osanotto surrun. Minun on vaikeaa ymmärtää, että pystyt läheiset siunaamaan hautaan, mutta sinulla on varmaan niin erilainen näkemys tuosta asiasta kuin minulla. Minä aina itken hautajaisissa niin vuolasti sitä menettämisen tuskaa, ettei meinaa tulla mistään mitään. Ja tuosta koulujutusta. Olen itse kokenut kouluaikana kuinka joku juttu vaikuttaa opettajan tapaan arvioida koulumenestystä. Tälläinen pakana kun olen jouduin ala-asteella osallistumaan uskontotuntiin, koska en tiennyt muuta vaihtoehtoa olevan. Meidän ope oli kirkkoherran tytär ja harras uskovainen. Kun sitten kerran ussan tunnilla tokaisin isän suusta kuulemani "nämä ovat satuja aikuisille" niin ussan numero kolahti kympistä kasiin ja pysyi siellä. Vaikka kuinka osasin kokeissa niin niistä tuli aina 9-. Taisi osua liian arkaan paikkaan meidän opella. Ja ihan lämmöllä häntä olen muistellut nyt aikuisena kun paremmin ymmärrän asioita.

enkulin käsityöt kirjoitti...

On todella kaunis ja koskettava tuo siunauskirjoitus. Ja että otat sen noilla ajatuksilla.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!
Vasta vähän aikaa sitten löysin blogisi, kauniita käsitöitä kaikki.

Kouluun kannattaa olla yhteyksissä, kyllä asiat kannattaa aina selvittää, ja ajoissa, ennen kuin ne ehtivät kasvaa isommiksi asioiksi. Muutenkin opettajista on mukava tietää, että kotona seurataan koulunkäyntiä ja yhdessähän sitä työtä tehdään oppilaan kasvamiseksi.

tinttarus kirjoitti...

PAljon on mahtunut päiviisi.
Herkkä lumihuntu sateli tännekin, mutta nyt on jo maa musta ja märkä.
OIkea talvi antaa odottaa itseään.
Ole rohkeasti opettajaan yhteydessä.Juuri itse tänään 13vee tyttösen luokanvalvojalle kiusaamisasiaa kaadoin. Ja ihan oli rakentava keskustelu, vaikka asia ei mukava ollutkaan. Itse pienten lasten opena toivon rehtiä peliä, avointa yhteydenpitoa. Ymmärrän kyllä tuon tuntemuksesi, sillä' ihmiset ovat erilaisia, opettajatkin;)
Voimia ja osanottoni. Läheisensä siunaaminen viimeiselle matkalle ei varmasti ole tehtävistä helpoin.
Joulun ja lumihiutaleiden odotteluun auringonsäteitä!