perjantaina, elokuuta 13, 2010

Perjantai, 13. päivä

Infernaalinen päivä, jos noin sivistyneesti manailisi.
Vatsatauti vaivaa jo toista päivää.
Eilen iltapäivällä soitettiin esikoisen sisäoppilaitoksesta, että pojalla on hammassärkyä (itkee, puree kättään). Parasetamolilla selvittäisiin ehkä tähän päivään.
Minä heti aamusta selvittämään hammashoitomahdollisuuksia, kauhukuvat silmissä, että viikonloppu tulossa, eikä apua saa mistään. (Autistipojallemme paikkuuhommat on pakko tehdä nukutuksessa, muuten ei onnistu.)
Koko aamupäivän istuin puhelimessa (minkä mahataudiltani ehdin), ja klo 13.15 sain luvan viedä pojan Taysiin.
Isäntä lähti kiireesti hakemaan poikaa linja-autolta, ja kiikuttamaan hoitoon. Höh. Tulivat kohta kotiin. Hammaslääkärin mukaan oli niin pieni reikä, ettei kannata ruveta päivystyksessä paikkaamaan. Täytyisi kuulemma märkiä ensin. Sen sijaan kouraan tuli 2 reseptiä (100 kpl 1g:sta Panadolia, 30 kpl Buranaa.) Että näillä mennään...
Onneksi poika vaikuttaa toistaiseksi aika hyväntuuliselta, mutta eihän se reikä paikkaamatta parane.
Ja ihan oikeesti, olen minä silti pistellytkin! Nimittäin viime yönäkin klo 3-4, kun en saanut huoleltani unen päästä kiinni! Tähän asti on tultu:
Ja kohta loppuu lanka, eli täytynee tehdä tilaus Violariumiin, vielä ihan työn loppusuoralla. (Työn eilinen vaihe näkyy edellisestä postauksesta, mutta tämä ei nyt noudattanut mitään pistelymaratonin 4 h:n rajoja, vaan pistelin, kun pystyin.)
Olenkin jo käynyt laatimassa kaupan sivulla ostoslistaa, josta tuppaa aina tulemaan pitkä, varsinkin, jos kaipaan lohtushoppailua...
Hurjan hikinen ilmakin on ollut. Olisikohan huomenna yhtään parempi päivä?

5 kommenttia:

Villiviini kirjoitti...

Tämä on ihana, tosi-ihana työ! Minä olen aina rakastanut näitä, miksi näitä oikeasti sanotaankaan? Pistelin takavuosina itselleni ja kiitoslahjaksi veljelleni toisen samanlaisen ja raamitin ne, mutta kirjaimet olivat paljon suuremmat eikä lainkaan näitä muita juttuja. Olet varmaan maininnut, mistä malli on peräisin? Minun taisi olla Kotiliedestä.

Toivottavasti juuri nyt alkanut neljästoista päivä ja lauantai on parempi kuin kolmastoita ja perjantai! Riittiköhän sillä hammaslääkärillä oikein äly käsittämään poikasi hammasvaivan hankaluutta? Täytyy uskoa, että riitti ja kaikki sujuu hyvin.

Anneli kirjoitti...

Tosi kaunista , mutta aikaa vievää.
Kyllä tuossa saa olla tarkkana kokoajan kun pistelee, ettei virheitä tule :)

ps. minä olen muuten ohjaajana autistiluokassa.

Amalia kirjoitti...

Ahkera oot taas ollut. Miten sentään koulutuksen saanut lääkäri voi sanoa, että reikää EI kannata paikata? Uskomatonta!! Minäkin peria kirjaa vaille lääkäri oisin osanut antaa toisenlaisen diaknoosin.

Ninnu kirjoitti...

Voi kurjuus sitä lekuria :-/. Aina sanotaan, että hampaat pitää hoitaa heti. Toivottavasti poikasi saa apua pian.

Ihana merkkausliina tulossa! Kaunis sinisen sävy tuossa langassa.

Itse olen suunnitellut mielessäni, että haluaisin tehdä meidän talon merkkausliinan niin, että siinä olisi edellisetn polvenkin nimikirjaimet sekä jotain muuta tähän tupaan liittyvää symboliikkaa. Saapi nähdä milloin toteutuu...

Ritu kirjoitti...

Tuosta ei voi päivä enää kurjemmaksi tulla, eli suunta ylöspäin ! Olen minäkin kuullut, että pieniä reikiä ei aina edes paikata, vaan reiän suureneminen yritetään "pysäyttää".
Kävin eka kertaa tutustumassa käsityökirjastoosi, mikä teki kyllä vaikutuksen !!! Oletko esim. pistellyt jokaisesta kirjasta jonkun mallin ? Kyllä on melkoinen kokoelma, tosi arvokas. Olethan vakuuttanut sen ? Parempaa viikonloppua !